Suomalaiset toivovat yrityksiltä lisää läpinäkyvyyttä
26.10.2018
7400 suomalaista allekirjoitti #tunneketjusi-haasteen, jossa kannustetaan yrityksiä avoimuuteen. Haaste luovutetaan kymmenelle elintarvike-, tekstiili- ja ravitsemusalan yritykselle.
– Kuluttajien selkeä toive yrityksille on saada ostaa vastuullisemmin tuotettua ruokaa ja tekstiilejä, sanoo Eettisen kaupan puolesta ry:n toiminnanjohtaja Lotta Staffans.
Haasteessa kannustetaan yrityksiä tuntemaan tuotantoketjunsa paremmin ja kertomaan, mistä niiden raaka-aineet ja tuotteet tulevat.
Staffansin mukaan ihmiset haluavat tietää, miten yritykset varmistavat, että työntekijöitä ja ympäristöä kohdellaan hyvin.
Lisää läpinäkyvyyttä koko tuotantoketjuun
Allekirjoituksia haasteeseen keräsivät Eettisen kaupan puolesta ry, Reilu kauppa ry ja Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK. Järjestöt muistuttavat, että tuotantopaikkojen tietäminen ja julkistaminen ovat vastuullisen tuotannon ensiaskeleita.
– Viime vuosina työolot ovat parantuneet ensimmäisen portaan tehtailla eli tuotteen viimeistelyvaiheessa. Raaka-aineiden hankintaan ja muihin tuotannon vaiheisiin saattaa kuitenkin yhä liittyä runsaasti ihmisoikeusloukkauksia, kuten elämiseen riittämättömiä palkkoja, kohtuuttoman pitkiä työpäiviä ja jopa lapsityövoiman hyväksikäyttöä, Staffans kuvailee.
#tunneketjusi-haaste luovutettiin Keskolle eilen Yritysten ihmisoikeusvastuu – mikä, missä? -seminaarissa. Eetti, Reilu kauppa ja SASK tapaavat myös muita Suomessa toimivia elintarvike- ja tekstiilialan yrityksiä loppuvuoden aikana. Haaste tullaan luovuttamaan syksyn aikana mm. Pauligille, Meiralle, Fazerille, Valiolle, Alkolle, S-ryhmälle, Lidlille, Luhdalle, Stockmannille, Tokmannille, Reimalle ja Haloselle.