Hallituksen suunta kohti vero-oikeudenmukaisuutta

12.05.2014

Suomen hallitus julkaisi torstai-iltana kansainvälisen veronkierron vastaisen toimintasuunnitelman, joka velvoittaa valtion enemmistöomisteiset yhtiöt raportoimaan maksamistaan veroista maakohtaisesti. Kansalaisjärjestöjen Veroparatiisimatkat-kampanja kiittää hallituksen päätöstä, mutta vaatii raportointivelvollisuuden laajentamista koskemaan kaikkia suomalaisia suuryrityksiä.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun hallitus linjaa kattavasti verovälttelyn vastaisista toimista. Linjaus hyväksyttiin päivää ennen SDP:n puheenjohtajavaaleja Seinäjoella. Hallitusohjelmassaan Kataisen hallitus on sitoutunut toimimaan eturintamassa kansainvälisen veronkierron lopettamiseksi.”Hallitus on vihdoin ryhtynyt sanoista tekoihin verovälttelyn kitkemiseksi. Maakohtaiset raportit auttavat selvittämään, hyödyntävätkö valtio-omisteiset yritykset veroparatiiseja välttääkseen veroja. Maakohtainen talousraportointi nostaa yritysten kynnystä vältellä verovastuutaan”, sanoo kehityspoliittinen asiantuntija Eva Nilsson Kepasta.

Verovälttelyn estämiseksi on tärkeä tietää, miten yritysten voitot ja niiden maksamat verot jakaantuvat eri maiden välillä, toimi yritys Tansaniassa, Luxemburgissa tai Suomessa.

Seuraava askel: maakohtainen raportointi kaikille suuryrityksille

“Seuraava askel on maakohtaisen raportointivelvollisuuden laajentaminen koskemaan kaikkia suomalaisia suuryrityksiä. Veroparatiisimatkat-kampanja jatkaa työtään tämän tavoitteen eteen.  Veroparatiiseihin kätketyt rahat pitää saada sinne, minne ne kuuluvat – verovaroina meidän kaikkien hyödyksi”, sanoo toiminnanjohtaja Anna Ylä-Anttila Eettisen kaupan puolesta ry:stä.

Yritysten verovälttely murentaa pohjaa hyvinvoinnilta kaikkialla maailmassa. Suomessa se aiheuttaa vuosittain arviolta 320 miljoonan euron verotappiot. Kehitysmaille veroparatiisit ovat köyhyysloukku: kehitysmaista virtaa rahaa veroparatiiseihin ja rikkaisiin maihin yhdeksänkertaisesti koko maailman kehitysyhteistyövarojen verran.

Yhdeksän kansalaisjärjestön yhteinen Veroparatiisimatkat-kampanja on kerännyt hallituksen talous- ja veropolitiikasta vastaaville ministereille yli 1 800 vetoomusta maakohtaisen talousraportoinnin puolesta.

Kepan viime lokakuussa Taloustutkimuksella teettämän mielipidemittauksen mukaan yhdeksän kymmenestä suomalaisesta kannattaa suuryritysten maakohtaista talousraportointia.

Lue lisää Veroparatiisimatkat-kampanjasta. Kampanjassa ovat mukana Attac ry, Eettisen kaupan puolesta ry, Finnwatch ry, Globbarit, Kehys ry, Kepa ry, Maan ystävät ry, Kirkon Ulkomaanavun Changemaker-verkosto ja Pelastakaa lapset ry.