Ajatuksia sovituskopissa

Ajatuksia sovituskopissa

27.04.2018

Ai ai, nyt on kyllä hyvän tuntuiset farkut. Sopivan jämäkät, että ne istuvat ilman vyötä, mutta ei ahdistavan tiukat. Väri ja mallikin ovat juuri oikeat. Ja parasta kaikessa: naurettavan halvat! Voisi ostaa vaikka kahdet. Lapussa lukee Made in Bangladesh.

Nyt kun kerrankin löytyi sopivat farkut, niin ei jaksaisi alkaa selvittämään vaatteen alkuperää. Lapun Bangladesh-merkintä ja hämmentävän halpa hinta saavat minut kuitenkin empimään. Näen päässäni karmeat kuvat Rana Plazan sortuneesta vaatetehtaasta. Kurkkua kuristaa.

Ahtaassa sovituskopissa oloni on neuvoton. Miten minä nyt tässä hetkessä selvitän, millaisissa oloissa nämä kaikin puolin hyvän näköiset housut on tehty? Valtava osa länsimaissa myytävistä vaatteista ommellaan Bangladeshissa, eivätkä maan kaikki tehtaat sorra työntekijöidensä ihmisoikeuksia.

Valmistusmaa ei vielä kerro paljon sovituskopin penkillä istuvalle heräteostelijalle.


Vaatevallankumous raportoi, että maailman sadasta suurimmasta vaatemerkistä

32 on julkistanut tiedot tehtaistaan

14 antaa tietoa tehtaiden alihankkijoista

yksikään ei ole julkaissut raaka-aineidensa alkuperiä.


Vaikka vaatteiden ompelutehtaiden läpinäkyvyys on hieman lisääntynyt, vaateteollisuuden räikeimmät ihmisoikeusloukkaukset ovat painuneet tuotantoketjussa alemmas raaka-aineiden valmistusvaiheeseen.

Nämä sopivan katu-uskottavat, mutta tarpeen tullen suorina housuina menevät farkut koostuvat muun muassa puuvillasta ja polyesterista. Puuvillaa tuotetaan ympäri maailmaa, ja sen pitkä matka pelloilta ompelimoon voi kulkea usean eri maassa tapahtuvan jalostusvaiheen kautta.

Puuvillan viljelyssä on raportoitu tapahtuvan laajamittaista pakkotyötä sekä lapsityövoimaa. Esimerkiksi Uzbekistanissa valtio on sulkenut kouluja puuvillan korjuun aikaan, jotta lapset opettajineen voitaisiin lähettää pellolle.

Polyesteri tuo näihin mustiin slim fit -mallisiin farkkuihin muuan muassa kimmoisuutta ja kestävyyttä. Tekstiileissä käytettävä polyesteri tulee pääosin Kiinasta, Indonesiasta ja Bangladeshista, joissa tuotantoprosessin kemikaalit ovat suuri terveysriski polyesteritehtaiden työntekijöille.

Totuus on, että näitä hyvännäköisiä ja tyköistuvia farkkuja himoitsevan kuluttajan on mahdotonta saada tietoa, onko kyseisen vaatteen tuotanto loukannut työntekijöiden oikeuksia jossain kohtaa tuotantoketjua. Tällä hetkellä sitä ei tiedä moni vaatetta myyvistä liikkeistäkään.

Vaatebrändit eivät voi väittää tuottavansa eettisiä vaatteita, jos ne eivät selvitä käyttämiensä raaka-aineiden alkuperää. Minäkään en siihen pysty sovituskopista käsin, kun tekisi mieli vain ostaa vaate ja luottaa vaatekauppaan.

Made in -laput eivät riitä, vaan vaatebrändien tulee avata tuotantoketjujaan. Se onnistuu liittymällä Tunne ketjusi -haasteeseen. Tuotantoketjujen läpinäkyvyys on olennainen askel kohti aidosti eettisiä vaatteita.

Haluan oikeasti hyvät farkut.