Eettisen kaupan puolesta ry

Uutinen

Puoli miljoonaa uiguuria pakkotyössä puuvillapelloilla

7.6.2021

Eetti kysyi suomalaisilta vaatemerkeiltä, miten ne varmistavat, ettei heidän tuotteiden valmistuksessa ole käytetty pakkotyötä. Vain muutama yritys on julkisesti ilmoittanut, etteivät ne käytä Xinjiangin puuvillaa.

Marimekko joutui keväällä 2021 suomalaismediassa myrskyn silmään. Yhtiö oli vaivihkaa poistanut sivustoltaan lausuntonsa siitä, että se ei hyväksy tuotteissaan puuvillaa Xinjiangista.

Kiinan Xinjiangissa tuotettu puuvilla on noussut maailmalla parrasvaloihin sen jälkeen, kun näyttö erittäin vakavista ihmisoikeusrikkomuksista ja massiivisesta uiguurien pakkotyön käytöstä puuvillan tuotannossa on käynyt yhä kiistattomammaksi. 

Marimekko palautti lausuntonsa sivuilleen nopeasti, ja se on edelleen yksi harvoista suomalaisyrityksistä, joka julkisesti ilmoittaa, että se ei käytä Xinjiangissa tuotettua puuvillaa. 

Eetin selvityksen mukaan vastaavan julkisen lupauksen ovat antaneet tavarataloketju Tokmanni sekä R-Collection, Alpa, Kaino ja tuotemerkkivalmistaja Black Moda.

Eetti kysyi yli sadalta suomalaiselta yritykseltä, onko niiden arvoketjussa puuvillaa, tekokuituja tai tuotantolaitoksissa Kiinassa, ja jos on, miten ne varmistavat, ettei arvoketjuun kätkeydy pakkotyötä Xinjiangin alueelta. Yrityksistä 40 vastasi kyselyyn. 

27 yritystä kertoi ryhtyneensä toimiin asian selvittämiseksi. Mukana olivat vastanneista kaikki ne yritykset, jotka tiesivät arvoketjunsa ulottuvan Kiinaan. Tietoa oli kerätty mm. kyselyjen ja auditointiraporttien kautta. 

Enemmistö (17) oli selvittänyt erityisesti sitä, onko niiden arvoketjussa puuvillan tai vaatteiden valmistusta Xinjiangissa. 

Vain harva kuitenkin avasi sitä, mitä tuloksia kyselyistä saatiin. 

Onko sinulla päälläsi pakkotyöllä valmistettu vaate?

Riski siitä, että meistä kenellä tahansa voi olla yllä pakkotyöllä valmistettu paita, on todellinen. Suomeen tuoduista tekstiileistä 38 prosenttia tulee Kiinasta. Seuraavaksi suurin tuontimaa on Bangladesh. Sieltä tulee 6,7 prosenttia tekstiileistä.

Kiinassa tuotetusta puuvillasta puolestaan yli 85 prosenttia tulee juuri Xinjiangin autonomisesta maakunnasta, jossa Kiinan johto järjestelmällisesti sortaa maan suurinta etnistä vähemmistöä uiguureita. Jopa viidennes koko maailman puuvillasta tulee Xinjiangista.

Kuva -

Xinjiangin autonomisella alueella Luoteis-Kiinassa elää noin 12 miljoonaa uiguuria. He poikkeavat kieleltään, kulttuuriltaan ja uskonnoltaan Kiinan valtaväestöstä han-kiinalaisista.

2000-luvun alussa alueella puhkesi levottomuuksia Kiinan johdon kiristettyä otetta islaminuskoisista uiguureista. Vuosina 2013 ja 2014 Pekingissä ja Xinjiangissa tehtiin terrori-iskuja, ja Kiina syytti niistä uiguureja.

2017 Kiina alkoi rakentaa suljettuja, tiukasti valvottuja ”uudelleenkoulutusleirejä”. Kiina sanoo kamppailevansa leirien avulla terrorismia, ääri-islamia ja köyhyyttä vastaan. 

Todellisuudessa liki 400:aan vankileiriin on viime vuosien aikana suljettu täysin mielivaltaisesti arviolta miljoona uiguuria ja muiden etnisten vähemmistöjen edustajaa. 

