Amazon: banaaniripustimia ja työntekijöiden oikeuksien polkemista

Amazon: banaaniripustimia ja työntekijöiden oikeuksien polkemista

02.06.2022

Amazon on noussut maailmanvaltiaaksi, mutta sen huima kasvu tapahtuu työntekijöiden ja ympäristön kustannuksella.

 Moppi, 12 euroa. Koiran takki, 30 euroa. Langattomat kuulokkeet, 32 euroa. Banaaniripustin bambujäljitelmästä, 10 euroa. Terapiatyökalupaketti, 14 euroa.

Muun muassa nämä olivat Ruotsin Amazonin verkkokaupan päivän tarjoukset huhtikuun loppupuolella. 

Amazonista on nopeasti tullut maailman suurin verkkokauppa. Se tarjoaa tavaroita edullisesti ja houkuttelevasti – ja lupaa kuljettaa ostokset asiakkaan kotiin ennätysnopeasti. Nopeammin ja halvemmin kuin muut.

Suomessa ei omaa Amazonin verkkokauppaa vielä ole, mutta huhut kertovat rantautumissuunnitelmien olevan valmiina. Ennen kuin amazon.fi -sivu aukeaa ja yhtiö alkaa tosissaan kilpailla elintilasta suomalaisten kauppojen kanssa, on syytä ymmärtää, miten tämä maailman suurin verkkokauppa oikeasti toimii.

Amazonin sivustoilta löytää helposti lähes kaiken, mitä ihminen elämässään tarvitsee. Ja paljon sellaista, mitä ei tarvitse. Kuten banaaniripustimen.

Amazon ei ole vain verkkokauppa. 

Kodinkoneiden ja vaippojen kaupan lisäksi se pitää hallussaan myös peräti kolmannesta maailman pilvipalveluista. Niitä käyttävät niin yritykset kuin valtiotkin. Amazon prime -suoratoistopalvelussa voi katsoa elokuvia ja sarjoja. Amazon games tarjoaa puolestaan pääsyn tuhansille pelisivuille, joista monia voi pelata ilmaiseksi. Ainakin aluksi.

Vedenalainen jäävuori

Amazonista sanotaan, että se on kuin jäävuori. Käyttäjät ja kuluttajat näkevät siitä vain pienen vedenpäällisen huipun: verkkokaupan, suoratoistopalvelun ja pakkaukset. Pinnan alla näkymättömissä on jättimäinen infrastruktuuri, joka ulottuu mantereelta toiselle. Se linkittää alkutuotannon, kuljetuksen ja jakelun lukuisten eri yhtiöiden kautta.

Yhtiö on mustekalan kaltainen, vaikeasti hahmotettava ylikansallinen järjestelmä, jonka taloudellinen ja poliittinen vaikutusvalta on kasvanut ennennäkemättömiin mittasuhteisiin. 

Amazonin toiminta herättää paljon huolta. Ilmastokriisin ja luontokadon horjuttamassa maailmassa yhä uusien kulutustarpeiden luominen on itsessään kyseenalaista. Lisäksi yhtiö on valtaisa kasvihuonekaasujen päästäjä, polkee työntekijöiden järjestäytymisoikeuksia ja välttelee verojen maksua.

Ja kun kyse on maailman suurimmasta vähittäiskaupasta, jokaisen syytöksen osalta mittasuhteet ovat valtavat.  

Yhdysvalloissa Amazon on jo kuin valtio valtiossa. Amerikkalaiset tekevät puolet kaikista verkkokauppaostoksista Amazonin kautta. “United States of Amazon”, luonnehti CNN yhtiötä laajassa artikkelisarjassaan.  

Verkkokaupan markkinoista Amazonin osuus Euroopassa on nyt noin 10 prosenttia. Euroopassa sillä on jakelukeskukset Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Hollannissa, Espanjassa ja Britanniassa. Ruotsissa sellainen avattiin vuonna 2020.

Suomessa Amazonilla ei vielä omaa jakelutoimintaa ole. Amazon.fi -osoite ohjaa hakijan suoraan yhtiön Saksan-sivustolle.

“Meidän oma tori”

Kaikki alkoi autotallista. Vaatimattomissa oloissa kasvanut Jeff Bezos valmistui Princetonin yliopistosta 1986 ja pääsi suoraan Wall Streetin yrityksiin näyttämään kykynsä. 1994 hän perusti kirjakaupan, joka käytti hyväkseen uutta mullistavaa keksintöä, internetiä.

