Eettisen kaupan puolesta ry

Blogi

Onko globaali ”me” paradoksi?

5.2.2015

Ari Lahdenmäki kirjoitti 22.1.2015 Kepan blogiin kolumnin solidaarisuuden maantieteestä. Hän pohti syitä siihen miksi Pariisin terrori-iskut Charlie Hebdon toimitukseen herättivät niin suuria tunteita ja kokosivat massoittain ihmisiä solidaarisuusmarsseihin, kun taas Boko Haramin samoihin aikoihin suorittamat joukkomurhat Nigeriassa jäivät lähes täysin vaille kansainvälisen yhteisön huomiota.
Lahdenmäki selitti eroa reaktioissa kahdella tekijällä: läheisyydellä ja harvinaisuudella. Siinä missä Nigeria on kaukaisempi maa, jossa vakavaa väkivaltaa esiintyy säännöllisesti, ovat terrori-iskut Ranskassa harvinaisempia. Lisäksi Ranska on meille eurooppalaisena maana läheisempi sekä kulttuurisesti että maantieteellisesti.

Kolumnin luettuani jäin pohtimaan Lahdenmäen tarjoamaa ensimmäistä selittäjää, läheisyyttä. On aivan totta, että ihmisiä usein kiinnostaa enemmän naapurinsa, kuin esimerkiksi tuntemattoman intialaisen puuvillanviljelijän tekemiset. Esimerkiksi maahanmuuttokeskustelua tai viime viikkoina kiivaana käynyttä kehitysapukeskustelua seuratessa on vaikeaa olla huomaamatta, että ”meidän tulisi ensin pitää huolta omistamme ennen kuin autamme muita” -tyyppinen näkemys vaikuttaa istuvan syvällä joidenkin mielissä.

Pidän kyseistä näkemystä kummallisena ja jopa mielivaltaisena. Toki on ymmärrettävää, että perheenjäsenemme ja ystävämme ovat meille tärkeämpiä kuin vieraat, mutta rajanveto kahden vieraan ihmisen välillä on minusta mahdoton. Mielestäni suuri osa maailman ongelmista piileekin juuri tässä: kansainvälisen talouden epäkohdat ja ilmastokysymykset, sodista puhumattakaan, kiteytyvät siihen, että emme koe ”samuutta” kaikkien maailman kansalaisten kanssa. ”Muiden” kohtalot eivät kosketa tarpeeksi.

Olisi helppo todeta, että kaikki johtuu ihmisten itsekkäästä perusluonteesta, mutta siihenkään en usko. Harva varmaan montaa kertaa miettisi, lähtisikö barrikadeille osoittamaan mieltään 20 sentillä päivässä ahertavien lapsityöläisten puolesta, mikäli lapsityövoimaa hyödyntävä tehdas sijaitsisi omalla asuinalueella. Sitä paitsi, mikäli Diakonissalaitoksen Laura Häkökangasta (HS 22.1.2015) on uskominen, Suomessa on meneillään oikea ”välittämisen aalto”, ihmisiä virtaa vapaaehtoistöihin ja auttaminen on jopa trendikästä. Myös esimerkiksi Tahdon 2013 -kampanjan huipentuminen tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymiseen loppuvuonna 2014 osoitti, että moni on valmis taistelemaan oikeaksi kokemiensa asioiden puolesta, riippumatta siitä koskettavatko ne heitä henkilökohtaisesti. Ihmiset ovat siis monessa asiassa empatiakykyisiä, epäitsekkäitä ja valmiita auttamaan ”omiaan”. Mihin siis vedämme rajan ”omien” ja ”muiden” välillä, ja miksi?

Toiseus on paljon käytetty termi yhteiskuntatieteissä. Idea on, että yksilö ja yhteisöt rakentavat omaa identiteettiään peilaamalla ominaisuuksiaan toisia vasten. Samankaltaisuuksien ja eroavaisuuksien tarkastelun kautta rakentuu kuva siitä, keitä toiset ovat, ja ajatus ”meistä” muodostuu ”toisten” vastapariksi. Ei ole ”meitä” ilman ”heitä”. Zygmunt Bauman kirjoittaa 1991 ilmestyneessä teoksessaan Modernity and Ambivalence:

Yhteiskunnallisen järjestyksen näkemyksen ja toteutuksen kannalta elintärkeiden dikotomioiden erotteleva voima kätkeytyy yhden jäsenen taakse. Toinen jäsen on vain ”toinen” ensimmäiselle, tämän huonompi, tukahdutettu ja karkoitettu vastakohta sekä tämän luomus. Näin epänormaalius on toinen normaalille, nainen toinen miehelle, muukalainen toinen kotoperäiselle, vihollinen toinen ystävälle, ja ”he” toinen ”meille” (oma käännös).

Ovatko ihmiset siis ”luonnostaan” tällaisia? Onko olemassa muita tapoja hahmottaa ympäristöämme ja toisiamme, kuin toiseuden kautta? Vaatisiko maailmanlaajuinen ”me” yhteisen vihollisen, toisia maailmoja, tai vahvan yhteisen uskon inklusiiviseen Jumalaan vai voiko globaalia solidaarisuutta saavuttaa muilla keinoin? Onko globaali ”me” paradoksi?

Olen tullut siihen tulokseen, että vaikka ”samuuden” tunteminen kaikkien kanssa kaikkina aikoina olisikin mahdotonta, voimme omat lähtökohtamme ja viitekehyksemme tiedostaen tunnistaa näiden toiseuden rajojen mielivaltaisuus ja pyrkiä hälventämään rajaa ”omien” ja ”muiden” välillä, erityisesti silloin kun rajat tuottavat ja tukevat eriarvoisuutta. Lisäksi voimme tietoisesti muokata perspektiiviämme ja eroavaisuuksien sijaan keskittyä samankaltaisuuksiin, niitä kun on lisäksi niin paljon helpompi löytää.

Hyviä esimerkkejä jo olemassa olevista globaalin solidaarisuuden muodoista ovat mm. Reilu kauppa -järjestelmä, tietyt mikrolainauksen muodot, ammattiliitot ja maailmankaupat. Eettisen kaupan puolesta ry. yhdessä eri tahojen kanssa työskentelee sekä valtiolliset että kansalliset rajat ylittävän solidaarisuuden puolesta. Helmikuun alusta lähtien Eetti on myös mukana euroopanlaajuisessa Solidaarisuustalous-yhteistyöhankkeessa (Social and Solidarity Economy as Development Approach for Sustainability). Hankkeessa kartoitetaan solidaarisuustalouden verkostoja sekä aiheesta käytävää keskustelua Euroopassa. Suunnitelmissa on järjestää mm. työpaja aiheeseen liittyen, joten mikäli solidaarisuuden teemat kiinnostavat, kannattaa pysyä kuulolla.
 
Sofia Vakkila

Kirjoittaja on Eettisen kaupan puolesta ry:n viestintä- ja kampanja-avustaja

Haku