Leireiltä selvinneet kertovat kidutuksesta, raiskauksista,  pakkosterilisaatioista ja vuosia jatkuneesta väkivaltaisesta ja  järjestelmällisestä  aivopesusta. Uiguuriperheiden lapsia myös erotetaan perheistään ilman perusteita.

Tämän mittaluokan rikokset edellyttävät Kiinassa toimivilta yrityksiltä selkeää ja määrätietoista irtisanoutumista yhteistyöstä siihen syyllistyvien kanssa – ja mahdollisimman suurta läpinäkyvyyttä omissa tuotantoketjuissa.

Yritykset tuottavat vaatteita Kiinassa usein yksinkertaisesta syytä: siellä työntekijät tekevät pitkää päivää matalalla palkalla – ja yhtiölle jää käteen suurempi voitto. 

Juuri siksi on yritysten vastuulla todistaa, ettei niiden tuotteissa käytetä pakkotyötä.

Kuva -

Kiina on perinteisesti siirtänyt suuria määriä ihmisiä eri puolilta maata Xinjiangiin puuvillan korjuuaikaan. Nyt poimijoista on kuitenkin pulaa. Uiguurien pakkotyöllä täytetään tätä aukkoa. Kiina sanoo, että kyse on köyhyyden vähentämisestä ja terrorismin ehkäisemisestä.  Kansalaisjärjestöt ja yhä useampi hallitus on eri mieltä.

Arviolta puoli miljoonaa uiguuria marssitetaan korjuuaikana puuvillapelloille olosuhteisiin, jotka täyttävät pakkotyön kriteerit: kyliltä vaaditaan kiintiöitä, poimijat kuljetetaan tiukasti valvottuina joukkoina jopa satojen kilometrien päähän pelloille. Niin kuljetusta kuin poimintaa valvovat valtion virkamiehet, toisinaan poliisit.

Puuvilla-alueilla korkeilla aidoilla suljettujen ”uudelleenkoulutusleirien” yhteyteen on rakennettu vaatetehtaita, joihin satelliittitietojen perusteella kuljetetaan työntekijöitä suljetuilta leiriltä. 

Viranomaiset myös kuljettavat uiguureita Xinjiangista tehtaisiin eri puolille Kiinaa. Ainakin 80 000 uiguuria on siirretty tehtaisiin, joissa työolot, valvonta ja palkkaus kertovat pakkotyöstä.

Puuvillan alkuperä voidaan jäljittää

Puuvillan alkuperän selvittäminen on Kiinan kokoisessa maassa vaativa tehtävä. Lähes viisi kertaa Suomen kokoisessa tiukasti valvotussa Xinjiangissa puuvilla poimitaan merkittäviltä osin käsin. 

Kehräämössä kuitenkin tiedetään, mitä mistä raaka-aine tulee. 

Clean Clother Campaignin mukaan vaatetuottajien pitää vaatia itselleen tiedot alihankkijoista ja edellyttää, että ketjussa ei saa olla Xinjiangissa tuotettua puuvillaa. 

Jos kiinalaisvalmistajilta saadut vastaukset puuvillan alkuperästä eivät yritystä vakuuta, kuidun alkuperä voidaan tunnistaa myös verifikaatiolaboratorioissa. Sellainen on esimerkiksi Euroopassakin toimiva Oritain.

Pakkotyön kitkeminen tuotannosta on jokaisen vastuullisen valmistajan etu – myös kilpailun näkökulmasta. Jos naapurikaupassa myydä tuotteita, joista ei ole maksettu lakisääteistä palkkaa – tai palkkaa ylipäätään – sen enempää puuvillan poimijalle, käsittelijälle kuin vaatteen ompelijalle, voidaan tuote myydä hyvin halvalla. 

Halpa puuvillavaate kertoo, että todennäköisesti joku pitkän ketjun aikana ei saa hänelle kuuluvaa korvausta työstään.

Lähde: Statista

Pakkotyön kitkeminen edellyttää läpinäkyvyyttä

Yritys joka haluaa olla mahdollisimman avoin tuotannosta asiakkailleen, julkaisee verkkosivuillaan listat tehtaista ja kaikista näiden alihankkijoista. Näin muutama suomalaisyritys tekee, joskin lista voi olla työläs löytää.