Pian kirjojen rinnalle tulivat videot ja äänilevyt, nopeasti myös kodin elektroniikka, pelit, lelut ja kodinkoneet.

Yksi Bezosin oivalluksista oli julkaista sivustolla lukijoiden arvioita kirjoista. Haluttiin luoda mielikuva yhteisöstä, meidän omasta torista. Ja kun algoritmit kehittyivät, sivusto alkoi tallentaa ostajien mieltymyksiä hakujen pohjalta. Kirjavalikoiman jälkeen käyttäjälle tarjottiin pian myös tyyliin sopivaa kahvinkeitintä.

Yhtiö lähti kasvamaan ennätyksellistä vauhtia. Se liki kymmenkertaisti liikevaihtonsa vuosi toisensa jälkeen ja laajensi toimintojaan yhä uusille alueille. 

2021 Bezos luopui toimitusjohtajan paikasta ja myi 8,8 miljardin edestä Amazonin osakkeita. Nyt hän omistaa yhtiöstä noin kymmenyksen.

Keväällä 2022 Bezosin henkilökohtaisen omaisuuden arvo oli 140 miljardia dollaria. Se tekee hänestä maailman toiseksi rikkaimman ihmisen.

Myös itse yhtiö on kasvanut valtavaksi. Viime vuonna sen liikevaihto oli 469 miljardia dollaria ja voitto 33,36 miljardia dollaria. Mittasuhde hahmottuu, kun muistaa, että Suomen koko valtion budjetti on 65 miljardia euroa. Amazon voisi siis pyörittää yhden vuoden voitollaan Suomen valtiota puolisen vuotta.

Amazon-vaikutus

Amazonin verkkokauppa-alusta on avoin yrityksille, jotka haluavat päästä todella suurille markkinoille. Näille kolmansille osapuolille kumppanuus on kuitenkin kaksiteräinen miekka. 

Esimerkiksi vietnamilaiselle vaatevalmistajille Amazon avaa Yhdysvalloissa ja Euroopassa jättimäiset markkinat, mutta sillä on hintansa. Myyjäyrityksiltä peritään lukuisia maksuja: niin kuukausittaista jäsenmaksua kuin erityisiä kampanjakohtaisia lisämaksuja.

Vaatevalmistajalle Amazon tarkoittaa usein suuria markkinoita, mutta yhä pienempää voittomarginaalia. Kun tuotteen hinnan määrittelee Amazon, valmistajalle syntyy paine alentaa palkkoja ja säästää muista kustannuksista kuten asianmukaisista työoloista. Kivijalkaliikkeiden on vaikea kilpailla Amazonin koneiston kanssa. Tätä nimitetään Amazon-vaikutukseksi.

Amazonin on myös raportoitu käyttäneen sivustonsa myyjiltä keräämäänsä dataa, kopioineen näiden suosituimpia tuotteita ja alkanut valmistaa niitä itse hieman edullisemmin. Sitten se on nostanut sivustoillaan omat tuotteensa kärkeen.

Epäilyksiä pakkotyöstä

Kun verkkokauppa myy sivustollaan ennen kaikkea muiden valmistajien tuotteita, kysymys vastuusta hämärtyy helposti. Kenen tehtävä on huolehtia, että koiran takin ompelija on saanut työstään säällisen palkan tai miten työturvallisesti on sulatettu muovi, josta banaanipidike on muovattu? 

Amazon on verkkoalusta kaiken maailman tuotteille, mutta sillä on myös omia tuotemerkkejä. Eräiden lähteiden mukaan omia merkkejä on jopa 111, ja niiden sisällä 22 617 eri tuotetta. 

Yhtiö julkisti listan tehtaista, jotka valmistavat Amazon-brändien tuotteita ensimmäisen kerran marraskuussa 2019. Tuotteita tilataan yli 1900 valmistajalta, joista suurin osa toimii Kiinassa ja muissa ns. riskimaissa.

Amazon raportoi tehneensä vuonna 2020 yli 4700 tehdastarkastusta – luvussa on mukana myös tehtaat, joiden kanssa vasta suunnitellaan mahdollista tuotantoa. Auditoinneista ei julkisteta täsmällistä tietoa, mutta Amazonin vastuullisuusraportin mukaan viitteitä pakkotyöhön löytyi 8 prosentissa  tehdastarkastuksista, palkkoihin liittyviä ongelmia 47:ssä ja puutteita hätätapauksiin varautumisessa 12,9 prosentissa tehtaissa. 

