Raportti: Turkin nahka- ja kenkäteollisuuden ihmisoikeustilanne huolestuttava

Raportti: Turkin nahka- ja kenkäteollisuuden ihmisoikeustilanne huolestuttava

15.12.2017

Change your shoes -hankkeen raportin mukaan Turkin nahka- ja kenkäteollisuudessa ihmisoikeustilanne on huolestuttava. Työntekijöiden haastattelut paljastivat ongelmia muun muassa työsuojelussa, palkkauksessa ja ay-toimijoiden kohtelussa. Raportissa kuvatut työoikeuksien loukkaukset eivät ole yksittäistapauksia, vaan laajalle levinneitä rakenteellisia ongelmia. Niihin puuttuminen vaatii määrätietoisia toimia niin Turkin valtiolta, EU:lta, tehtailta kuin brändiyrityksiltäkin.

Raportti perustuu 20:een Turkin nahka- ja kenkäteollisuuden työntekijän haastatteluun. Haastattelut paljastavat lukuisia ongelmia, jotka vaikuttavat tuhoisasti työntekijöiden edellytyksiin elää hyvää elämää.

Liian pitkät työajat ja elämiseen riittämätön palkka

Kenkäteollisuudessa työ on varsin kausiluontoista ja sesonkiaikoina työtä on paljon. Työntekijät ovat tällöin erittäin kovan paineen alla, mutta myös ruuhkapiikkien ulkopuolella 12 tunnin työpäivät ovat tavallisia. Matala palkka ajaa työntekijät tekemään ylitöitä, joista ei välttämättä makseta kunnolla tai ollenkaan. Raportin mukaan ylitöiden ja niiden aiheuttaman fyysisen uupumuksen haitallinen vaikutus työntekijöiden sosiaaliseen ja kulttuuriseen elämään tulivat toistuvasti esiin haastatteluissa. Lisäksi palkkaus on voimakkaasti sukupuolittunutta: parempipalkkaiset, vaativammat työt nähdään tyypillisesti “miesten töinä”.

Raporttia varten haastateltujen työntekijöiden keskipalkka oli 489 euroa. Elämiseen riittävä palkka Turkissa yhdelle ihmiselle Turkin ammattiliittojen kattojärjestö TURK-IS:n mukaan olisi 552 euroa kuukaudessa. Työntekijät joutuvat täydentämään toimeentuloaan vaativan palkkatyön lisäksi muilla tuloilla, mikä yllättävissä tilanteissa voi usein tarkoittaa korkeakorkoisia pikavippejä, sukulaisten apuun turvautumista tai muita kestämättömiä ratkaisuja.

Vaarallisiin työoloihin on vaikea puuttua

Työturvallisuudessa on puutteita niin varustuksen, koulutuksen kuin terveydenhuollon osalta. Työntekijät joutuvat usein itse omalla kustannuksellaan hankkimaan suojavarusteensa ja vain harvoilla on pääsy työterveyslääkärin vastaanotolle.

Pölylle ja kemikaaleille altistumisesta johtuen erityisesti hengityselinsairaudet, kuten astma, ovat yleisiä kenkä- ja nahkateollisuuden työntekijöillä. Näiden lisäksi tyypillisiä työperäisiä terveysriskejä ovat erilaiset fyysiset vammat ja kemikaalikuormituksesta aiheutuva kohonnut syöpäriski.

Turkissa järjestäytymisaste on Euroopan matalimpia ja syrjintä tavallista

Turkin tekstiili-, vaate-, nahka- ja kenkäalan työntekijöistä alle 10 prosenttia kuuluu ammattiyhdistyksiin, mikä on vähemmän kuin missään EU-maassa tai EU:n jäseneksi pyrkivässä maassa. Lisäksi haastatelluiden mukaan ammattiyhdistystoimijat kokevat työpaikkasyrjintää, kuten kiusaamista ja irtisanomisia, ja heitä jopa kidnapataan.

Turkin nahka- ja kenkäteollisuudessa on virallisten tilastojen mukaan noin 65 000 työntekijää, mutta lisäksi raportin arvion mukaan epävirallista työtä tekeviä voi olla jopa 100 000. Erityisesti sodan runtelemasta Syyriasta saapuneet pakolaiset, joiden maassaoloa ei ole virallisesti vahvistettu, ajautuvat usein tekemään epävirallista työtä.

Mitä tehdä?

Ongelmien ratkomiseen tarvitaan toimia niin Turkin valtiolta, EU:lta, tehtailta kuin brändiyrityksiltäkin.

– Brändiyritysten tulisi varmistaa, ettei ihmisoikeusloukkauksia tapahdu muun muassa tekemällä riskien arviointia ja sitoutumalla elämiseen riittävään palkkaan. Lisäksi Suomen valtion tulee asettaa lakeja, jotka velvoittavat yritykset kunnioittamaan ihmisoikeuksia, sanoo Puhtaat vaatteet -kampanjan koordinaattori Anna Härri.

Raportin kokonaisuudessaan löytää täältä (englanniksi).

Suomenkielinen lyhennelmä löytyy täältä.