Tehdas, joka vaatteen ompelee, on vielä helppo nimetä – sen kanssa on tehty sopimukset. 

Jos paljastuu, että tehdas toimii Xinjiangin alueella, ostaja voi lopettaa sopimuksen tai vaatia tuotannon siirtämistä toisaalle.  

Seuraava taso edellyttää, että yritys selvittää, mistä sen käyttämät kankaat ja langat tulevat. Kolmannella tasolla avataan puuvillan alkuperä tilalle asti.

Vain harva avaa arvoketjunsa

Suomalaisyrityksistä esimerkiksi Halti julkistaa sivuillaan tehdastietoja aina 3. alihankkijaportaaseen asti. Nanso julkistaa nimiä 2. portaaseen asti. Muut vain harvoin.

Suuret ketjut kuten Kesko, S-ryhmä ja Tokmanni julkistavat 1. portaan tehdaslistansa – eli tehtaan, josta valmis vaate lähtee Suomen myymälään. Alihankkijoiden ketjuja ne eivät avaa. 

Avoimuus koko arvoketjussa – aina pellolta kaupan kassalle asti – on yritykselle tärkeä tapa viestiä, että se todella kunnioittaa ihmisoikeuksia tuotteen alkuperämaassa. Myös silloin kun alihankkijoiden tietojen selvittäminen on yritykselle vaivalloista.

Esimerkiksi Reima kertoi Eetin kyselyssä kartoittaneensa tuotantoketjuaan sen osalta, tuleeko sille valmiita tuotteita tai raaka-aineita Xinjiangista, tai onko sen alihankkijoilla yhteyksiä Kiinan valtion työnsiirto-ohjelmiin.

Yrityksiltä kysyttiin myös, ovatko ne lopettaneet yhteistyötä minkään toimijan kanssa kartoituksen tuloksena. Reima ei kertonut yhteistyön päättyneen minkään yrityksen kanssa.

Ylen tuoreen artikkelin mukaan Reiman kiinalaisen alihankkijan emoyhtiöllä on kuitenkin yhteys työnsiirto-ohjelmaan. Reima kommentoi Ylelle tilanneensa tuotteita kyseisen yrityksen Xianjiangin ulkopuolella sijaitsevalta tehtaalta, eikä se ole ollut tietoinen yhteyksistä pakkotyöhön.

Vaikuttaa siis siltä, ettei yhteys ole noussut esiin Reiman kartoituksessa.

Siksi yrityksiltä vaaditaan erityistä huolellisuutta kun kyseessä on korkean riskin tuontantoympäristö. Tapaus korostaa myös läpinäkyvyyden, kuten julkisten tehdaslistojen merkitystä osana vastuullisuustyötä.

Kuva -

Tammikuussa 2021 Yhdysvallat kielsi puuvillan ja puuvillatuotteiden tuonnin Xinjiangin alueelta juuri pakkotyön takia. Yhdysvallat on myös määritellyt uiguureihin kohdistuvan sorron kansanmurhaksi.

EU ei ole kieltänyt puuvillan tuontia alueelta, mutta maaliskuussa 2021 se asetti pakotteita neljää Xinjiangin keskeistä virkamiestä kohtaan sekä Xinjiang Production and Construction Corps -yhtiölle. XPCC:llä on keskeinen rooli niin puuvillabisneksessä pakkotyön kuin “uudelleenkoulutusleirien” järjestämisessä.

Samasta syystä ja samaan aikaan pakotteita asettivat myös Yhdysvallat, Kanada, Australia ja Iso-Britannia. Pekingin johto kiistää syytökset pakkotyöstä. Se vastasi EU:n pakotteisiin välittömästi asettamalla vastapakotteita mm. useita Euroopan parlamentin jäseniä kohtaan.

Sertifikaatit ja auditoinnit eivät riitä

Omien kyselyjen ja tehdaskäyntien lisäksi yritykset käyttävät erilaisia kansainvälisiä yritysvastuujärjestelmiä ja sertifiointeja varmistaakseen tuotannon vastuullisuuden. 

