27.10.2016

Eetti ja SASK järjestivät Kunnon työn päivän seminaarin 7. lokakuuta. Silloin puheenaiheena oli kansainvälinen vaatetuotanto ja yritysvastuu. Puhujina olivat tutkija Jeroen Merk, vastuullisuusasiantija Satumaija Mäki Suomen Tekstiili & Muoti ry:stä sekä So Sheong Hongkongissa toimivasta Labour Education Service Networkista. Heidän puheenvuoronsa olivat mielenkiintoisia ja herättivät monenlaisia ajatuksia.

Tohtori Jeroen Merk Amsterdamin yliopistosta on aiemmin työskennellyt Puhtaat vaatteet -kampanjassa, jota mm. Eetti ja SASK Suomessa edustavat. Hän tutkii erityisesti globalisoituvassa maailmassa muuttuvia työnantaja–työntekijä-suhteita, jotka usein kulkevat monien valtionrajojen yli sekä kansainvälisiä kansalaisjärjestöjen verkostoja, jotka taistelevat parantaakseen työntekijöiden oloja. Merk puhui seminaarissa eri osapuolten rooleista kansainvälisessä dialogissa vaatealan työntekijöiden työolojen parantamiseksi. Osapuolia ovat kansainväliset yritykset, tuottavat tehtaat sekä tuotantoketjun huonopalkkaiset työntekijät kehittyvissä maissa. Näissä neuvotteluissa paikallinen, kansallinen ja maailmanlaajuinen ovat häilyviä käsitteitä.

 Merk esitti viisi strategiaa työntekijöiden työolojen parantamiseksi:

1. Tietyllä yksittäisellä työpaikalla työntekijät haastavat kansainvälisen tilaajayrityksen. Kun alihankkijan työntekijät haastavat työn tilaajan, suoran ja epäsuoran työnantajan raja hämärtyy. Jos paikallinen kampanja onnistuu, kansainvälinen brändi saattaa joutua vastuuseen. Näin tapahtui esimerkiksi Bangladeshissa Rana Plazan onnettomuuden jälkeen, jolloin myös kansainväliset yritykset kantoivat vastuuta tehtaan tapahtumista. Onnettomuuden jälkeen saatiin viimein aikaiseksi Bangladeshin palo- ja turvallisuussopimus (Accord). Sopimuksen allekirjoittaneet yritykset ja tehtaat sitoutuvat työolojen parantamiseen, mikä varmistaa, että tehtaiden turvallisuuspuutteet korjataan.

2. Työntekijäjärjestöjen alue- tai alakohtaiset verkostot voivat haastaa suoraan kansainvälisen yrityksen. Paikalliset järjestöt verkostoituvat muiden järjestöjen kanssa saadakseen lisää vaikutusvaltaa. Merkin mukaan tämä on mielenkiintoista mutta hän ei ole vakuuttunut siitä, että tällainen ryhmittymä voi todella saada kansainväliset suuryritykset vastuuseen ja muuttamaan toimintaansa.

3. Tuottajan roolin painottaminen. Suhde työntekijän ja tehtaan välillä perustuisi kypsille tuotantosuhteille, eli työntekijät olisivat edustettuna päätöksenteossa ja tuotanto noudattaisi yhdessä sovittuja sopimuksia. Tavoite on saada aikaan kansallisella tasolla sopimuksia, jotka tukisivat kypsiä tuotantosuhteita, kuten työehtosopimuksia. Merk kertoi, että positiivista on se, että monet kansainväliset brändit ovat hyväksyneet tämän strategian ja valitsevat tuottajia, jotka yrittävät noudattaa tiettyjä standardeja.

4. Kansainväliset sopimukset kansainvälisten ammattiliittojen ja kansainvälisten yritysten välillä, eli niin kutsutut kansainväliset raamisopimukset. Merk oli skeptinen näiden suhteen, sillä sopimusteksti ei johda käytännön muutoksiin paikallistasolla. Lisäksi nämä sopimukset usein keskittyvät tuottajan, ei kansainvälisen yrityksen, vastuuseen.

