Anniina Nurmesta Eetin uusi vastuullisuusasiantuntija

Anniina Nurmesta Eetin uusi vastuullisuusasiantuntija

18.05.2022

Nurmi kertoo tarinansa vastuullisen muodin uranuurtajasta kansalaisjärjestön kriittiseksi ääneksi

Opiskellessani vaatesuunnittelijaksi olin viittä vaille jättämässä opintojani kesken. En vielä osannut sanallistaa, mikä kaikki tulevassa ammatissani minusta mätti, mutta tajusin, että se jokin oli kaikkea muuta kuin omien arvojeni mukaista.

Vielä tuolloin 2000-luvun alussa vaatealan opinnoissa ei puhuttu sanallakaan vastuullisuudesta tai ihmisoikeuksista. Jo opintojen aikana kuitenkin käsitin, että ehkä sittenkin voisin yhdistää urani vaatealalla ja kiinnostukseni vastuullisuuteen.

Optimismi vaateteollisuuden vastuullisuudesta karisi

 

Opintojen jälkeiset neljä vuotta Luhdalla vahvisti ajatukseni siitä, että haluan työlläni tehdä mahdollisimman paljon sen eteen, että vaateteollisuus saataisiin vietyä kestäville raiteille. Hyppäsin Luhdalta päätoimiseksi yrittäjäksi, sillä koin sen olevan tuohon aikaan ainoa tapa, jolla voin yhdistää vaatteet ja vastuullisuuden ilman kompromisseja.

Yksi konkreettinen esimerkki oli Nurmi-vaatemerkki, jonka puitteissa valmistutin lähituotantona pitkäikäisiä vaatteita ekologisista materiaaleista.

Vaikka tuotteissa oli paljon hyvää, tuotannolla oli silti negatiivinen vaikutus ympäristöön. Ja vaikka ajattelin valmistuttavani vaatteet eettisesti, en todellisuudessa tiennyt, toteutuvatko ihmisoikeudet tuotantoketjun alkupäässä.

Vastuullinen kuluttaminen ei muuta maailmankaupan rakenteita

 

Yhtä vaatemerkkiä pyörittämällä en pystynyt tekemään alaan haluamaani vaikutusta, joten merkin pyörittämisen sijaan siirryin konsultoimaan muita vaatealan yrityksiä heidän vastuullisuustyössään.

Pystyin konsultin roolissani auttamaan monia alan toimijoita, mutta törmäsin samaan ongelmaan kuin vaatemerkkiä pyörittäessä: vaikutin pääasiassa vain siihen, miten yritykset voivat tarjota kuluttajille “parempia vaihtoehtoja”.

Tuottamalla lisää vaatteita – vaikka ne vastuullisia olisivatkin – ei pystytä korjaamaan laajempia maailmankaupan valuvikoja.

 

Yrityspöhinästä rakenteiden ravistelemiseen

 

Viimeiset viisitoista vuotta olen toiminut yrittäjänä ja tehnyt monelta kantilta töitä vastuullisuuden eteen. Nyt on kuitenkin aika jättää yritysmaailman pöhinä taakse, sillä haluan entistä enemmän ravistella rakenteita ja purkaa normeja niin vaateteollisuuden saralla kuin laajemminkin yhteiskunnassa.

Yksin tekemällä ei kukaan pystykään muuttamaan laajoja rakenteita, mutta yksilöiden liittyessä yhteen voimme joukkovoiman ansiosta saada isojakin muutoksia aikaan.

Kansalaisjärjestöillä on tärkeä rooli tällaisina joukkovoiman katalysaattoreina: niillä on parhaimmillaan valtavasti voimaa puskea eteenpäin laajempaa yhteiskunnallista muutosta.

 

Vastuullisuutta muuallakin kuin vaateteollisuudessa

 

Hyppy yritysmaailmasta Eetin vastuullisuusasiantuntijaksi tuntuu luontevalta jatkumolta urallani: nyt pystyn yhdistämään voimani osaksi suurempaa muutosvoimaa ja käyttämään kriittistä ääntäni ilman kompromisseja.

Työssäni Eetillä pääsen syventymään vastuullisuuteen vaateteollisuutta laajemmin: ensimmäisenä hyppään elektroniikan maailmaan tutkimaan skuuttien ihmisoikeus- ja ympäristövaikutuksia.

Olen innoissani, että pääsen jatkamaan Maija Lumpeen tekemää hienoa työtä oikeudenmukaisen maailmankaupan puolesta!