Luomubanaaneja koodilla 9341

Luomubanaaneja koodilla 9341

27.01.2011

Vierailin tällä viikolla viiden hehtaarin suuruisella La Cadenan
tuottajaryhmään kuuluvalla Los Naranjos -tilalla (kuva 1). Tila
sijaitsee noin 40 kilometrin päässä Machalasta vuoristoisella alueella
yli 500 metriä merenpinnan yläpuolella. Tällä seudulla vuorilla
asustelee karhuja, tiikereitä ja apinoita.

Los Naranjos tilalla
harjoitetaan sekaviljelyä eli sen mäkisessä maastossa banaanikasvit ja
kaakaopuut kasvavat yhdessä ja sekaisin (kuva 2). Kaikkiaan banaania
tilalla on noin 2 hehtaarin verran. Sekä banaanit että kaakao tuotetaan
luomuna ja kaikki myydään vientiin. Banaaneita tilalla tuotetaan
vuodessa yhteensä yli 1000 laatikkoa ja kaakaopapuja noin 750 kg.

Tilan omistaja on Jova Torres (kuva 3). Aikaisemmin Jova työskenteli
muiden banaanitiloilla, kunnes hän osti tämän oman tilansa vuonna 1998.
Asoguaboon ja Reilun kaupan systeemiin Jova liitti tilansa vuonna 2003.

Jovan lisäksi tilalla työskentelee hänen poikansa Claudio (kuva 4). 
Joskus sadonkorjuupäivisin he saattavat palkata jonkun ulkopuolisen
auttamaan heitä. Claudion vaimo ei työskentele banaanien parissa vaan
hoitaa kotia ja isovanhempia. Jovan pojanpoika, seitsemänvuotias Marcelo
puolestaan viettää nykyisin mielellään aikaa Los Naranjos tilalla.
Ecuadorissa alkoi juuri koulujen yli kahden kuukauden pituinen loma eikä
pienessä kylässä ole tarjolla sen kummempia harrastusmahdollisuuksia
lapsille. Niinpä Marcelo viettää osan lomapäivistään seuraamalla isäänsä
ja isoäitiään tiiviisti kaikkialle tilan ympäristössä. Marcelon käsissä
pysyy jo hyvin machete-veitsi (kuva 5), jota tämä pikkumies heiluttelee
huvikseen katkoen rikkakasveja.

Torresin perhe asuu pienen pienessä Santa Lucian kylässä, josta
ylämäkeen kävellen matka tilalle kestää noin 45 minuuttia. Tieltä johtaa
polku noin 500 metrin päähän alas tilan keskipisteeseen pakkaamolle.
Tällä viikolla (vk 3) Jova ja Claudio käsittelevät ja pakkaavat myyntiin
18 laatikollista luomubanaaneja. Parhaimpina viikkoina tuotanto voi
nousta 35 laatikkoon. Pakkaamolta Claudio kantaa laatikot käsivoimin
ylös tielle. Silloin, kun sade saa polun melkein kulkukelvottomaan
kuntoon, käytetään laatikoiden kuljettamiseen muuleja.
Lähitulevaisuudessa Claudio sanoo haluavansa parantaa tilan tuottavuutta
ja parantaa kulkuyhteyttä tilalle rakentamalla kestävämmän ja ojitun
tien.