5. Globaalin ja paikallisen yhdistäminen (lokaali) ”glokaaliksi.” Ne keskittyvät usein yhteen teemaan ja ovat varsin yksityiskohtaisia siitä, mitä brändien on konkreettisesti tehtävä. Ne saattavat olla jopa laillisesti sitovia. Aiemmin mainittu Accord-sopimus kuuluu myös tähän kategoriaan.Merk siis tiivistettynä sanoi, että on erilaisia tapoja kehittää kansainvälistä dialogia yritysten, tehtaiden ja työntekijöiden välillä paikallisesti ja kansainvälisesti. Eri tahoja ja tapoja pitäisi voida yhdistää, jotta kansainvälisen suuryrityksen tuotanto kaukaisessa tehtaassa noudattaisi eettisiä sopimuksia. Tätä monimutkaistaa tilanteiden ja toimijoiden monimuotoisuus ja se, että neuvottelujen eri osapuolia on vaikeaa saada kaikkia samaan pöytään.

Satumaija Mäki Suomen Tekstiili & Muoti ry:stä kertoi suomalaisten vaatealan yritysten tuotantoketjuista. Suurin osa heidän jäsenyrityksistään on pieniä ja keskisuuria ja 75 % tuottaa Suomessa osan tuotteistaan. Hänen mukaansa suomalaisten yritysten tuotanto on eettisestä näkökulmasta hyvällä tasolla mutta viestintää on varsin vähän. Se johtuu kuulemma arkuudesta julistaa eettisyyttä mikäli joku löytäisikin tuotantoketjusta jotain epäeettistä. Eettisen kaupan puolesta ry:n tekemien selvitysten perusteella suomalaiset yritykset ovat kertoneet tuotantoketjuistaan suhteellisen läpinäkyvästi mutta eivät esimerkiksi ole sitoutuneet elämiseen riittävään palkkaan. Yritysvastuu ei näin ollen ole keskeinen kysymys suomalaisten tekstiiliyritysten keskuudessa, koska yritykset ovat pieniä kun taas kansainväliset tuotantoketjut ovat pitkiä ja monimutkaisia.

Seminaarissa puhuneen So Sheongin edustama Labour Education Service Network on Hongkongista käsin toimiva kansalaisjärjestö, jonka tarkoituksena on kasvattaa kiinalaisten tehdastyöntekijöiden tietoisuutta työntekijöiden oikeuksista ja rakentaa solidaarisuusverkostoja työntekijöiden välille. Son esityksessä oli mielenkiintoinen näkökulma, sillä hän esitteli kiinalaisia verkkosivuja, joilla annetaan ohjeita, miten tehtaat pääsevät läpi kansainvälisten brändien auditoinneista tekemättä todellisia muutoksia. Ilmeisesti kiinalaistehtaat huijaavat järjestelmällisesti, ja jotkut juristit saavat elantonsa auttamalla heitä siinä. Tehtaat opastetaan pääsemään eri poppaskonstein läpi kansainvälisten yritysten auditoinneista niin että ne eivät joudu lainkaan todellisia muutoksia työturvallisuuden parantamiseksi.

Son pääviesti oli se, että yritysten yhteiskuntavastuu (Corporate Social Responsibility, CSR) johtaa enemmän pahaan kuin hyvään. Yhteiskuntavastuu tarkoittaa muun muassa kansainvälisen yrityksen vastuuta valvoa alihankkijoidensa toimintaa. Son mielestä keskustelu yritysvastuusta peittää alleen kansalaisjärjestöjen yritykset saada todellisia parannuksia työntekijöiden oloihin. Son mukaan auditoinneilla ei ole mitään tekemistä työntekijöiden olosuhteiden parantamisen kanssa.

Son mielestä ratkaisu ongelmaan olisivat kansainväliset ja kansalliset sopimukset, yhteistyö työntekijöiden ja työnantajien välillä ammattiliittojen kautta, kansainväliset vahtikoirat (esimerkiksi kansalaisjärjestöt), sekä kansallinen ja kansainvälinen lainsäädäntö. Vain näin kunnianhimoinen tavoite todellisuudessa parantaisi työntekijöiden oloja. Toisin sanoen sekä Merk että So näyttivät, kuinka hankalaa ja monimutkaista työntekijöiden olojen parantaminen on käytännössä.

Kirjoittaja Nora Luoma