07.03.2022

Olympialaisten jälkihumu on laantunut ja urheilijat palanneet Suomeen kisojen isäntämaa Kiinasta. Puuvillapelloilla pakkotyötä tekevillä uiguureilla ei ole kuitenkaan mahdollisuutta lähteä. Kiina häivyttää puuvillan alkuperän, ja siksi yritykset saattavat ostaa pakkotyöllä kerättyä puuvilla tietämättään. Kuluttajan on siis lähes mahdoton tietää, onko vaatteen takana pakkotyötä.

Kiina on maailman suurin puuvillantuottaja. Jopa viidennes koko maailman puuvillasta tulee Xinjiangista, jonka pelloilla arvioidaan olevan pakkotyössä puoli miljoonaa maan suurimpaan etniseen vähemmistöön, uiguureihin, kuuluvaa ihmistä. Kiina myös tuottaa kolmanneksen maailman vaatteista. 

Kiinassa tuotettiin myös ne vaatteet, joissa Suomen olympiaurheilijat esiintyivät Pekingin olympialaisissa.

Puuvillan matka pellolta vaatekaappiin on mutkainen ja yritykset tietävät vain harvoin, mistä niiden käyttämät raaka-aineet tulevat. 

Siksi ei ollutkaan yllätys, kun Sheffield Hallam -yliopiston raportti Laundering Cotton jäljitti pakkotyöllä tuotettua puuvillaa ja puuvillatuotteita uiguurialueilta aina kansainvälisten, tunnettujen merkkien toimitusketjuihin asti.

Tutkijat listaavat 103 brändiä, joiden kohdalla riski sille, että niiden tuotteissa on pakkotyöllä tehtyä puuvillaa, on erittäin suuri. Näitä ovat esimerkiksi Uniqlo, Nike, Patagonia, Ikea ja H&M. 

Alkuperän selvittäminen on vaikeaa 

Tulli- ja kauppatilastojen avulla tutkijat osoittivat, että Kiinan vientistrategia häivyttää tahallisesti puuvillan alkuperän. 

Puuvillaa ja -puuvillatuotteita myydään välikäsille muissa Aasian maissa, jotka puolestaan prosessoivat tai myyvät sen eteenpäin. Vaatemerkeillä on hyvin rajallinen mahdollisuus päästä käsiksi tietoon materiaalin alkuperästä.

Todellisuudessa tiedetään siis hyvin vähän siitä, mihin valtava määrä Xinjiangissa tuotettua puuvillaa oikeastaan päätyy.

Kaiken ydin on siis läpinäkyvyyden lisääminen. Eetin Ränkkää brändi -selvitykset pyrkivät vaikuttamaan juuri siihen. Mitä enemmän yritykset kertovat toiminnastaan ja tuotteiden alkuperästä, sitä paremmin ongelmiin päästään käsiksi. 

Läpinäkyvyys alkaa tehdaslistoista

Ränkkää brändi -kriteerien avulla voidaan päätellä jotain siitä, onko kotimaisten kauppojen valikoimassa uiguurien pakkotyöllä tuotettuja vaatteita.

Tehdaslistojen julkaisemisen avulla tuotantoketjujen läpinäkyvyyttä voivat arvioida niin tutkijat, ammattiyhdistysliike kuin kansalaisjärjestötkin. Tehdaslistoista selviää, sijaitseeko tehdas tai alihankkija vaikkapa uiguurialueella.

Ränkkää brändi -selvityksen mukaan suomalaisbrändien tuotannon läpinäkyvyys on lisääntynyt: tarkastelluista merkeistä jo yli 75 % (26/34) julkaisee ensimmäisen portaan tehdaslistansa eli tiedon niistä tehtaista, joissa vaate tehdään valmiiksi ennen kuin se lähtee kauppoihin. Vuonna 2019 tehdaslistansa julkaisi 35 % (8/23) merkeistä.

Julkaistujen toimittajien joukossa on yli viisisataa kiinalaistehdasta. 

Suurimpien toimijoiden läpinäkyvyys laahaa perässä ja silti juuri niiden toiminta keskittyy riskimaihin kuten Kiinaan. 

Alle puolet tarkastelluista suomalaisbrändeistä (15) julkaisee tietoa toisen portaan toimittajistaan, eli materiaaleista, kuten kankaista ja langoista. Kahdestatoista Kiinassa tuottavasta brändistä vain kolme julkaisee tietoa alihankkijoistaan. 

Tuoreiden tutkimustietojen lisäksi kohonnut riski pakkotyölinkeille on Kiinan lisäksi myös monessa muussa Aasian maassa. Tehdastietojen perusteella onkin vaikea sulkea pois pakkotyön riskiä. 

Mitä keinoja yrityksillä on varmistaa, etteivät ne hyödy pakkotyöstä? 

Sertifiointi ei takaa vastuullisuutta

Erityisesti isompien yritysten käyttämillä kolmannen osapuolen auditointi- ja sertifiointijärjestelmillä on monia etuja, mutta Xinjiangin puuvillan kohdalla puutteet muuttuvat riskeiksi. Auditointeja ei alueella voida uskottavasti toteuttaa, eivätkä ne yleensäkään tunnista pakkotyötä tehokkaasti.

Raaka-aineiden osalta vain sertifioitu puuvilla on ylipäätään jäljitettävissä, mutta yleisimmät puuvillaserfikaatit GOTS ja BCI eivät ole kertoneet, miten ne varmistavat että kiinalainen puuvilla ei ole pakkotyöllä tuotettua.

Myös kotimaiset vaatemerkit luottavat paljon näihin sertifikaatteihin. Reilu kauppa on ainoa puuvillaa sertifioiva vastuullisuusjärjestelmä, joka ei käytä kiinalaista puuvillaa. Reilun kaupan kriteereihin kuuluu vapaa järjestäytymisoikeus, jota ei Kiinassa ole.

Yritykset luottavat sertifikaatteihin ja kysyvät alihankkijoiltaan kysymyksiä. Osa toimittajista vastaa, osa ei. Osan vastauksiin voi luottaa, osaan ei. Näin yritykset saattavat tietämättään hyötyä pakkotyöstä.

EU ottamassa historiallisen askeleen 

Kun pakkotyö ei ole suinkaan vähentynyt vaan sitä yritetään aktiivisesti häivyttää, yritysten on noudatettava erityistä huolellisuutta koko niiden arvoketjujen osalta.

Jos ne käyttävät kiinalaista puuvillaa tai toimittajia Aasiassa, niiden tulee ryhtyä kartoittamaan toimitusketjujaan End Uyghur Forced Labour -vetoomuksen mukaisesti ja kertoa työn tuloksista avoimesti. 

Alihankkijoilta tulee vaatia uskottavaa tietoa puuvillan alkuperästä ja tarvittaessa varmentaa alkuperä laboratiotestein. Tarvittaessa toimittajia ja raaka-aineita vaihdetaan.

Vastuullisuutta ei voi kuitenkaan jättää vain yritysten oman hyväntahtoisuuden varaan. Pakkotyön hyödyntäminen pitää estää lailla.

Asiassa on nyt otettu historiallinen edistysaskel.

Euroopan komissio julkaisi helmikuun lopulla esityksensä yritysvastuulaista. Esitys on pitkän kampanjoinnin tulos, mutta se koskisi vain prosenttia eli kourallista kaikkein suurimpia yrityksiä.

Eetti vaatii että yritysvastuulaki viedään maaliin kunnianhimoisempana, ja sen pitää koskea myös pieniä ja keskisuuria yrityksiä.

Yritysten ei pidä voida enää polkea hintoja ihmisoikeuksien kustannuksella.