Useat Kiinassa toimiva suomalaisyritykset ovat mukana yritysmaailman omassa amfori BSCI -vastuujärjestelmässä. Järjestelmän auditointeja tekevät konsultit, jotka kiertävät tehtaissa ja analysoivat niin työoloja, palkkoja, ylitöitä kuin esimerkiksi johtamisen laatua.

Luotettavien auditointien tekeminen Xinjiangin tarkoin valvotussa maakunnassa on kuitenkin ollut jo pitkään äärimmäisen vaikeaa, lähes mahdotonta. 

Viranomaiset ja tehtaan johto valvovat selvitystä tekevän konsultin jokaista askelta ja kontrolloivat, keitä nämä voivat haastatella. Moni auditointifirma onkin tämän takia lopettanut toiminnan Xinjiangissa kokonaan.

Useiden suomalaisyritysten käyttämä BCI (Better Cotton Initiative) on erityisesti puuvillan tuotantoon keskittyvä vastuullisuusjärjestelmä. Se keskeytti Xinjiangissa tuotetun puuvillan sertifioimisen keväällä 2020, koska alueella ei voinut tehdä enää luotettavia tarkastuksia. 

Toiset yritykset hankkivat puuvillalle GOTS-sertifikaatin. Se on puuvillan luomusertifikaatti eikä ole julkisesti ottanut kantaa Xinjiangin tilanteeseen. 

On ilmeistä, että sertifikaattien avulla ei pystytä luotettavasti selvittämään sitä, onko vaateteollisuudella kytkentöjä uiguurien pakkotyöhön.

Suurilla on suuri vastuu

Koska suomalaisten suosituimmat vaatteiden ostopaikat ovat Prisma (S-ryhmä), Citymarket (Kesko) ja Tokmanni, Eetti kysyi niiltä erikseen, miten ne varmistavat, ettei niiden tuotteissa ole Xinjiangissa tuotettua puuvillaa. 

S-ryhmä kertoo, että se selvitti vuonna 2021 omien merkkiensä osalta vaatevalmistajien linkityksiä Xinjiangin alueelle. Yhtään tapausta ei selvityksessä tullut esiin. S-ryhmä kuitenkin sanoo, että puuvillan jäljittäminen on haastavaa, ja mahdollisia väärinkäytöksiä ketjussa on mahdotonta täysin sulkea pois. Ketju on pitkä ja materiaalitoimittajia paljon.

S-ryhmän sivuilla todetaan, että turkmenistanilaisen ja uzbekistanilaisen puuvillan käyttö ei ole sallittua. Xinjiangissa tuotetusta puuvillasta ei ole sivustolla ole mainintaa.

“Emme tule jatkossa hyväksymään Xinjiangin alueella tuotetun puuvillan käyttöä tuotteissamme. Linjaus asiasta on valmisteilla”, S-ryhmä vastaa.

S-ryhmä on linjannut, että sen omissa merkeissä ja omassa maahantuonnissa tullaan käyttämään ainoastaan vastuullista puuvillaa eli puuvilla joko on luomua, kierrätettyä, Reilun kaupan tai Better Cotton Initiative -aloitteen eli BCI:n mukaista.

Tämän luvataan toteutuvan vuoteen 2025 mennessä. S-ryhmän vastuullisuusraportin mukaan vuoden 2020 lopussa 17% puuvillasta oli sitoumuksen mukaisesti tuotettua. 

Myös Tokmanni kertoo selvittäneensä vuonna 2021 Kiinasta tulevan puuvillan jälkiä aina aluetasolle asti. Yhteyksiä Xinjiangiin ei yrityksen mukaan löytynyt. Tokmannilla on Kiinassa 128 pukeutumisen tehdasta. Niistä mikään ei sijaitse Xinjiangissa.

Tokmanni ilmoittaa sivuillaan, ettei se hyväksy Xinjiangista peräisin olevaa puuvillaa.

Yhtiön tavoite on, että vuoden 2024 loppuun mennessä sen omien tuotemerkkien puuvilla on luomua, kierrätettyä, Reilun kaupan puuvillaa tai BCI-aloitteen mukaista. Tietoa tavoitteen saavuttamisesta ei löydy yrityksen verkkosivuilta. 

