Eettisen kaupan puolesta ry

Eetillä on paikallistoimintaa eri puolilla Suomea, ja toimintaan voi tulla mukaan kuka tahansa Eetin teemoista ja kampanjoista kiinnostunut. Paikallistoimijoilla on hyvin vapaat kädet ideoida ja toteuttaa itsensä näköistä toimintaa, joka on linjassa Eetin arvojen ja tavoitteiden kanssa.

Toiminta voi saada monia muotoja aktiivien kiinnostuksen mukaan. Paikallisryhmät herättelevät keskustelua globaalin tuotannon epäkohdista ja niiden ratkaisuista järjestämällä esimerkiksi elokuvanäytöksiä, seminaareja, tempauksia, pop up -kahviloita, opintopiirejä tai ottamalla yhteyttä päättäjiin tai yrityksiin.

Esimerkiksi Reilun kaupan kaupungit ja korkeakoulut ovat usein saaneet tämän arvonimen Eetin paikallistoimijoiden kampanjoinnin seurauksena.

Miten OSAKSI PAIKALLISTOIMINTAA?

Kätevin tapa tulla mukaan on liittyä oman alueen sähköpostilistalle tai Facebook-ryhmään ja seurata tapahtumia Eetin nettisivuilla (linkki tapahtumakalenteriin). Voit myös ottaa yhteyttä suoraan paikallisryhmän yhteyshenkilöön tai Eetin toimistoon.

Toimiston väki auttaa sinua mieluusti uuden ryhmän perustamisessa, jos paikkakunnallasi ei sellaista vielä ole. Kun sinulla on tiedossa pienikin porukka, jolla olisi haluja toimia oikeudenmukaisen maailmankaupan puolesta, ota rohkeasti yhteyttä!

Eetti järjestää vuosittain koulutuksia sekä tapahtumia, joissa tapaa samanmielisiä ihmisiä ja pääsee helposti mukaan toimintaan. Tehdään yhdessä maailmankaupasta reilua!

Paikallisryhmien yhteystiedot

Helsinki
Suvi Tikka, suvi.tikka [at] eetti.fi
Eetti Helsinki Facebookissa

Tampere
info@eetti.fi
Eetti Tampere Facebookissa

Turku
info@eetti.fi
Eetti Turku Facebookissa

Rovaniemi
info@eetti.fi

Haku