Eetille valitaan uusi hallitus marraskuussa – asetu sinäkin ehdolle!

Eetille valitaan uusi hallitus marraskuussa – asetu sinäkin ehdolle!

26.10.2012

Eetti ry valitsee uuden hallituksen
Lahdessa 18.11 pidettävässä syyskokouksessaan. Näin vuoden 2012 hallituslainen
Johanna Lassy kertoo omista kokemuksistaan Eetin hallituksessa:

Olen mukana Eetin hallituksessa ensimmäistä vuotta
ja melko uusi myös Eetissä. Pakko myöntää, että hallitukseen tulo jännitti –
turhaan. Tämä on ollut mainio aitiopaikka oppia kansalaisjärjestössä toimimisesta
ja kasvattaa omaa osaamistaan. Eetin hallituksessa pääsee ottamaan kantaa,
linjaamaan järjestön toimintaa sekä tutustuu aivan mahtaviin ja asiantunteviin
ihmisiin. Hallitus toimii tiiviissä yhteistyössä järjestön toiminnanjohtajan ja
muiden työntekijöiden kanssa.

Uudelta hallituslaiselta vaaditaan intoa paneutua
eettiseen maailmankauppaan, kokouksia pelkäämätöntä asennetta ja halua ottaa vastuuta.
Hallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa, joten hieman aikaa on hallitustyöhön voitava laittaa. Vaatimuslistasta
huolimatta omia kykyjään ei kannata aliarvioida! Hallituksen jäsenyys sopii
erinomaisesti esimerkiksi opiskelijalle. Vaikka aivan kaikesta ei heti
tietäisikään, muilta kyllä oppii. Hallitukseen kaivataan ihmisiä monista eri
taustoista: tiedätkö jotakin varainhankinnasta tai viestinnästä? Vai onko
jäsenhankinta sinulle tuttua?

Vapaaehtoisten varassa toimivalle järjestölle oman
ajan, osaamisen ja työpanoksen antaminen on todella arvokasta. Tämän vuoden
aikana olen kokenut, että Eetin hallituksessa pääsee tekemään vapaaehtoistyötä,
jolla on merkitystä koko maailman kannalta.”

Kiinnostuitko? Ota yhteys toiminnanjohtaja Lotta
Staffanssiin: lotta at eetti.fi, 050 349 5230.

johanna lassy

Johanna Lassy