Onneksi olkoon – olet ökyrikas

Onneksi olkoon – olet ökyrikas

19.12.2012

Tiesitkö, että jos tienaat yli 2805 euroa kuukaudessa, kuulut maailman rikkaimpaan prosenttiin. Suomalainen tienaa keskimäärin noin 3000 euroa kuukaudessa. Onneksi olkoon, olemme siis ökyrikkaita globaalilla mittapuulla!

Jo kauan on kuitenkin tiedetty, että pelkkä raha ei määrittelee rikkautta tai köyhyyttä, onnellisuutta tai onnettomuutta.

Itse en ole ikinä elämässäni tuntenut itseäni köyhäksi. En edes silloin kun elin 450 eurolla kuukaudessa opiskeluaikoinani Englannissa. En edes silloin kun myöhemmin asuin Helsingissä ja jouduin tyytymään yhteen ateriaan päivässä, sillä raha ei riittänyt useampaan. En tuntenut itseäni köyhäksi, sillä minulla on aina ollut tukiverkosto ympärilläni. Minulla on aina ollut ystäviä ja perhettä lähelläni, elämäni on ollut rikasta! Olen tiennyt, että en voi koskaan kuolla nälkään.

Tutkimuksissa on havaittu, että tietyn peruselintason saavuttamisen jälkeen, onnellisuus on muusta kuin rahasta kiinni. Peruselintaso, jossa saat vettä, ruokaa ja katon pääsi päälle on jokaisen ihmisen perusoikeus. Surullista kyllä, tuo peruselintaso jää monelta  saavuttamatta. Lähes miljardi ihmistä maailmassa joutuu pärjäämään alle 1,25 eurolla päivässä. Ja vain yksi prosentti ylittää tuon 2805 euron ökyrikkauden rajan.

Älkäämme kuitenkaan ihan vielä onnitelko itseämme ökyrikkaudestamma, sillä siitä emme saa kiittää nopeaa älyämme tai kukoistavaa kauneuttamme, vaan kyse on Charles Kennyn sanoin silkasta onnesta. Siitä, että olemme syntyneet maahan, jossa on hyvin toimiva  talous/yhteiskunta. Emme voi myöskään kiittää ahkeruuttamme tai työmoraaliamme sillä lähes 500 miljoonaa työssäkäyvää ihmistä elää alle 1,25 dollarilla päivässä. Heidän ahkeruutensa ei kuitenkaan tuota heille suurempia tuloja.

Joten herää pahvi! Emme ole yhtään sen parempia tai ahkerampia ihmisinä, kuin se kerjäläinen kotikadun kulmassa, olemme vain yksinkertaisesti olleet onnekkaampia.

Onko siis oikein, että menemme kauppaan, ostamme halvimpaa kahvia, edullisimman t-paidan ja  valitsemme halvimman suklaalevyn mitä hyllystä löytyy, vaikka kuulumme maailman rikkaimpaan prosenttiin. Kahvintuottaja toisella puolen maailmaa taas kuuluu maailman köyhimpiin, ja tulee kuulumaankin sillä me emme halua maksaa euroa enempää kahvistamme, jotta hän saisi työstään edes säädyllisen hinnan.

Niin minäkin välillä teen, itsekkyys ottaa vallan ja ostan halvempaa kahvia, jonka tiedän olevan myös moraalittomampaa, vain koska haluan mennä baariin ystävieni kanssa samaisena iltana. En kuitenkaan yritäkään kaunistella sitä, vaan puhun asioista oikeilla nimillä. Se on silkkaa itsekkyyttä, perustelisi sitä miten päin tahansa päässään.

Varsinkin näin joulun alla on hyvä muistaa itsekkyyden tuoma onnettomuus ja epäitsekkyyden tuoma onnellisuus. Muistaa, että tutkimukset osoittavat: ”Jos haluat onnelliseksi, lahjoita rahaa ja auta muita. Älä hamua omaisuutta vain itsellesi.”