Bangladeshin ihmisoikeustilanne huolestuttava – Eetti vetosi Suomen hallitukseen

Bangladeshin ihmisoikeustilanne huolestuttava – Eetti vetosi Suomen hallitukseen

27.03.2017


EDIT 1.3.2017: Kaikki pidätetyt ovat päässeet vapaiksi. Tietojemme mukaan syytteistä ei kuitenkaan ole luovuttu. Erotetut työntekijät on luvattu ottaa takaisin töihin. Aikataulusta ei kuitenkaan ole tietoa. Lisäksi lakon alkuperäisiin syihin, eli liian pieniin palkkoihin, ei olla puuttumassa.

Ministerit Mykkänen ja Soini vastasivat Puhtaat vaatteet -verkoston vetoomukseen tilanteeseen puuttumisesta ja kertoivat Suomen seuraavan tilannetta. Voit lukea kirjeen täällä. 

Vaikka akuutti tilanne on parantunut, Bangladeshin työoikeuksien tilanne on kuitenkin edelleen heikko. Viimeaikaisten tapahtumien jälkeen työntekijöiden saattaa olla entistä vaikeampi taistella oikeuksiensa puolesta valtion ja työnantajien reaktioita peläten. Suomen hallituksen tulee jatkossakin edistää työoikeuksien toteutumista käyttämällä diplomaattisia suhteita ja vaatimalla muun muassa tutkimusta Bangladeshin oikeudesta EBA-järjestelmän etuihin. Lue lisää täällä. 

ALKUPERÄINEN UUTINEN:

Bangladeshissa
on viime viikkoina pidätetty
lukuisia
ay-johtajia,
työntekijöitä
ja
työntekijöiden
oikeuksien puolustaj
ia.
Pidätykset
ovat seurausta vaatetuotannon työntekijöiden
mielenosoituksista
alhaisia palkkoja vastaan.

Eetti
ja Puhtaat vaatteet -verkosto
vetoaa
Suomen
hallitu
kseen
Bangladeshin
työntekijöiden
oikeuksien turvaamiseksi
.

Joulukuun 2016 lopulla vaatetuotannon työntekijät Bangladeshissa
lakkoilivat ja osoittivat mieltään alhaisia palkkoja vastaan.
Bangladeshin vaatetyöntekijöiden palkat ovat alhaisimipia
maailmassa.
Minimipalkka
(62
euroa kuukaudessa
) on
vain vajaa viidesosa elämiseen
riittävästä palkasta.

Mielenosoitusten seurauksena yli 30 ammattiliittoaktiivia ja
työntekijää on pidätetty ja ammattiliittojen konttoreita on
suljettu ja ratsattu. Noin 1500 työntekijää on erotettu ja satoja
muita kohtaan on nostettu syytteitä.

Kansainvälisen Puhtaat Vaatteet -verkoston mukaan pidätykset
ovat kohtuuttomia ja vailla
perusteita. Pidätettyinä on muun muassa ay-johtajia, jotka eivät olleet
tehtaiden työntekijöitä tai protestien aikana edes paikalla
tehtaissa. Verkoston mukaan vaikuttaakin siltä, että Bangladeshin
hallitus ja tehtaan omistajat käyttävät mielenosoituksia
verukkeena työoikeusliikkeen tukahduttamiseksi.
Työntekijöiden on tällä hetkellä erittäin vaikeaa käyttää
oikeuttaan järjestäytyä, sillä he pelkäävät kostoa
työnantajilta tai Bangladeshin viranomaisilta.

Eetti yhdessä Puhtaat Vaatteet -verkoston kanssa vetosi tänään
Suomen hallitukseen, sillä Euroopan Unionilla ja Suomella on
mahdollisuus vaikuttaa tilanteeseen. EU:lla ja Bangladeshilla on
Everything But Arms -sopimus (EBA), jonka nojalla Bangladeshilaisilla
tuotteilla on tulli- ja kiintiövapaa pääsy EU:n markkinoille.
Sopimuksen ehtona on, että Bangladesh noudattaa keskeisimpiä ihmis-
ja työoikeuksia. Menneiden tapahtumien valossa on kuitenkin selvää,
että näin ei ole.

Eetti vaati Suomen hallitusta varmistamaan, että Euroopan
komissio
käynnistää tutkinnan siitä, täyttääkö Bangladeshin hallitus
EBA-sopimuksen asettamat velvollisuutensa ja onko se täten
oikeutettu sopimuksen antamiin etuoikeuksiin.

Lisäksi Suomen hallituksen tulisi käyttää diplomaattisia
suhteitaan ja kehottaa Bangladeshin hallitusta vapauttamaan pidätetyt
aktiivit ja työntekijät sekä kunnioittamaan työntekijöiden
oikeuksia.

Bangladeshissa tuottavien yritysten tulee myös vedota
Bangladeshin hallitukseen ja varmistaa, etteivät heidän
alihankkijansa ole nostaneet perusteettomia syytteitä työntekijöitä
ja ay-johtajia vastaan.

Allekirjoita vetoomus yrityksille täällä.

Voit lukea kirjeen Suomen hallitukselle täällä.

Lisätietoja: Anna Härri, anna.harri(at)eetti.fi, 044 595 0094