25.02.2014

20. helmikuuta 2013 klo 16 makasin jäisessä maassa liikkumatta ja silmät kiinni Helsingin keskustassa Narinkkatorilla. Toimme parinkymmenen muun vapaaehtoisen kanssa massapyörtymisperformanssilla Aasian vaatetehtaiden huonot työolot lähelle suomalaisia kuluttajia.

Yhtäaikainen ja ennalta aavistamaton pyörtymisemme kauppakeskuksen edessä hiljensi ohikulkijat. Kaupungin äänimaisema vaimeni pyörtymisemme ajaksi. Yksi ohikulkijoista kysyi kuuluvasti: ”mitä tämä on?”, muuten puhetta ei juuri kuulunut vaikka ohikulkijoita oli ruuhka-aikaan runsaasti.

Massapyörtyminen ylitti mediakynnyksen. Ylen iltauutiset sekä verkkouutiset raportoivat, kuinka Kambodzhassa sadat vaatetehtaiden työläiset pyörtyvät vuosittain liian kovaan työntekoon. Minimipalkka maassa on tällä hetkellä noin 60 euroa kuukaudessa, mikä ei riitä elämiseen ja pakottaa työntekijät jatkuvasti ylitöihin.

Puhtaat vaatteet -verkosto kampanjoi kyseisellä helmikuun viikolla ympäri Eurooppaa, tavoitteenaan tuottaa painetta seuraavalla viikolla Kambodzhassa alkaneisiin neuvotteluihin minimipalkan korottamisesta. Minimipalkka nousikin 90 euroon.

Flash mob –massapyörtymisessä tein sosiologista tutkimusta: tapahtuma ja sen kulku oli kampanjan aktivistien ennalta suunnittelema, eikä roolini poikennut muista ad hoc -osallistujista. Tuon seuraavaksi esiin joitakin näkökulmia siihen, miten tempausta voi lähestyä tutkimuksellisesti.

Esityshetkeen kietoutuu ennakoimattomuutta, erityisesti silloin kun kyseessä on ennalta harjoittelematon ja julkisessa tilassa tapahtuva performanssi. Tällöin esitys on myös tulemisen mikropolitiikkaa: esitys (hetki) pyrkii erottumaan jo olemassa olevista kategorioista, luomaan jotain uutta. Toisaalta esityksen lopullinen sisältö ja päämäärä voivat olla osittain tiedostamattomia esiintyjille itselleenkin.

Itse esityshetkellä keskeiset tutkijan työkaluni ovat tanssi-liiketerapiassa paljon käytetyt kinesteettinen empatia ja peilaus. Kinesteettisessä empatiassa tutkijalähestyy tutkittavaa niillä menetelmillä, mitä tutkittava itse käytännöissään hyödyttää. Puhtaat vaatteet -flash mobin kohdalla tämä tarkoittaa, että tutkijana asetuin yhdeksi aktivisteista, ja toimin samoin kuin muut. Peilasin muiden toimintaa eli pyörryin kun muutkin pyörtyivät.

Kuten Maarit E. Ylönen on todennut, kinesteettinen empatia on empaattisen asenteen ilmentämistä kokonaisvaltaisesti, myös ruumiinkokemuksena. Massapyörtyminen Narinkkatorilla oli kokonaisvaltaista Aasian tehdastyöläisten tilanteeseen empaattisesti asettumista. Empatia on olennaisen tärkeää pyrittäessä ymmärtämään jotakin itselle vierasta, tässä Kambodzan vaatetyöläisten ahdinkoa.

Kyse oli myös yhteisruumiista: massapyörtymisen hetkellä pyörryimme kaikki yhtä aikaa. Kollektiivinen keho symboloi yhteenkuuluvuutta ja synkroniaa. Kollektiivinen ruumis voi tuoda tunteen kollektiivisesta ihmisyydestä – ja tämä kokemus voi olla sekä esityksen yleisölle että esitykseen osallistujille voimauttava ja terapeuttinen.

Doreen Massey on puolestaan pohtinut minkälaisista keskinäissuhteista vaihtoehtoinen globalisoituminen voisi rakentua. Massey näkee paikallisia poliittisia projekteja tärkeämmäksi globalistumisessa mukana olevien paikkojen luonteen: on oltava tilaa keskustella, millaista globaalistumista me haluamme, sekä sitä, millaisia paikkoja tämän prosessin tulisi luoda.

Vaihtoehtoisen globalisaation esitykset julkisessa tilassa, esimerkiksi Puhtaat Vaatteet -massapyörtyminen, on sanatonta poliittista argumentaatiota eleinä, asentoina ja kinesteettisinä suhteina, joille julkisessa tilassa vielä onneksi on paikkansa ja hetkensä.

Sofia Laine

Kirjoittaja on Nuorisotutkimusverkoston tutkija ja tanssi-liiketerapian opiskelija, joka tutkii monimenetelmällisesti ja globaalisti nuorten poliittisuutta (sofia.laine(at)iki.fi).

***

Eettisen kaupan puolesta ry:n blogi Maailmantalouden tutka
käsittelee laajasti maailmankauppaan ja yritysvastuuseen liittyviä
aiheita. Blogissa esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia eivätkä
välttämättä edusta Eetin mielipidettä tai linjaa.