Kesko kertoo, että se on jättänyt uusimatta tilauksiaan kahden yrityksen kanssa, kun  selvityksissä oli todettu niiden hankkivan puuvillaa Xinjiangista.

Kesko ei kuitenkaan pidä tarpeellisena sitoutua julkisesti siihen, ettei sen tuotteissa käytetä Xinjiangissa tuotettua puuvillaa. Yrityksen mukaan tällainen sitoumuksen antaminen voisi olla jopa harhaanjohtavaa, koska puuvillan jäljitettävyys on niin haastavaa. 

Myös Kesko on sitoutunut hankkimaan vuoden 2025 loppuun mennessä kaiken omissa vaatteiden ja kodintekstiilien tuotemerkeissään käytettävästä puuvillasta kestävämpänä puuvillana. Vuonna 2020 sen osuus oli 4,8 %.

Myös H&M kertoo sivustollaan, ettei se käytä tuotteissaan Xinjiangista peräisin olevaa puuvillaa eikä ompeluta vaatteita maakunnassa. Linjauksen jälkeen keväällä 2021 yhtiö joutui Kiinan johdon hampaisiin ja aggressiivisen boikottikampanjan kohteeksi. Yhtiö on kuitenkin seissyt päätöksensä takana.

Vaikka suomalaisfirmat ovat ottaneet askelia selvittääkseen ja katkaistakseen yhteyksiä uiguurien pakkotyöhön, näin räikeä ihmisoikeusrikkomus edellyttää kaikilta Kiinassa toimivilta yrityksiltä julkista sitoumusta ja nopeaa toimintaa. Myös silloin kun se on vaikeaa ja työlästä.

Tällaisesta toiminnasta on olemassa esimerkkejä.

Marks & Spencers etujoukoissa

Brittijätti Marks & Spencer nojasi pitkään Better Cotton Initiative eli BCI:n antamaan sertifikaattiin. Kun järjestö lopetti Xinjiangin alueella tarkastukset, M&S joutui asiakkaiden suunnasta kovan paineen alle. 

Tammikuussa 2021 M&S allekirjoitti End Uyghur Forced labour -sitoumuksen, jota koordinoi kansalaisjärjestöjen ja ammattiliittojen muodostama kansainvälinen koalitio.

Yrityksellä on nyt vuoden loppuun aikaa perinpohjin selvittää ja katkaista yhteydet Xinjiangin puuvillan tuotantoon ja uiguurien pakkotyöhön sen arvoketjussa. Yhtiön johto sanoo, että se halusi allekirjoituksellaan kannustaa myös muita yrityksiä arvioimaan niiden toimitusketjunsa uiguurialueella.

Mikään suomalainen vaatevalmistaja ei ole toistaiseksi allekirjoittanut End Uyghur Forced labour -järjestön sitoumusta.

Vastuullisuusvalvonta auttaa yrityksiä selvittämään tuotanto-oloja, mutta mikään järjestelmä ei takaa etteikö yrityksessä voi tapahtua vakavia rikkomuksia sen jälkeen kun ovi auditointia tehneen konsultin selän takana on sulkeutunut. Tämä riski on nyt Kiinassa korostetun suuri. 

Siksi vapaahtoisuuteen perustuva yritysvastuu ei riitä, ja Eettikin on mukana vaatimassa kansallista sekä EU-tasoista sitovaa yritysvastuulakia. 

Kuva -

EU:ssa työn alla oleva yritysvastuulaki perustuu YK:ssa määriteltyyn huolellisuusvelvoitteeseen. Laki velvoittaisi yritykset ennaltaehkäisemään ihmisoikeusloukkauksia yrityksen koko arvoketjun läpi myös Euroopan ulkopuolella. 

Maakohtainen yritysvastuulaki on jo voimassa mm. Ranskassa ja Hollannissa. Saksassa ja Suomessa vastaava laki on valmisteilla.

Ranskassa on paraikaa meneillään oikeudenkäynti neljää suurta kansainvälistä ketjua vastaan, joiden syytetään tietoisesti hyödyntäneen uiguurien pakkotyötä tuotannossaan. 