Tehdaslistalla on myös edelleen viisi toimittajaa, joilla on raportoitu olevan linkkejä uiguurien pakkotyöhön, eli Amazon vaikuttaa jatkavan yhteistyötä niiden kanssa.

Amazon ei myöskään ole tukenut työntekijöitä, jotka tuovat esiin työpaikalla tapahtuvia väärinkäytöksiä ja laittomuuksia. Tämän sai kokea kiinalainen Tang Mingfang, joka näki Amazonin elektroniikkaa valmistavalla tehtaalla, että koululaisilla teetettiin jopa 100 tunnin työviikkoja eikä sovittuja palkkoja maksettu. 

Tang raportoi asiasta kansalaisjärjestölle. Kun tieto tuli julki, Tang pidätettiin, häntä kidutettiin ja mies tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankeuteen yrityssalaisuuden paljastamisesta. 

Tang ei saanut asiassa Amazonilta mitään tukea. 

Protesteja eri puolilla maailmaa

Sadat tuhannet Amazonin tuotteita valmistavat työntekijät eivät ole jääneet vain odottamaan yhtiön sisäistä ryhtiliikettä. Marraskuussa 2021 Amazonin tuotteita valmistavat työntekijät, ammattiliitot ja kansalaisjärjestöt organisoivat Make Amazon pay -protestin eri puolilla maailmaa. 

He vaativat yhtiötä tilille niin suhteessa yhteiskuntaan, työntekijöihin kuin ympäristöön – maksamaan valtiolle veronsa, työntekijöilleen oikeudenmukaisen palkan ja laittamaan stopin saastuttamiselle. 

Valtaisia voittoja tekevän yhtiön pitää suunnitella työtahti ja työolot sellaiseksi, etteivät jatkuvat työtapaturmat vaaranna työntekijöiden henkeä ja terveyttä, mielenosoittajat vaativat. 

Vaatimuslistalla oli myös yllättävä asia. Työntekijät halusivat, että yhtiö lopettaa  kasvojentunnistusjärjestelmien sekä muiden ihmisten kontrollointiin tarkoitettujen valvontajärjestelmien kehittämisen ja myymisen. 

Työntekijät eivät halua olla mukana rakentamassa entistä autoritaarisempaa maailmaa.

Vaatimuslistan allekirjoitti 50 globaalia yhteisöä ja järjestöä, niiden mukana niin ay-liikkeitä kuin ympäristö- ja toimittajajärjestöjä. 

Ay-liike tekee tuloaan

Työntekijöitä Amazonilla on kaikkiaan 1,6 miljoonaa, heistä 1,1 miljoonaa Yhdysvalloissa. Siellä Amazon on jo maan toiseksi suurin yksityinen työnantaja. Se on asema, joka tuo valtaa. 

Kun yhtiö päättää, että varastotyöntekijän alkupalkka Yhdysvalloissa on 14 euroa tunti, siitä tulee normi. Kun yhtiö rajoittaa työntekijöiden käyntiä vessassa tai suhtautuu leväperäisesti työntekijöiden huoleen koronatartunnoista tai suuresta työtapaturmien määrästä, se näyttää esimerkkiä muille.

Amazon pystyy määräämään asioista yksin, sillä yhtiö on aggressiivisin toimin pitänyt ammattiyhdistysliikkeen pois tuotantolaitoksilta ja varastoiltaan. Amnesty International paljasti vuonna 2020, että yhtiö muun muassa seuraa ja kontrolloi työntekijöidensä yksityisiä sosiaalisen median tilejä ja analysoi niistä merkkejä aikeista järjestää lakkoja tai mielenilmauksia.

Huhtikuussa 2022 tapahtui historiallinen muutos. New Yorkissa Staten Islandin 4 700 varastotyöntekijää äänesti järjestäytymisestä, ja ensimmäisen kerran historiassa järjestäytymistä puoltaneet työntekijät voittivat.  

Voitto on merkittävä ennakkotapaus, ja Staten Islandin esimerkkiä seurataan epäilemättä tiiviisti Amazonin muilla varastoilla ja tuotantolaitoksissa.

