13.03.2025

Tiivistelmä artikkelista

• Sertifikaatit ovat hyviä työkaluja yritysten vastuullisuustyössä, mutta ne keskittyvät usein vain tiettyihin osa-alueisiin, kuten raaka-aineisiin tai työoloihin, eivätkä takaa vastuullisuutta koko tuotantoketjussa.
• Kaikki sertifikaatit eivät ole luotettavia, sillä jotkin merkit voivat olla yrityksen itse itselleen myöntämiä, tai pelkkää tyhjää markkinointia.
• Sertifikaattien lisäksi yritysten tulisi aina tehdä kunnianhimoisesti muutakin vastuullisuustyötä omien ihmisoikeus- ja ympäristövaikutustensa pienentämiseksi.
• Vapaaehtoisten sertifikaattien rinnalle tarvitaan sitovaa lainsäädäntöä varsinkin EU:n tasolla.

Vihreä lehti, ekokukka, Reilun kaupan merkki, leppäkerttu. Erilaisia vastuullisuutta lupailevia merkkejä on nykyään lukemattomia.

Mihin niistä voi luottaa? Millainen on uskottava sertifiointi? Onko mikä tahansa merkki tyhjää parempi?

Sukelletaan sertifikaattien maailmaan ja otetaan selvää.  

Sertifikaatit ovat vastuullisuustyökaluja

Sertifikaateista tulee usein ensimmäiseksi mieleen merkki tuotteessa, kuten kahvipaketin kyljessä tai t-paidan riippulapussa. Merkki tarkoittaa, että yritys täyttää tietyt kriteerit, joita sertifikaatin myöntäjä edellyttää. Tätä valvotaan muun muassa auditoinneilla eli arviointikäynneillä. Yritykset myös maksavat siitä, että ne saavat käyttää merkkiä.

Sertifikaatit ovat siis vastuullisuustyökaluja tai -järjestelmiä, joita yritykset käyttävät  parantaakseen tuotteensa tai tuotantoketjunsa vastuullisuutta.

Niitä käytetään myös markkinointikeinona: sertifikaattien avulla halutaan kertoa kuluttajalle, että tässä on nyt kilpailijoita parempi vaihtoehto. 

Sertifiointeja on erityisesti aloilla, joissa on tunnistettu paljon ihmisoikeus- tai ympäristöhaasteita. Esimerkiksi vaateteollisuudessa, kahvinviljelyssä ja viinintuotannossa  esiintyy monenlaista ympäristöongelmia ja työoikeuksien polkemista, kuten elämiseen riittämättömiä palkkoja. 

Muun muassa näille aloille on siksi syntynyt paljon vapaaehtoisia vastuullisuusaloitteita, joista osa voi olla kuluttajalle näkymätöntä yritysten vastuullisuustyötä ja osa tuotteissa näkyviä sertifiointimerkkejä. 

Kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää

Sertifikaatteja on moneen junaan. 

Yksi tärkeä uskottavan sertifikaatin tai auditointijärjestelmän rakennuspalikka on se, että sitä ylläpitää kolmas, valvottavasta yrityksestä irrallinen osapuoli. 

Toisinaan yritykset myöntävät itse itselleen merkkejä omien vastuullisuusohjelmiensa noudattamisesta. Tällainen merkki ei ole oikea sertifikaatti.

Jossain tapauksissa merkki on suoraan markkinointiosaston kynästä ja silkkaa viherpesua. Esimerkiksi Zalando on käyttänyt markkinoinnissaan erilaisia ympäristöystävällisyyttä vihjailevia symboleita, kuten lehtiä ja puita, joilla ei ole ollut sen syvempää merkitystä.

Viherpesuun on onneksi alettu herätä lainsäätäjien, kuten EU:n tasolla. EU komensikin Zalandoa poistamaan katteettomat merkit.

Lainsäädäntö tulee suitsimaan viherpesua jatkossa enenevissä määrin, mutta kuluttajankin on oltava tarkka sen suhteen, mitä merkki oikeastaan kertoo. 

