03.01.2019

Kun erosin tyttöystävästäni, tein kaikkea, mitä asiaan kuuluu: söin suklaata, kuuntelin eromusiikkia, tein pitkiä kävelyjä ja tuijotin Netflixiä. Prosessoin asioita niin vietävän paljon, että pääsisin varmasti vielä joku päivä elämässä eteenpäin.

Viisas ystäväni neuvoi, että minun pitää tehdä jokin symbolinen uudistuminen, joka kääntää minussa uuden sivun. Hän käski minun ostaa farkut.

Farkut? Ihan oikeasti? En minä nyt noin pinnallinen ole. Ja mitä ihmettä uudet pöksyt auttaa, kun sydämeen sattuu?

Luota minuun, se auttaa, totesi ystäväni itsevarmasti.

Haudoin asiaa jonkin aikaa, ja heikolla hetkellä kitalaki suklaassa astelin vaatekauppaan. Sovitin kimmoisia slim fittejä ja samalla jupisin itsekseni omasta turhamaisuudestani.

Kun astuin ulos kaupasta sivu kääntyi kertarysäyksellä.

Yhtäkkiä keskellä kauppakeskuksen muovista kimallusta parfyymien ja kuulutuksien täyteisessä ilmassa seisoi uusi mies. Mies, jolla on uusi elämä ja uudet farkut. Tämä mies oli ajan hermolla, tyylikäs ja eteenpäin katsova.

Perhana soikoon, hänhän voisi olla vaikka jonkun mielestä haluttava!

Näin helppoa se oli. Kävelin kotiin tyytyväisenä ja itselleni naureskellen. I will survive soi päässä.

Pari päivää meni melko hyvissä fiiliksissä. Muutaman päivän jälkeen olo oli laskemaan päin, ja viikon kuluttua minussa ja housuissa ei ollut enää mitään uutta. Kolmen kuukauden jälkeen housujen haaruksissa oli jo reikä.

Harva meistä on rautaa

 

Moni tarvitsee ulkoisia tekijöitä, joilla osoittaa itselleen ja muille, että elämässä on menty eteenpäin. Minulle ne olivat sillä hetkellä farkut, kun taas Gwyneth Paltrow värjäsi ja leikkasi tukkansa Sliding doors -elokuvassa.

Pikamuoti on ärsyttävä pikku kiusankappale, jolla miljardit ihmiset osoittavat olevansa tuoreita ja kiinnostavia, kunnes eivät sitä enää pian olekaan. Sitten pitää taas ostaa jotain kivaa uutta. Pikamuoti valittiinkin vuoden 2018 turhakkeeksi.

Ärsyttävää on myös se, että vaateteollisuus on maailman toiseksi saastuttavin teollisuudenala.

Kolmessa kuukaudessa puhki kuluneiden lohtufarkkujeni tuottamiseen kului 7600 litraa vettä. Farkut olivat myös niin naurettavan halvat, että ompelijan tuntipalkka on siinä 0,3€ tuntumilla. Halpa pikamuoti on lyönyt niin voimakkaasti läpi, että ihmisten omistamien vaatteiden määrä on peräti tuplaantunut 2000-luvun alusta.

Olisi tekopyhää väittää, ettei minua kiinnostaisi näyttää hyvältä. Kyllä kiinnostaa. Olen tämän maailman kasvatti, ja ulkonäkö sekä estetiikka ovat iso osa sitä.

Toivoisin, että juuttisäkkiin pukeutumisen ja pikamuodin väliltä löytyisi elämäntapa, jossa itseä on mahdollista uusintaa ja ulkoista identiteettiä rakentaa kestävällä mutta esteettisellä tavalla.

Vai onko itsensä ulkoinen uudistaminen aina loputon taistelu, jossa voi vain lopulta hävitä ajan hammasta vastaan?

Kiinnostaisi kuulla, jos ihmiset ovat löytäneet jotain kestäviä tapoja uudistaa itseään eron jälkeen. Ja ei sitten mitään “uutta matoa koukkuun” ja “meri on täynnä kalaa” -kommentteja.

—

#Lempivaatteeni-kampanja on käynnissä koko tammikuun. Lue lisää kampanjasta: #Lempivaatteeni-kampanja