Vastuulliseksi kuluttajaksi opitaan nuorena

29.11.2012

Nuoret ympäri Suomen ovat pohtineet kännykkänsä metallien alkuperää, vaatteidensa ompelijan palkan riittävyyttä ja kulutuksen aiheuttamaa jätevuorta Globaalin kuluttajan foorumilla.

Opettaja Saku Punkari Itä-Suomen suomalais-venäläisestä koulusta on tänä syksynä perehtynyt yhdeksäsluokkalaisten kanssa  maailmanlaajuisiin kulutuskysymyksiin foorumin avulla.

Kulutuksen vaikutuksiin lähellä ja kaukana paneutuva opetusmateriaali Globaalin kuluttajan foorumi sisältää sekä taustatietoa että tehtäviä, joita tekemällä nuoret voivat ansaita globaalin kuluttajan ajokortin. Ajokortti on todistus monipuolisesta perehtymisestä maailmankaupan kiemuroihin ja vastuullisen kuluttamisen keinoihin.

Arkiset kulutusvalintamme vaikuttavat kaukana maapallon toisella puolella elävien ihmisten elämään ja ympäristöön usein arvaamattomalla tavalla. Vaatteemme, käännykkämme ja ruokamme valmistetaan pitkissä tuotantoketjuissa, ja matkan varrelle mahtuvat ongelmat nousevat harvoin esiin.

Punkari kokeekin, että foorumi nostaa esille eettisiä kysymyksiä, jotka eivät muutoin kouluopetuksessa tule esille. “Koululaiset ovat aktiivisia kuluttajia ja olisi suotavaa, että he olisivat myös tiedostavia kuluttajia. Tämä on tärkeää nyky-yhteiskuntaan ja globaaliin maailmaan kasvamisessa. Toivon, että nuorille jäisi kuva heidän kuluttamisensa vaikutuksista, siis siitä ettei ole yhdentekevää minkä tuotteen kaupan hyllystä valitsee.”

Tiedon jakamisen lisäksi foorumin tavoitteena on kannustaa nuoria aktiiviseen kansalaisuuteen ja  rohkaista heitä toimimaan kulutukseen liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi. Foorumilla on runsaasti vinkkejä ja tietoa erilaisista vaikuttamismahdollisuuksista. Eetissä halutaankin korostaa ettei maapallo kaipaa ihmisten syyllisyyttä tai ahdistusta vaan luovia ja rohkeita ratkaisuja sekä ihmisiä, jotka ovat valmiita vaatimaan globaalia oikeudenmukaisuutta päättäjiltään sekä toimimaan vastuullisesti omassa elämässään.

Itä-Suomen koulussa vastuullisen kuluttamisen teemoihin perehtyminen on siirtynyt myös käytäntöön. Nuoret toteuttivat koulussaan Reilun tauon, välitunnin jonka aikana tehtiin tutuksi Reilua kauppaa ja tarjottiin Reilun kaupan kahvia, teetä ja virvoitusjuomaa.

Globaalin kuluttajan foorumi on verkossa kaikkien saatavilla ja sen käyttö on ilmaista. Punkari pitää materiaalien tuottamista verkkoon hyvänä ideana. “Foorumi on oiva ja toimiva väline kuluttamiseen liittyvien kysymysten käsittelyyn. Verkossa suoritettavat tehtävät soveltuvat nuorille mainiosti, sillä verkkossahan he osan elämästään viettävät.” Punkari toteaa.

 

Globaalin kuluttajan foorumi löytyy osoitteesta www.globaalikuluttaja.fi

Lisätietoja foorumista ja Eetin globaalikasvatustoiminnasta saa hankekoordinaattori Katja Hintikaiselta sähköpostitse gka@eetti.fi tai puhelinnumerosta 044 534 8467