Valppaana merkkiviidakossa

Vaikka sertifikaatti olisikin luotettava, se voi tarkoittaa montaa eri asiaa.

Usein sertifikaatit kohdistuvat vain yhteen pieneen osaan koko tuotteen arvoketjua. Sellaista sertifikaattia ei olekaan, joka kattaisi kaikki eri vastuullisuusnäkökulmat koko tuotantoketjun osalta. Sertifikaatti voi liittyä esimerkiksi raaka-aineisiin, tuotantoon tai valmiiseen tuotteeseen. 

Sertifikaatin puute ei myöskään aina tarkoita, etteikö tuote voisi olla vastuullinen. Kaikkeen tuotantoon ei nimittäin ole edes olemassa sertifiointeja. Jos Milla päättää valmistaa Suomessa vaatteita käyttäen materiaalina kierrätettyjä kankaita , hänen tuskin on tarpeellista tai edes mahdollista saada niille sertifikaattia. 

Usein vaatteille on kuitenkin tarjolla useita erilaisia sertifikaatteja. Esimerkiksi yleinen materiaali puuvilla on ympäristölle haitallista ja sen viljely kuluttaa paljon vettä kuivilla alueilla. Viljelijöillä ja puuvillan kerääjillä ei välttämättä ole kummoiset työolot.

Jos vaatteen riippulapusta löytyy GOTS-merkki, se tarkoittaa, että raaka-aineena on käytetty luomupuuvillaa ja vaatteen valmistuksessa on noudatettu ympäristöön ja ihmisoikeuksiin liittyviä kriteereitä.

Reilun kaupan merkki vaatteessa taas kertoo siitä, että siinä käytetty puuvilla on viljelty tietyin ympäristö- ja ihmisoikeuskriteerein, mutta vaatteen valmistusta merkki ei kata.

Jotta homma ei olisi liian yksinkertaista, Reilun kaupan merkkejäkin on useita erilaisia: Esimerkiksi Reilun kaupan mustapohjainen puuvillamerkki viestii siitä, että kaikki tuotteen puuvilla on Reilun kaupan raakapuuvillaa. Valkopohjainen merkki taas kertoo siitä, että tuotetta myyvä yritys on ostanut sovitun määrän raakapuuvillaa Reilun kaupan ehdoin. Tällöin sertifioitu puuvilla voidaan sekoittaa sertifioimattomaan puuvillaan, joten lopputuote sisältää vain osin Reilun kaupan puuvillaa.

Monissa tuotteissa oleva OEKO-TEX® STANDARD 100 kertoo, että tuote on testattu haitallisten kemikaalien varalta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tuotteen materiaali olisi vaikkapa luomutuotannon kriteerit täyttävä tai sisältäisi ehtoja tuotannon ihmisoikeuksiin liittyen.

Hyvä sertifikaatti on kriteereiltään kunnianhimoinen ja sen valvonta on kohdillaan

Sertifikaateissa ja järjestelmissä on eroja. 

Eikä toistaiseksi ole olemassa yliauktoriteettia, joka varmistaisi niiden laadun tai huolehtisi siitä, että kriteerit ovat esimerkiksi linjassa kaikkien ihmisoikeuksien tai Pariisin ilmastosopimuksen kanssa. 

Laadukkaan sertifiointimerkin ominaisuus on, että sen kriteerit ovat kunnianhimoisia. Eli sertifikaatin saaminen edellyttää toimia, joilla on oikeasti väliä. Sertifioinnin kriteerien pitää myös olla läpinäkyvät, sekä sertifioitavasta yrityksestä tai tuotteesta riippumattomat.

Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan myös kriteerien valvonnan pitää olla kunnianhimoista. Kuka valvoo kriteereitä, ja miten? Kuinka läpinäkyvää toiminta on? 

Heikko sertifikaatti vastaavasti on sellainen, jonka kriteerit ovat matalat ja läpinäkymättömät, ja valvonta lepsua. 

