23.04.2020

Vaateollisuuden kasvun pitäisi hyödyttää ensisijaisesti Myanmaria, ei ulkomaisia brändejä.Työpaikkoja tarvitaan, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.

Myanmarin viisikymmenvuotisen sotilasvallan väistyttyä vuonna 2010 virisi toivo: myanmarilaiset toivoivat vapautta ja muu maailma kehityksen mallimaata, jossa talous ja demokratia loisivat hyvinvointia, kaikista maailman epäonnistumisista oppineena.

Pitkittyneet aseelliset konfliktit, syytteet kansanmurhasta ja tuoreen demokratian takeltelu ovat sittemmin pudottaneet Nobel-palkitun johtajan Aung San Suu Kyin jalustalta, jonne kansainvälinen yhteisö hänet ennätti korottaa. 

Vaikka maa on edelleen epätoivoisen köyhä, talouden avaaminen on luonut vaurautta – sen huomaa ihan paljain silmin pääkaupunki Yangoniin kohoavista tornitaloista. 

Yksi kasvun moottoreista on ollut tekstiiliteollisuus.

Myanmar on noussut rakettimaisesti uudeksi vaateteollisuuden supermaaksi, jossa tuotanto on Kaakkois-Aasian halvinta. Yli puolet Myanmarissa ommelluista vaatteista myydään Euroopassa, vaikka tehtaat ovat usein aasialaisomistuksessa.

Kunhan koronavirus hellittää, tilauskirjat täyttyvät talvimuodista ja vienti lähtee taas vetämään, toivovat brändit, tehtailijat ja työntekijätkin. 

Vaateteollisuuden kasvu nykymuodossaan ei kuitenkaan ole pelkästään lottovoitto Myanmarille. Nämä kolme usein esitettyä väitettä ansaitsevat lähempää tarkastelua:

1. Mikä tahansa työ on parempi kuin ei lainkaan työtä

On ymmärrettävää, että kouluttamatomalle nuorelle myanmarilaisnaiselle mikä tahansa työ voi olla parempi kuin ei työtä ollenkaan. Työnantaja ei kuitenkaan voi saman argumentin varjolla tarjota raskasta tai vaarallista työtä nälkäpalkalla.

Kansalaisjärjestö SOMO tutki Myanmarin vaatetehtaita vuonna 2016, eivätkä löydökset antaneet syytä riemuun. 

Työviikot ovat säännöllisesti 60-tuntisia, etenkin kun toimituspäivä lähenee, eikä ylitöistä saa aina korvausta. Alaikäisiä työntekijöitä löytyi kaikilta tutkituilta tehtailta. 

Tehdastyöntekijöillä on usein huonot mahdollisuudet oppia uusia työelämässä tarvittavia taitoja tai edetä muihin tehtäviin. Tämänkaltainen työ ei vie Myanmaria eteenpäin, vaan ylläpitää halvan työvoiman maita sortavia rakenteita.

2. Pienellä palkalla tulee toimeen Myanmarissa

Laillinen minimipalkka 4 800 kyatia (3,60 euroa päivässä) ei riitä elämiseen. 

Ammattiyhdistysliikkeen mukaan elämiseen riittävä palkka perheettömälle työntekijälle olisi 6 600 kyatia eli 4,9 euroa päivässä. Lisäksi on yleistä, että työnantajat kiertävät minimipalkkaa käyttämällä työharjoittelijoita tai pidättämällä palkkaa ellei tavoitteisiin ylletä.

Lain mukainen minimipalkka ei riitä elämiseen, eikä kaikille makseta edes sitä. Kuluttava työ liian pienellä palkalla ei nosta ketään köyhyydestä.

3. Vain brändien ahneus on esteenä kunnon palkoille

Asia ei ole ihan näin yksinkertainen. Brändit eivät omista tehtaita, ja samassa tehtaassa valmistetaan usean tilaajan tuotteita. Etenkään pienillä tilauksilla ei ole suoraa vaikutusta palkkoihin. 

Tehtaiden näkökulmasta ostajat kuitenkin usein neuvottelevat tilauksista omien tuottomarginaaliensa, ei todellisten kulujen pohjalta. 

Brändit voivat halutessaan valita tavarantoimittajat, joiden tehtailla on paremmat palkat. Yritykset voivat myös toimia – ja monet toimivatkin – osana koalitioita jotka vaativat parempia työoloja ja palkkoja. 

“On kyseenalaista, voiko polkuhintaiset vaatteet luoda parempaa työtä Myanmarissa. “

Kukaan tuskin toivoo Myanmarille Bangladeshin kohtaloa: siellä vaateteollisuus tuo valtaosan vientituloista, mutta matalien palkkojen takia monet työntekijät ovat köyhyysloukussa, työturvallisuusasiat ovat edelleen heikoissa kantimissa ja levottomuudet yleisiä. 

Pikamuodin tuotanto vaihtaa nopeasti maata, kun tuotantokustannukset kasvavat ja vaatteiden myyminen polkuhinnoin vaikeutuu. Viimeisenä aluevaltauksena vaateteollisuutta on siirtynyt Etiopiaan, jossa palkkakulut ovat vielä Kaakkois-Aasiaakin pienemmät.  

Toimipa yritys Bangladeshissa, Myanmarissa tai Etiopiassa, on sen maksettava työntekijöille elämiseen riittävää palkkaa. Muuten se vain siirtää köyhyyttä paikasta toiseen. 

Etenkin pikamuotiyritysten on siis katsottava peiliin: vaateteollisuus voi luoda hyvinvointia vain, jos vaatekappaleen hintaan sisältyy kohtuullinen korvaus sen tekijälle – ei niin että lähtökohtana on kuluttajalle mahdollisimman halpa, lyhytikäinen tuote. 

---

Eetin Insta-livessä torstaina 23.4. klo 19 keskustellaan Maiju Voutilaisen kanssa Myanmarista.

Clean clothes eli Puhtaat vaatteet -verkostoon kuuluvat Suomesta Eettisen kaupan puolesta ry:n lisäksi SASK –  Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus sekä ammattiliitot PAM, Teollisuusliitto ja Pro.

Toteutettu Euroopan unionin tuella.