Puoli miljoonaa ihmistä pakkotyössä edellyttää järeitä toimia

Kiinan harjoittama pakkotyö uiguureilla on räikeimpiä ihmisoikeusrikkomuksia vuosikymmeniin. Erityisen räikeän siitä tekee sen suora yhteys vaateteollisuuteen, ja että se mahdollistaa halpojen vaatteiden myynnin myös länsimaissa. 

On totta, että pitkien tuotantoketjujen läpivalaisu on vaateyrityksille työläs prosessi. Ihmisoikeusvastuun merkityksen kasvusta kertoo, että useat Kiinassa toimivat yritykset ovat ryhtyneet selvittämään vaatteidensa kytköksiä uiguurien pakkotyöhön. 

Eetin yrityksille teettämä kysely kuitenkin paljastaa, että yritysten selvittämisen taso vaihtelee. Yritykset myös kertovat löydöksistään niukasti. Kuluttajien on mahdotonta varmistua siitä, ettei vaatteiden takana ole pakkotyötä, jos yritykset kertovat selvityksistään suppeasti tai eivät ollenkaan.

Vaikka Kesko, S-market ja Tokmanni eivät sanojensa mukaan hyväksy uiguurien pakkotyötä, ei yksikään yrityksistä ole valmis allekirjoittamaan End Uyghur Forced Labour -sitoumusta, joka velvoittaa sitouttaa yrityksen tekemään selvityksen ja luopumaan vuoden aikana kaikista kytköksistä uiguurien pakkotyöhön. 

Tämä on huolestuttavaa.

Uiguurien käyttö pakkotyövoimana on niin valtavan luokan ihmisoikeusrikkomus, että sen lopettamiseksi yritysten tulisi ottaa järeimmät keinot käyttöön ja allekirjoittaa vetoomus. Jos siihen pystyy Marks & Spencer, siihen pystyvät myös suomalaisyritykset.

Eetti peräänkuuluttaa nyt suomalaisilta vaateyrityksiltä tavanomaista valvontaa perusteellisempaa panostusta tuotantoketjujen selvittämiseen ja läpinäkyvyyttä niistä raportoinnissa.

Eetin suositukset

Yritysten tulee

  • Sitoutua End Uyghur Forced Labour -kampanjan tavoitteisiin, ja selvittää vuoden aikana yhteydet uiguurien pakkotyöhön ja lopettaa yhteistyö siitä hyötyvien tahojen kanssa. 
  • Julkaista tehdaslistansa Transparency Pledgen mukaisesti.
  • Julkaista Transparency Pledgen vaatimusten lisäksi tietoa arvoketjunsa alihankkijoista ja materiaalitoimittajista.

Päättäjien tulee

  • Ilmaista tukensa ja edistää yritysvastuulainsäädäntöä EU:ssa ja Suomessa.
  • Ilmaista vastustavansa Kiinan harjoittamaa uiguurien sorto ja pakkotyötä sekä vaatia Kiinaa ratifioimaan pakkotyötä koskeva ILOn sopimukset. 
  • Etsiä uusia keinoja, joilla Kiinan hallitus saadaan lopettamaan vähemmistöihin kohdistuvat ihmisoikeusloukkaukset – mukaan lukien vahvempien sanktioiden asettaminen.

Kuluttajana ja kansalaisena

  • Vaadi suomalaisilta vaateyrityksiltä liittymistä End Uyghur Forced Labour -sitoumukseen sekä arvoketjun näkyville tuomista. Voit tehdä tämän esimerkiksi lähettämällä yrityksille asiakaspalautetta, twiittaamalla ja tägäämällä yrityket tähän tai stooreihisi sekä kommentoimalla vaatimuksesta yritysten Instagram-kuviin.
  • Kysy kansanedustajilta ja europarlamentaarikoilta, mitä he tekevät yritysvastuun edistämiseksi ja ilmaise tukesi yritysvastuulainsäädännölle.

Teksti: Katri Merikallio. Kirjoittaja on toimittaja ja tietokirjailija.
Artikkelin taustatutkimuksessa on avustanut Roosa Himma.

Haku