Haaste elektroniikkayhtiöille: kemikaaliturvallisuutta parannettava tehtaissa

16.03.2015

Eettisen kaupan
puolesta ry yhdessä yli 200 muun järjestön
kanssa haastaa elektroniikkayhtiöt parantamaan
työturvallisuuttaan myrkyllisten kemikaalien osalta. Haaste luovutetaan elektroniikkayhtiöiden edustajille Brysselissä 16. maaliskuuta.

Altistuminen
haitallisille kemikaaleille on yleistä elektroniikkateollisuudessa.
Kansalaisjärjestöt ovat raportoineet sadoista tapauksista, joissa
elektroniikkatyöläiset ovat sairastuneet altistuttuaan bentseenille
tai muille myrkyllisille kemikaaleille työskennellessään
elektroniikan tuotannossa.

– On
hämmästyttävää, että nämä maailman teknisesti taitavimmat
yritykset, joiden nimet löytyvät tuotteistamme, sanovat, etteivät
he vieläkään tiedä kaikkia omissa tuotteissaan tai
tuotantoketjuissaan käytettyjä materiaaleja, toteaa Ted Smith kansainvälisestä ICRT-verkostosta
(International Campaign for Responsible Technology).

Kansalaisryhmittymät
vaativat haasteessaan yhtiöita ottamaan vastuuta toimintansa
seurauksista ja suhtautumaan ongelmaan sen vaatimalla vakavuudella.
Järjestöt peräänkuuluttavat määrätietoista toimintaa
työturvallisuuden parantamiseksi ja myrkyllisten kemikaalien
korvaamista turvallisemmilla vaihtoehdoilla.

Haastetta koordinoi
ICRT:n lisäksi Good Electronics -verkosto. Haasteen voi käydä
kokonaisuudessaan lukemassa täältä.