Eetti tarvitsee apuasi – hallitus leikkasi tärkeimmän rahoituksen

Eetti tarvitsee apuasi – hallitus leikkasi tärkeimmän rahoituksen

10.06.2024

Hallitus leikkasi Eetin toiminnan tärkeimmän rahoituksen. Auta meitä jatkamaan työtä ihmisoikeuksien ja vahvan yritysvastuun puolesta. Jokaisesta eurosta on apua!


    Jatka
    Jatka
  • Sinut ohjataan erilliselle maksusivulle.

Lahjoituksia kerätty yhteensä:

16 235 euroa

Lahjoita MobilePaylla tai tilisiirrolla

Tee lahjoitus MobilePaylla numeroon 21653

Tee lahjoitus tilisiirrolla: FI33 4730 4720 0105 53 / Eettisen kaupan puolesta ry 

Poliisihallituksen myöntämä keräyslupa RA/2021/1128 on voimassa 8.9.2021 alkaen koko maassa Ahvenanmaata lukuunottamatta. Käytetyt varat käytetään kampanja- ja globaalikasvatustyöhön oikeudenmukaisen maailmankaupan ja vastuullisen yritystoiminnan edistämiseksi.


Eetti on pulassa – tarvitsemme apuasi!

Suomen hallitus on päättänyt lakkauttaa Eetin tärkeimmän rahoituslähteen, Ulkoministeriön myöntämän avustuksen viestintä- ja globaalikasvatushankkeille. Päätös asettaa Eetin toiminnan vaakalaudalle.

Eetin saama avustus on ollut noin 80 000 euroa vuodessa. Se on ollut elintärkeää toimintamme kannalta.

Avustuksen avulla olemme edistäneet ihmisoikeuksia ja yritysvastuuta monella tavalla. Viimeisen vuoden aikana Eetti on tehnyt selvityksiä ja artikkeleita yritystoiminnan ihmisoikeus- ja ympäristöongelmista, kirittänyt yrityksiä toimimaan vastuullisemmin sekä kouluttanut työpajamuotoisesti satoja nuoria vastuullisuusteemoista ympäri Suomen.

Rahoituksen leikkaus tulee vaikuttamaan merkittävästi siihen, kuinka vaikuttavasti Eetti pystyy tätä työtä jatkossa tekemään. Tulevaisuudennäkymät ovat nyt hyvin epävarmat.

“Hallituksen päätös on sanko kylmää vettä ihmisoikeustyön niskaan. Jollemme saa tätä rahoitusta kerättyä muualta, Eetin toimintaa on supistettava merkittävästi”, Eetin toiminnanjohtaja Emma Mikkilä kommentoi.

Siksi keräämme rahaa nyt teiltä, joiden mielestä Eetin työ on tärkeää. Tilanne on kriittinen, joten jokaisella lahjoitetulla eurolla on merkitystä!

Lahjoita meille ja ole mukana mahdollistamassa Eetin toiminta jatkossakin.

Auta Eettiä!

Eetin toiminta on vaarassa, sillä hallitus leikkaa merkittävästi Eetin saamasta tuesta. Pienikin lahjoitus auttaa meitä tässä tiukassa tilanteessa.