Jos yritys itse, tai siihen sidonnainen taho, valvoo sertifiointia, on pukki pistetty kaalimaan vartijaksi eikä sertifikaattiin ole silloin luottamista. 

Yrityksen omat läpinäkymättömät merkit voivat myös vaikeuttaa vastuullisuustyön arvioimista. Jos yrityksen oman merkin tai ohjelman kriteereitä ja valvontaa ei ole avattu, on mahdoton arvioida onko kyseessä harhaanjohtava väite esimerkiksi ympäristöystävällisyydestä.

Euroopan komission vuonna 2020 teettämässä selvityksessä kävi ilmi, että yli puolet erilaisia tuotteita koskevista ympäristöväitteistä oli epämääräisiä, harhaanjohtavia tai perusteettomia. Tämä ei ainakaan lisää luottamusta siihen, että yritysten omat merkit olisivat uskottavia.

Luotettavillakin sertifikaateilla voi olla heikkouksia

Luotettavakin sertifikaatti lupaa vain sen minkä lupaa.

Jos sertifiointijärjestelmä nojaa kieltoihin, sillä ei välttämättä ratkota ongelmien juurisyitä. Esimerkiksi puuvillantuotannossa lapsityön kieltämiseen täytyy yhdistää viljelijöiden toimeentulon parantaminen, muuten ongelmaa ei korjata. Ongelmiin puuttuminen vaatii pitkäjänteisyyttä, eikä ratkea yksittäisellä valvontakäynnillä.

Valvontaa tekevät auditointiyritykset eivät myöskään aina ole puhtaita pulmusia. Niiden on syytetty tekevän mainebisnestä, jolloin ne työntekijöiden oikeuksien suojaamisen ja työolojen parantamisen sijaan keskittyvät suojelemaan asiakasyritysten mainetta ja tuottamaan voittoa yrityksille ja itselleen.

Eetti selvitti vuonna 2022, miten suklaasta löytyvät sertifioinnit eroavat toisistaan. Kiitosta läpinäkyvyydestä saivat Reilu kauppa että Rainforest Alliance -sertifikaatit. Ne kertovat kaakaon hinnoittelusta, sekä siitä miten viljelijöiden toimeentuloa parannetaan. 

Myös Finnwatch arvioi vuonna 2022 yhteensä 18:a sertifiointijärjestelmää. Parhaiten pärjäsivät Reilu kauppa ja Rainforest Alliance -sertifioinnit, huonoiten mehuteollisuuden SGF VCS, josta harva lienee kuullutkaan. 

Sertifikaatteja tarkasteltaessa on hyvä kiinnittää huomiota myös siihen, miten sertifikaatin kehittämisessä otetaan huomioon niiden ääni, joiden ongelmia sertifikaatilla pystytään ratkomaan. Mukaan pitää ottaa siis esimerkiksi puuvillanviljelijät, kaakaontuottajat ja vaatteiden ompelijat sekä heitä edustavat liitot ja järjestöt. Muutoin ongelmia saatetaan ratkoa väärin keinoin.

Sertifikaattien lisäksi tarvitaan muutakin vastuullisuustyötä

Sertifiointimerkki tuotteessa ei siis tarkoita, että yrityksen vastuullisuustyössä olisi saavutettu lopullinen maali. Vastuullisuustyö ylipäänsä on jatkuva prosessi. Hyvä sertifikaatti kertoo missä sillä on parannettavaa. 

Sertifikaattien lisäksi yritys voi olla mukana myös muissa vastuullisuusjärjestelmissä , joista ne voivat kertoa esimerkiksi omissa vastuullisuusraporteissaan.

Moni suomalainen yritys kuuluu esimerkiksi amfori BSCI -järjestelmään, mutta tuotteissa sen merkkiä ei näy. Kyseessä on siis sosiaalisen vastuun vastuullisuusjärjestelmä, joka auditoi yrityksiä, mutta ei myönnä sertifointimerkkiä.

Sertifikaatteja tai ei, yritysten tulisi toimia vastuullisesti. 

