Loppukiri: Allekirjoita ja kampanjoi elämiseen riittävien palkkojen puolesta!

Loppukiri: Allekirjoita ja kampanjoi elämiseen riittävien palkkojen puolesta!

27.06.2023

Käsillä on viimeiset hetket, kun voit olla vaikuttamassa elämiseen riittäviin palkkoihin Good Clothes, Fair Pay! -kampanjan kautta. Allekirjoita EU-kansalaisaloite 19.7.2023 mennessä!

Good Clothes, Fair Pay -kampanjassa kerätään allekirjoituksia eurooppalaiseen kansalaisaloitteeseen. Siinä vaaditaan EU-lainsäädäntöä, joka velvoittaisi vaatteita, tekstiilejä ja kenkiä EU:ssa myyvät yritykset toimiin elämiseen riittävän palkan saavuttamiseksi niiden tuotantoketjuissa.

Tavoite on kerätä miljoona EU-kansalaisen allekirjoitusta, mikä mahdollistaisi aloitteen etenemisen komission kuultavaksi.

Allekirjoita aloite!

 

Valtaosa vaatetyöntekijöistä elää köyhyydessä

Suurin osa naisvaltaisessa vaateteollisuudessa työskentelevistä ihmisistä ei saa työstään sellaista palkkaa, joka mahdollistaisi kohtuullisen elintason työntekijälle ja hänen perheelleen. Heillä ei ole esimerkiksi mahdollisuutta tarjota perheelleen ravitsevaa ruokaa tai pääsyä terveydenhuollon palveluihin. Moni heistä ei pysty lähettämään lastaan kouluun. 

Toisin sanoen, valtaosa vaateteollisuuden työntekijöistä ei ansaitse elämiseen riittävää palkkaa. Esimerkiksi Bangladeshissa minimipalkka on noin 83 euroa kuukaudessa. Elämiseen riittävä palkka pääkaupungissa Dhakassa olisi 270 – 505 euroa kuussa, riippuen laskentamallista. 

Vaatetyöntekijöiden saama minimipalkka on keskimäärin vain alle puolet paikallisen elämiseen riittävän palkan tasosta. Jos olet miettinyt, miten pikamuoti voi olla niin halpaa, tämä on siihen yksi iso syy. 

Elämiseen riittävä palkka on YK:n tunnustama ihmisoikeus, joka kuuluu joka ikiselle vaatetuotannon työntekijälle.

 

Elämiseen riittävien palkkojen edistäminen tulisi velvoittaa laissa

Eetti muiden kansalaisjärjestöjen mukana on vaatinut yrityksiltä konkreettisia toimia elämiseen riittävien palkkojen edistämiseksi jo vuosikausia. Merkittävää positiivista kehitystä ei ole kuitenkaan tapahtunut.

Yritysten vapaaehtoiset toimet eivät siis ole tuottaneet tulosta, joten tarvitaan sitovaa lainsäädäntöä.

EU:n yritysvastuulaki etenee, mutta siinä ei tulla vaatimaan yrityksiltä toimia elämiseen riittävien palkkojen saavuttamiseksi. Siksi on tärkeää, että komissiolle saadaan läpi viesti, että elämiseen riittäviä palkkoja edistävää lainsäädäntöä tarvitaan ja että sillä on EU-kansalaisten tuki. 

Good Clothes, Fair Pay -kansalaisaloite on erinomainen keino välittää tämä viesti päättäjille!

 

Allekirjoita NYT!

Euroopan laajuisesti on kerätty lähes 200 000 nimeä ja Suomessakin jo reilusti yli 3000. Aikaa miljoonan nimen keräämiseen on enää 19.7.2023 saakka. Nyt tarvitaan huima loppukiri, jotta päästään tavoitteeseen. 

Allekirjoittaminen vie aikaa noin minuutin, eikä vaadi tunnistautumista. Tämä on siis erittäin helppo tapa vaikuttaa vastuullisemman vaatetuotannon puolesta. Jokaisella allekirjoituksella on väliä!

Tule mukaan vaatimaan elämiseen riittäviä palkkoja vaateteollisuuteen ja allekirjoita kansalaisaloite

Tästä pääset allekirjoittamaan aloitteen

 

Lataa materiaalit ja osallistu somekampanjaan

Jaa tietoa kampanjasta somessa lataamalla alla olevat somemateriaalit ja kannustamalla muitakin allekirjoittamaan kansalaisaloite!

Käytä tunnistetta @goodclothesfairpay

Instagram postauskuva 1

 

Instagram postauskuva 2

 

Instagram storykuva 1

 

Instagram storykuva 2