Yritysten ja kuluttajien roolin rajapinnalla
24.10.2013
Maailmankaupan epäkohdat pohdituttavat
nykyään monia. Ihmiset haluaisivat tehdä parempia valintoja, mutta
usein valmistusolosuhteista tarjottu tieto on niin rajallista, että
valintojen tekeminen on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Silti usein
ajatellaan, että valinta kuuluu kuluttajalle. Helsingin
Sanomien viime viikon pääkirjoituksessa viitattiin ansiokkaasti
Oxfamin maakaappauksia sokerituotannossa käsittelevään raporttiin,
mutta siinä vaadittiin tekoja juuri kuluttajilta.
Vastineeksi
kirjoittamani ja lehdessä 11. lokakuuta julkaistu mielipide löytyy
alta.
Eetin mielestä yrityksillä on vastuu
selvittää, mistä tuotteiden ja niiden raaka-aineet tulevat, heidän
tulisi puuttua valmistuksessa ilmeneviin ongelmiin ja tarjota tästä
kaikesta tietoa kuluttajille. Ilman tietoa todellinen valinnan
mahdollisuus ei voi koskaan toteutua. Päätöksentekijöiden tulisi
puolestaan velvoittaa yrityksiä toimimaan vastuullisesti ja
avoimesti.
Mikäli aihepiiri kiinnostaa enemmän,
kannattaa tutustua myös Oxfamin tuoreeseen raporttiin ja hienoon videoon.
Sokerin alkuperästä ei tarjota
tarpeeksi tietoa
Pääkirjoituksessa (7.10) otettiin
kantaa virvoitusjuoma- ja elinkeinoteollisuuden sokerihankintoihin.
Kirjoituksessa lainattiin Oxfam-järjestön raporttia, minkä mukaan
useilla sokerintuotantoalueilla alueiden asukkailta ja köyhiltä
pienviljelijöiltä viedään maat. Äärimmillään maat siepataan
alkuperäisiltä omistajiltaan. Erittäin tärkeä kirjoitus päättyy
kuitenkin lopetukseen: “Lopullinen päätösvalta on
kuluttajalla. Vastuu on sokerin ostajayrityksillä.”
Vastuu on ehdottomasti sokeria
ostavilla yrityksillä, koska yritys voi tai voi edes yrittää selvittää mistä sokeri tulee tuotteisiin. Lopullista päätösvaltaa
ei kuitenkaan voi sysätä kuluttajalle, koska kuluttajalla on vain
harvoin käytettävissään tietoa, jonka avulla hän voisi verrata
tuotteita toisiinsa. Ei kuluttaja voi tehdä päätöksiä eri
tuotteiden välillä, jos hän ei voi arvioida eri vaihtoehtojen
vaikutuksia. Näin voi olla vain sitten, kun yritykset ja poliitikot
pitävät huolta siitä että tietoa on tarjolla.
Ainoa valinta, jonka kuluttaja voi tätä
nykyä tehdä kehitysmaiden sokerintuottajien ja heidän
toimeentulonsa hyväksi, on ostaa puolueettomasti valvottua Reilun
kaupan sokeria. Virvoitusjuomahyllyllä sitäkään vaihtoehtoa ei
usein ole. Vastauksia maakaappausasiaan ei saa edes Oxfamin raporttia
lukemalla, kun yhdelläkään käsitellyistä yrityksistä ei ollut
käytettävissään luotettavaa varmistusjärjestelmää.
Antti Kylänpää
puheenjohtaja
Eettisen kaupan puolesta ry
Eettisen kaupan puolesta ry:n blogi Maailmantalouden tutka käsittelee laajaasti maailmankauppaan ja yritysvastuuseen liittyviä aiheita. Blogissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Eetin mielipidettä tai linjaa.