
H&M edelleen hakoteillä
08.05.2018
H&M vastasi eilen Eetin ja Clean clothes -verkoston kampanjan vaatimukseen elämiseen riittävistä palkoista. Vastaus jättää edelleen paljon toivomisen varaa.
Vuonna 2013 H&M ilmoitti, että sen käyttämien vaatetehtaiden työntekijöille maksetaan elämiseen riittävät palkat vuoden 2018 loppuun mennessä. Yhtiön uusimmassa tiedotteessa puhutaan enää “pitkän tähtäimen tavoitteesta”. Kauniista sanoista uupuu kaikki konkretia palkkatasosta ja sen korottamisesta.
H&M:n palkkastrategia keskittyy työntekijöiden tukemiseen palkkaneuvotteluissa.
– Vaikka dialogin edistäminen työntekijöiden ja tehdasjohdon välillä onkin tärkeä askel kohti järjestäytymisvapautta, H&M ei voi pestä käsiään omasta vastuustaan nälkäpalkkojen kitkemisessä, kommentoi Eettisen kaupan puolesta ry:n toiminnanjohtaja Lotta Staffans.
Eetti vaatii konkretiaa
H&M:n tulee pitää kiinni alkuperäisestä lupauksestaan varmistaa elämiseen riittävät palkat 850 000 ompelijalleen. Yli 70 000 ihmistä on jo allekirjoittanut TurnAroundHM-kampanjan vetoomuksen.
– On todella harmillista, että maailman toiseksi suurin vaatejätti on kääntänyt selkänsä niille sadoille tuhansille työntekijöille, jotka valmistavat sen vaatteita, Staffans jatkaa. Tulemme jatkamaan työtä sen puolesta, että H&M laatisi uskottavan suunnitelman palkkojen korottamiseksi elämiseen riittävälle tasolle.
Eetin ja Clean clothes -verkoston vaatimuksiin kuuluu, että H&M asettaisi selkeät tavoitteet ompelijoiden palkoille. Yhtiön tulee myös varmistaa, että sen alihankkijoille maksama hinta riittää elämiseen riittävän palkan maksamiseen.
H&M:n omistajat kokoontuvat tänään yhtiökokoukseen Tukholmassa. Eetti ja Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK ry järjestivät Helsingissä eilen flash mobin, jossa muistutettiin yhtiötä sen lupauksesta.
Kuva: SASK/Lassi Kaaria