Isot voitot, pienet verot 

Myös verojen välttely on leimannut Amazonin toimintaa pitkään. Vaikka yhtiö on tehnyt ennätyksellistä voittoa vuodesta toiseen, esimerkiksi vuosina 2017 ja 2018 se ei maksanut Yhdysvaltain liittovaltiolle veroja senttiäkään. Päin vastoin, se keräsi sadan miljoonan dollarin veronpalautukset vuonna 2018.

Viime vuosinakin yhtiön veroprosentti on jättivoitoista huolimatta ollut matala

Myös Euroopassa verojenmaksuun on liittynyt epäselvyyksiä. Amazon ja EU ovat vääntäneet kättä oikeudessa, sillä EU katsoo Amazonin saaneen laittomia verohelpotuksia. Tuomioistuin päätti asian Amazonin hyväksi, mutta EU aikoo valittaa tuomiosta.

Hiilipäästöt kasvussa

Amazonin kaltaiset suuryritykset tuottavat ilmakehään merkittävän osuuden koko maailman päästöistä. Moni yhtiö on asettanut itselleen kunnianhimoisia tavoitteita ja raportoi niiden saavuttamisesta. Amazon ei näihin kuulu. 

Kun esimerkiksi Microsoft aikoo olla hiilinegatiivinen 2030 mennessä ja Google saavuttaa nollapäästöt 2030 mennessä, Amazon kertoo, että sen tavoite on olla nollanettopäästäjä vuoteen 2040 mennessä.

Yritys raportoi, että sen toiminta aiheutti vuonna 2021 kaikkiaan 60,4 miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöt – 19 prosenttia suuremmat kuin edellisvuonna. Saman verran ilmaan pääsee hiilidioksidia, kun poltetaan 140 miljoonaa tynnyriä öljyä.

Suomen kaikki hiilidioksidipäästöt yhteensä vuonna 2021 olivat noin 48 miljoonaa tonnia

Valtaosa verkkokauppojen päästöistä syntyy myytyjen tuotteiden valmistuksesta. Amazonin laskelmissa ovat mukana vain sen omien tuotemerkkien päästöt, toisin kuten alan standardi edellyttäisi. Jos myös nämä päästöt laskettaisiin Amazonin kontolle, luku olisi moninkertainen.

Yhtiö, jonka suurin ylpeydenaihe on kuljetusten nopeus, on riippuvainen massiivisesta rekkojen, laivojen, lentokoneiden ja pakettiautojen armadasta. Viime vuonna Amazon hankki 11 uutta lentokonetta nopeuttaakseen toimituksia entisestään. Vuoden 2022 loppuun sillä on jo yli sata omaa lentokonetta, parikymmentä enemmän kuin Finnairilla. 

Lisää läpinäkyvyyttä

Maailman suurin vähittäiskauppa palvelee asiakastaan tehokkaasti ja nopeasti, mutta epäkohtia sen toiminnasta nousee otsikoihin tasaisin väliajoin. 

Se myös pärjää huonosti useissa vastuullisuutta kartoittavissa arvioissa, katsottiinpa ihmisoikeusvastuun toteutumista, elämiseen riittäviä palkkoja tai edellä kuvattuja työoikeuksia tai päästövähennyksiä.

Myös Eetin selvityksessä verkkokauppojen vastuullisuudesta käy ilmi, että Amazon julkaisee niukasti tietoa vastuullisuustyöstään. 

Amazonin taloudellisen aseman vuoksi vastuullisuuteen kunnianhimoisemmin suhtautuvien yritysten on vaikea kilpailla Amazonin kanssa. Etenkin jos sääntely ei pysy nopeasti kehittyvän alan perässä.

Kuluttajaboikoteilla Amazonia ei saada kuriin. Siksi on tärkeää, että EU:ssa ja Suomessa säädettäisiin yritysvastuulaki, joka velvoittaisi yritykset huolehtimaan haitallisista ihmisoikeus- ja ympäristövaikutuksista koko arvoketjussa.

Lisäksi Amazonin tulee lisätä vastuullisuustyönsä läpinäkyvyyttä julkaisemalla lisää tietoa ihmisoikeuksien toteutumisesta sen arvoketjussa, verkkokaupan palautuksista ja kuljetusten päästöistä. Sen pitää myös asettaa kunnianhimoiset päästötavoitteet sekä toimia päästöjen vähentämiseksi koko arvoketjussaan.

Banaaniripustimet ja terapiatyökalut eivät auta, jos ongelma on yrityksen kestämättömissä toimintatavoissa.


Teksti: Katri Merikallio. Kirjoittaja on toimittaja ja tietokirjailija.