YK:n ohjaavien periaatteiden mukaan yrityksen pitää tunnistaa oman toimintansa ihmisoikeus- ja ympäristöriskit, ja ehkäistä ja lieventää niitä. Tässä työssä yritys voi käyttää erilaisia vastuullisuusjärjestelmiä ja sertifiointeja työkaluna. Ongelma on, että yritykset eivät aina noudata näitä periaatteita, eikä niiden laiminlyömisestä tule mitään sanktioita.

Kuten edellä sanottiin, pukkia ei sovi laittaa kaalimaan vartijaksi. Eli omaa valvontaa tulee lisätä sertifiointi- ja auditointijärjestelmien päälle, ei niiden sijasta. 

Vastuullisuutta ilman sertifikaattia?

Joskus sertifikaateista kuulee kritiikkiä, että ne ovat kalliita, eikä pienillä, vastuullisesti toimivilla yrityksillä ei ole varaa hankkia niitä.

Yritys voi tehdä hyvää vastuullisuustyötä myös ilman sertifikaatteja, mutta se voi vaatia paljon työtä ja perehtymistä. 

Jos pieni yritys ostaa riskiraaka-aineita tai toimii riskialoilla, olisi sen hyvä hyödyntää olemassa olevia vastuullisuusjärjestelmiä. Maataloudessa esimerkiksi kaakao, banaanit ja monet muut hedelmät, viini, kahvi ja puuvilla ovat aloja, joilla riskejä on paljon.

Uskottavan vastuullisuustyön tekeminen omin voimin ei ole ilmaista sekään. Kun kyseessä on monimutkaiset, rakenteelliset ihmisoikeusongelmat tai asiantuntemusta vaativat ympäristökysymykset, tarvitaan osaamista ja verkostoja.

On osattava myös varautua tilanteisiin, jossa kaikki ei mene suunnitellusti, ja huolehtia työntekijöiden mahdollisuuksista tulla kuulluksi.

Tällaisten järjestelmien rakentaminen voi olla pienelle yritykselle hyvin vaativa tehtävä. Silloin ulkopuolisen järjestelmän hyödyntäminen on hyvä vaihtoehto. Laadukkaan sertifiointijärjestelmän koulutetut auditoijat osaavat esimerkiksi tunnistaa pakkotyön merkkejä tehdasympäristöstä, vaikka tehtaan johtaja ja haastatellut työntekijät vakuuttavat, että kaikki on kunnossa. 

Tärkeintä on lainsäädäntö

Sertifikaattien viidakko saattaa tuntua monimutkaiselta ja vastuullinen kuluttaminen mahdottomalta.

Omaa sertifikaattilukutaitoa kannattaa kuitenkin kehittää, jottei haksahda viherpesuun. Jos näet tuotteessa sertifikaatin, ota selvää, mitä se tarkoittaa. Vältä ylikuluttamista ja osta myös sertifioituja tuotteita vain tarpeeseen.

Kulutusvalinnat ovat kuitenkin vain yksi tapa, jolla vaikuttaa vastuullisemman maailman eteen.

Tärkeämpää kuin se, että syynäämme yksittäisiä sertifikaatteja, on että vaadimme yhdessä päättäjiä säätämään lakeja, jotka velvoittavat kaikki yritykset toimimaan vastuullisemmin.

Juuri sellainen laki olisi EU:n yritysvastuudirektiivi, joka meni niukasti läpi, mutta johon nyt suunnitellaan suuria heikennyksiä.

Eetti seuraa yritysvastuudirektiivin tilannetta tarkasti ja kampanjoi sen puolesta, että laki etenisi. Ota Eetin Instagram-tili seurantaan, niin pysyt ajan tasalla siitä, koska tarvitaan laajempaa kampanjointia ja joukkovoimaa.

Voit auttaa meitä työssä yritysvastuun eteen myös liittymällä jäseneksi tai lahjoittamalla.

Artikkeli on tuotettu Koneen säätiön tuella.