EU kieltää haitalliset nahkatuotteet

EU kieltää haitalliset nahkatuotteet

19.08.2015

EU
ottaa merkittävän askeleen 1.5.2015 eurooppalaisten kuluttajien
suojelemiseksi haitallisilta nahkatuotteilta kieltäessään nahkatuotteet,
joiden kromipitoisuus ylittää uudet rajoitukset. Järjestöt
huomauttavat, että säädös ei kuitenkaan suojele nahka- ja kenkätehtaiden
työntekijöitä.

Uusi Euroopan laajuinen kampanja Change your Shoes
pyrkii kohentamaan työ- ja ympäristöolosuhteita kenkä- ja
nahkateollisuudessa. Lisäksi kampanjalla halutaan lisätä läpinäkyvyyttä
kuluttajien ostamista tuotteista.

— On hälyyttävää, että
nahkakenkiä kuluttavat eurooppalaiset saattavat itse asiassa
vahingoittaa omaa terveyttään. Puutteellisen työturvallisuuden vuoksi
nahka- ja kenkätehtaiden työntekijät  ovat kuitenkin vielä suuremmassa
vaarassa matalapalkkaisissa maissa, kuten Intiassa ja Bangladeshissa. He
ovat jatkuvassa kosketuksessa saastuneen nahan kanssa, Anna Härri
Eettisen kaupan puolesta ry:stä (Eetti) kertoo.

Eetti tuo tänä keväänä Change your shoes kampanjan Suomeen. Kromipitoisen nahan kielto on Härrin mukaan pahasti myöhässä.

Uusi EU-säädös on ensimmäinen askel, mutta jää nähtäväksi, onko sillä
todellista tehoa ja positiivisia seurauksia nahka- ja kenkätehtaiden
työntekijöille.

Noin 80-85 prosenttia maailman nahkatuotannosta
käyttää nahan parkitsemiseen kromia.  Kromi  voi tietyissä olosuhteissa
muuntua vaaralliseksi kromi(VI)-yhdisteeksi. Tässä muodossa kromi on
ihmiselle erittäin myrkyllistä ja aiheuttaa iho- ja hengityselinten
sairauksia.

Nahka- ja kenkäteollisuuden ongelmat eivät ole yhtä
laajalti tiedostettuja kuin vaateteollisuuden. Change your Shoes
-kampanja tutkii työ- ja ympäristöolosuhteita nahan ja kenkien
tuotannossa ja kirvoittaa keskustelua EU-kansalaisten, poliitikkojen ja
kengänvalmistajien kesken näistä epäkohdista.
— Tavoitteenamme on
parantaa työ- ja ympäristöolosuhteita nahka- ja kenkäteollisuudessa muun
muassa muuttamalla eurooppalaisten ostoskulttuuria, vaatimalla
yrityksiä kunnioittamaan nahkatehtaiden työntekijöiden ihmisoikeuksia ja
nostamalla nahka- ja kenkätehtaiden palkkatasoa, Härri sanoo.

Lisätietoa EU-säädöksestä ja kampanjasta Anna Härri, kampanjakoordinaattori, 044 595 0094, anna.harri (at) eetti.fi

Change
your Shoes on työntekijä- ja ihmisoikeusjärjestöjen aloite
kenkäteollisuuden eettisen ja kestävän tuotantoketjun puolesta.
Kampanjassa on mukana 18 eurooppalaista ja kolme aasialaista
organisaatiota. Lisäämällä kuluttajien tietoisuutta valinnoistaan,
etsimällä poliittisia ratkaisuja ja vahvistamalla yritysten
yhteiskuntavastuuta kampanja tähtää sosiaalisten ja
ympäristö-olosuhteiden parantamiseen nahka- ja kenkäteollisuudessa.
Kampanja on osa EU:n Kehitysyhteistyön eurooppalaista teemavuotta.

 

Change your Shoes -kampanjaa tuetaan
Euroopan unionin tuella. Tämän uutisen sisällöstä vastaa yksin
Eettisen kaupan puolesta ry, eikä sen voida katsoa edustavan
Euroopan unionin mielipiteitä.