03.11.2009

”Tutkimuksen osoittavat, että kun yksilön vuositulot ylittävät 10 000 dollaria, hän ryhtyy siirtymään kulutuksessaan entistä enemmän perustarpeiden tyydyttämisestä elämyksien ja onnellisuuden etsintään”, sanoo kuluttajatutkimuskeskuksen tutkija Päivi Timonen.

Minut yllätti se, että onnellisuuden etsintä alkaa noin alhaisella tulotasolla!

Opiskeluaikoinani eräs YK:n kehitysorganisaation UNDP:n kulutusaiheinen julkaisu yllätti minut, koska se otti lähtökohdaksi kuluttamisen oikeutena. Tarkemmin asiaa kehitysmaatutkimuksen seminaarissa mietittyäni kannatan ajatusta: Meillä on oikeus kuluttaa perustarpeiden tyydyttämiseksi. Kehitysmaiden työntekijöiden toimeentulossa on kyse samasta oikeudesta. Mielestäni alle kymppitonniin tuloilla saakin kuluttaa täysin vapaasti.

Jos kuluttaminen onkin oikeus, velvollisuus se ei mielestäni missään nimessä ole. Liiallinen kuluttaminen on tuhoisaa ja turhaa. Kunpa yli kymppitonnin tai sanotaanko yli kaksikymmentätuhatta tienaavat miettisivätkin kuluttamistaan tosissaan! Olisi hauskaa tietää, mitä kuluttajatutkimuskeskus on tästä mieltä. Elämyksien ja onnellisuuden etsintä kun ei välttämättä tarkoita eettisten arvojen sisällyttämistä kuluttamiseen. Itse asiassa paras eettisten arvojen sisällyttäminen on tuo kymppitonnin raja. Jos perustarpeet on tyydytetty kymppitonnilla, eikös sen jälkeen tuleva elämyksellinen kuluttaminen ole ”ylimääräistä”?

Ongelmana on perustarve. Perustarpeiden määrittelyt ovat hankalia, koska ne ovat suhteellisia. Meillä on paljon keinotekoisiksikin sanottuja tarpeita, kuten siistiltä näyttäminen, jonka vuoksi on käytävä silloin tällöin kampaajalla. Myös onnellisuus on perustarve!

-Outi Moilala

Kirjoittaja on tutkinut vaatteiden eettisyyttä