01.04.2015

Tuotteiden lyhenevä käyttöikä, tuotediversiteetin kasvu sekä kuluttajien käytössä olevien tulojen suhteellinen kasvu ovat luoneet tilanteen, jossa luonnonvaroja käytetään tällä hetkellä yli maapallon kantokyvyn. Talousjärjestelmämme rohkaisee kiihtyvään tuottamiseen jopa tuotteita ennenaikaisesti vanhentamalla, sillä siitä seuraa palkintoja – talouskasvua.

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen on toiminut tämän kehityksen muuttamiseksi EU:n lainsäädäntöä muokkaamalla, ja hän esitteli tätä työtä sekä resurssitehokkuuden käsitettä Kehys ry:n meppikahveilla maanantaina 30.3.2015. Aamukahveilla myös Eetin Anna Härri pohti samaa aihetta e-jätteen kasvun näkökulmasta ja Veera Vehkasalo kertoi YK-liiton työstä muovijätteen ehkäisemiseksi.

Pietikäisen mukaan resurssien käytön tehokkuuden suhteellinen parantaminen, esimerkiksi energiatehokkaiden autojen kehittäminen, ei johda toivottuun lopputulokseen kyllin nopeasti (jos lainkaan), sillä autoilun tehostamisen sijaan täytyisi muuttaa koko liikennekulttuuri. Tarvitaan ennustavaa menettelyä, backcastingia: tulee asettaa tavoitteet sen mukaan, missä meidän tulisi olla vuonna 2050, ja päätellä tästä tarvittavat toimenpiteet. Pietikäinen arvioi, että uusiutumattomien luonnonvarojen tulisi tuolloin olla täysin kierrätettyjä, uusiutuvia käyttää uusiutumistahdin mukaan, ja energia tulisi tuottaa täysin hiilineutraalisti.

Tähän voidaan pyrkiä asenteita muuttamalla ja tietoa levittämällä, mutta lopulta lainsäädäntö on poliitikon ainoa työkalu. ”Julkilausumat ja rukoukset ovat muita instituutioita varten”, laukaisi Pietikäinen. Välineitä resurssitehokkuuden saavuttamiseksi on kehitetty EU-lainsäädännössä ilahduttavan ahkerasti Pietikäisen myötävaikutuksella. Sirpa Pietikäinen on yksi ympäristökomissaari Janez Potocnikin korkean tason resurssityöryhmän jäsenistä.

Pietikäisen mukaan tarvitaan EU:ssa jo käytössä olevan, esimerkiksi kodinkoneiden energiatehokkuutta määrittävän ekodesign-direktiivin asteittaista laajentamista kattamaan kaikkien resurssien tehokas käyttö. Mukana on oltava tieto siitä, mitkä ovat tuotannon seuraukset esimerkiksi puhtaalle vedelle, ilmastolle ja luonnonvaroille.

Tällä hetkellä luonnonvaroilla ei ole hintaa, vaan ne ovat vapaasti kaikkien hyödynnettävissä, ja hyödyntäjä maksaa vain esimerkiksi koboltin kaivuun kustannukset. Sen sijaan, että jokaiselle tuotteelle asetettaisiin omia vaatimuksia, on luotava indikaattorit, joita voi vertailla yleispätevästi, ja tiedon resurssien käytöstä tulee olla osa yritysten pakollista ympäristökirjanpitoa.

Pietikäisen mukaan tuotesuunnittelun on muututtava suuntaan, jossa esimerkiksi lasipurkissa olevan tomaattikastikkeen myynti ei ole missään tapauksessa kannattavaa, sillä vaikka purkit kierrättäisi, tuotantoon käytetyn energian määrä ei ole koskaan kestävällä tasolla. Tulee kehittää lainaustalous, jossa tuottaja on vastuussa tuotteen toiminnasta mahdollisimman pitkään, jolloin kannuste on kohti pidempää käyttöikää. Näin on tehty toimivasti esimerkiksi toimistojen mattobisneksessä. Tekstiili-innovaatioissa tulee tutkia kestäviä ja kompostoituvia materiaaleja ja verotus tulee muuttaa luonnonvarakulutusperustaiseksi.

Koska esimerkiksi EU:ssa käytettävistä tekstiileistä vain viisi prosenttia on tuotettu EU:ssa (Suomessa vastaava luku on yksi), ja maailman tehtaana toimii lähinnä Kiina, on selvää, että asiaan voi lopulta vaikuttaa vain kansainvälisellä lainsäädännöllä. Lopullisen tavoitteen toteutumista odotellessa on järkevää pyrkiä vaikuttamaan EU-direktiiveihin – joilla ajoittaisestta huonosta maineestaan huolimatta on valta muuttaa järjestelmää siten, että taloudellinen ja ekologinen toiminta eivät ole ristiriidassa, vaan asiaa katsotaan kokonaisvaltaisemman, pitkän tähtäimen tehokuuden ja hyvinvoinnin kannalta.