08.08.2011

Meillä kaikilla on omat syymme ostaa Reilun kaupan banaaneja. Yksi ostaa reilumman banaanin, jotta tuottaja saisi hedelmästään paremman hinnan. Toinen tahtoo puhtaammin tuotetun välipalan. Minä olen Suomessa ollessani ostanut Reilun kaupan banaaneja, koska olen halunnut tukea pienen tuottajan pääsyä suurille markkinoille. Yleisesti ottaen ostopäätöksen taustalla vaikuttanee kuitenkin ajatus hyvästä tai sen tekemisestä, ilman sen kummempaa filantropiaa. Kuluttajana ei välttämättä tulekaan ajatelleeksi, ettei reilumpi banaani ole yksi yhtenäinen tuote, vaan yhteisistä tuotantoperiaatteista, säännöksistä ja normeista huolimatta Reilun kaupan tuottajat tekevät työtään hyvin toisistaan poikkeavissa olosuhteissa.

Haastattelin hiljattain kahta Asoguaboon kuuluvaa tuottajaa, joiden molempien elinkeinona on osuuskunnan banaanintuotanto. Vaikka sekä Marco Ruiz että Milton Gallegos ovat Reilun kaupan banaanintuottajia, he tuottavat hedelmiään varsin erilaisissa ympäristöissä. 51-vuotias Marco Ruiz on ollut banaanitilallinen koko ikänsä. Hän omistaa kahdenkymmenen hehtaarin tilan tuottoisalla alueella lähellä Perun rajaa. Tilalta lähtee maailmalle viikoittain 500-700 laatikkoa reilua hedelmää. 71-vuotias Milton Gallegos on ollut maanviljelijä 25-vuotiaasta. Hän viljelee luomubanaania neljän hehtaarin alueella vaikeakulkuisessa vuoristossa tilalla, joka tuottaa viikoittain parikymmentä laatikkoa hedelmää. Don Marcon tilalla on 5 kokopäiväistä ja 30 osa-aikaista työntekijää, Don Miltonin apumiehenä on hänen poikansa lisäksi sadonkorjuupäivinä myös rouva Gallegos.

Jo numerot kertovat siis tuotannon erilaisista lähtökohdista Reilun kaupan tiloilla. Eron tuntee myös nahoissaan: matkalla Don Miltonin tilalle siirtyy haastattelun hinku hengitykseen, kun vapaaehtoisen fysiikka tahtoo pettää mudassa liukastellessa. Matka lähimmästä kylästä Muyuyacun tuottajayhteisön tiloille ei ole pitkä, mutta se on sitäkin kuoppaisempi; arviolta kilometrin matkasta reilu puolikas jurnutetaan maasturilla mökkitietä ja sillan puuttuessa ylitetään kumppareissa kuohuva koski ennen viimeistä rutistusta. Rinteen vehreän kasvillisuuden keskelle on muodostunut polku, mutta usein siltä joutuu astumaan hiukan sivuun, ettei päädy mutamäkeä takaisin lähtöruutuun. Hikoilen, pihisen ja puhisen oikoessani viimein huurtuneita silmälaseja Don Miltonin pakkauspisteellä. Seitsemänkymppinen banaanintuottaja tarjoaa tuolia ensihätään ja palaa kitkemään rikkaruohoja viidakkoveitsellä.

Kuohuva koski, mutainen mäki.

Tosiaan, myös tuotantomenetelmät poikkeavat tilalta toiselle. Don Milton kitkee rikkaruohot käsipelillä ja kastelu hoituu vuoripuroista. Lannoitteita ei luomutilallinen saa käyttää, mitä nyt ajoittain levittää tilalle tuottajayhteisössä valmistettavaa kanankakka-kompostijäteseosta. Näillä menetelmillä kasvin kehittyminen hedelmää tuottavaksi ottaa normaalin noin yhdeksän kuukauden sijaan puolitoista vuotta, ja itse terttu kypsyy 13-14 viikossa, kun yleensä sato on valmis korjattavaksi 9-11 viikon ikäisenä. Kun satoa sitten korjataan, ei vuorten rinteillä voida käyttää tasamailla yleisiä kuljetuskaapeleita, vaan kukin parikymmenkiloinen terttu kannetaan pakkausasemalle mies- tai muulivoimin. Laivausvalmiita laatikoita ei pääse tilalta autolla hakemaan, vaan Don Milton kuljettaa ne liukastelemaani polkua alas ja kuohuvan kosken ylitse mökkitielle Manzanilla-hevosen selässä. Luonnollisesti Manzanilla ei kerralla voi kantaa pariakymmentä laatikkoa, joten nuori hevonen ja vanha mies joutuvat sadonkorjuupäivinä kapuamaan rinnettä useampaan otteeseen.

Haastatellessani Don Marcoa ja Don Miltonia erilaiset tuotanto-olosuhteet näkyvät myös miesten vastauksissa kysymykseen siitä, miten Reiluun kauppaan siirtyminen on vaikuttanut heidän elämäänsä. Don Marco kertoo elämän muuttuneen sittemmin tasapainoisemmaksi. Tilatut banaanimäärät eivät vaihtele viikoittain tolkuttomasti, eivätkä hintaheilahtelut aiheuta harmaita hiuksia. Enää häneltä ei tilata tarvittavaa määrää enempää banaanilaatikoita ja sitten hylätä ja jätetä maksamatta tarpeettomasti tilattuja laatikoita mitä pienimmistä syistä. Don Miltonille Reilussa kaupassa on kyse elinkeinon turvaamisesta; hän kertoo, että nyt tulevansa juuri ja juuri toimeen omillaan. Nykyään hänen ei enää tarvitse käydä tilan lisäksi muualla töissä.

”Toivoisin, että muistatte luomubanaanin tuotannon erityisesti vuoristossa vaativan ponnisteluja. Emme ainoastaan tuota hyvää banaania, huolehdimme myös ympäristöstämme”, lähettää Don Milton terveisensä suomalaiskuluttajille. Oikealla työtoveri Manzanilla.