Eetti hakee paikalliskoordinaattoreita!

Eetti hakee paikalliskoordinaattoreita!

12.06.2017

Maailma kylässä 2017 -vapaaehtoiset
Eetti vahvistaa vapaaehtoisten valtakunnallista verkostoa, joten etsimme innokkaita ja oma-aloitteisia PAIKALLISKOORDINAATTOREITA ympäri Suomea. Etsimämme koordinaattori haluaa edistää vastuullista liiketoimintaa, eettisiä hankintoja ja kestäviä tuotantotapoja.

Hän on kekseliäs ja osaa innostaa muut ihmiset mukaan vaatimaan muutosta. Käytännössä etsimämme koordinaattori on elementissään esimerkiksi kirjoittaessaan mielipidekirjoituksia paikallislehtiin, kootessaan vapaaehtoisporukkaa mielenosoitukseen tai järjestäessään leffailtaa muiden aktiivien kanssa – tai tehdessään jotain ihan muuta, mikä vain edistää Eetin toiminnan tavoitteita! Paikalliskoordinaattorit toimivat Eetin aktiivisina vapaaehtoisina, ja sitoutuvat käyttämään noin 5 tuntia kuukaudessa paikallisryhmän koordinointiin. Aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä ei tarvita – asenne, sitoutuneisuus ja intohimo ratkaisevat!

Paikalliskoordinaattorin tehtäviin kuuluu:
* Järjestää ja markkinoida 1-2 tapahtumaa vuodessa (esim. globaalikasvatukseen tai julkisiin hankintoihin liittyvä koulutus, leffailta, uusien ilta)
* Rekrytoida vapaaehtoisia
* Hallinnoida ja kontaktoida oman alueen uusia jäseniä
* Koordinoida yhteistyötä muiden toimijoiden (esim. muiden järjestöjen) kanssa paikallisesti
* Toimia yhteyshenkilönä Eetin toimiston ja paikallisten vapaaehtoisten välillä

Kaikille valituille koordinaattoreille järjestetään koulutus Eetin teemoista sekä perehdytys paikalliskoordinaattorin tehtäviin. Eetti maksaa koulutuksesta aiheutuneet matkakulut. Lisäksi tarjoamme koordinaattoreille jatkuvaa tukea. Toivomme, että sinulla olisi mahdollisuus sitoutua tehtävään vuodeksi.

Hakemuksessa olisi hyvä kertoa:
* Millainen olet? Miten kaverisi kuvailevat sinua?
* Miksi paikalliskoordinaattorin tehtävä kiinnostaa sinua
* Pystytkö sitoutumaan vapaaehtoistyöhön vähintään viideksi tunniksi kuukaudessa?
* Miten haluaisit edistää Eetin paikallisryhmätoimintaa omalla paikkakunnallasi?

Koordinaattorin paikkaa voi hakea yksin tai pareittain.

Lähetä hakemus ja CV osoitteeseen info@eetti.fi perjantaihin 16.6. mennessä. Ilmoitamme hakijoille valinnasta kesäkuun loppuun mennessä, ja koulutus järjestetään elokuun lopussa.

Kerromme mielellämme lisää paikalliskoordinaattorin roolista, kyselyt osoitteeseen info@eetti.fi.

Eettisen kaupan puolesta ry (Eetti) on pieni, mutta pippurinen
kansalaisjärjestö, joka edistää oikeudenmukaista maailmankauppaa,
kestäviä tuotantotapoja ja vastuullista kuluttamista. Herätämme
keskustelua globaalin tuotannon ongelmista ja kannustamme yrityksiä
vastuullisuuteen. Vuonna 2017 kampanjoimme erityisesti kenkäteollisuuden
työolojen parantamiseksi Change Your Shoes –hankkeessa,
solidaarisuustalouden kehittämiseksi Euroopanlaajuisessa SUSY-hankkeessa
sekä järjestämme lukuisia kouluvierailukoulutuksia Medialukutaitoa
vastamainoksista -hankkeen puitteissa. Näiden lisäksi Eetti kampanjoi
myös eettisempien julkisten hankintojen ja e-jätteen kierrätyksen
puolesta.