Eetti tuo Suomeen kampanjan vastuullisemman viinintuotannon edistämiseksi

13.06.2012

Suuri osa Suomessa myytävistä viineistä tulee Chilestä,
Argentinasta ja Etelä-Afrikasta. Viinitiloilla työskentelevät ihmiset kuitenkin
elävät usein hyvin huonoissa oloissa.

6.6.2012 Vanhalla Ylioppilastalolla Eetti ja Kalevi Sorsa -säätiö järjestivät viinintuotantoa käsittelevän seminaarin, The Reality of Wine Production – The
Corporate Responsibility of State-Owned Companies. Seminaarissa oli vieraita Ruotsista ja
Etelä-Afrikasta.

Emil Boss on Alkon ruotsalaisen sisaryrityksen Systembolagetin
työntekijä ja ammattiyhdistyksen SAC:n aktiivi. Boss vietti talvella kolme
kuukautta kierrellen Etelä-Afrikan viinitiloja, ja hän kertoi puheenvuorossaan siellä
havaitsemistaan ongelmista.

– Työntekijöiden palkat ovat liian matalat, ne hädin tuskin kattavat ihmisten tarpeet. Asuinolot ovat huonot ja ahtaat, tuholaismyrkkyjen
käytetään ilman asianmukaisia suojavarusteita sekä tilapäisiä työntekijöitä
käytetään jatkuvasti, Boss listasi.

Boss on mukana vetämässä ruotsalaista Rättvis vinhandel
–kampanjaa, joka vaatii, että Systembolaget panostaa enemmän viinintuotannon
vastuullisuuteen.

Samassa kampanjaverkostossa toimii myös Åsa Eriksson
järjestöstä Afrikagrupperna. Eriksson kertoi puheenvuoronsa aikana eettisen
viinintuotannon puolesta kampanjoinnin tavoitteista, saavutuksista ja rajoista.
Kampanjan aikana on tehty vierailuja tuontiyrityksiin, viestitty kampanjasta
mediassa, tehty tutkimustyötä, painostettu Systembolagetia sekä verkostoiduttu
liittojen kanssa.

– Yksi kampanjan suurimmista saavutuksista on se, että
Systembolagetin edustajat ovat tavanneet 
viinitilojen työntekijöiden kanssa ja minimipalkkoja on alettu noudattaa paremmin. Lisäksi ruotsalaisten kuluttajien tietoisuus
viinintuotannosta on kasvanut, Eriksson kertoi.

Alko on yhdessä Systembolagetin kanssa liittynyt
kansainvälisen yritysten yhteistyöverkoston BSCI:n (Business Social Complience
Initiativen) jäseneksi ja ottanut järjestelmän eettisen ohjeistuksen käyttöön
ostosopimuksissaan alkuvuodesta 2012. Tämä on Eetin mielestä askel oikeaan suuntaan,
vaikka BSCI:n jäsenyys ei sinänsä takaa hyviä työoloja viinitiloilla.

Sekä Boss että Eriksson suhtautuivat kriittisesti järjestelmään.
Bossin muistutti, että BSCI:n Code of Conduct vaatii vain kansallisen
minimipalkan maksamista eikä se vahvista ammatillista järjestäytymistä.
Järjestäytyminen taas olisi paras tapa luoda edellytykset työntekijöiden muiden
oikeuksien toteutumiseen.

Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartialan mielestä BSCI-järjestelmän
pitäisi panostaa enemmän läpinäkyvyyden lisäämiseen ja avata
auditointitietokanta myös sidosryhmien käyttöön. Lisäksi Alkon pitäisi lisätä
Reilun kaupan viinien tarjontaa, Vartiala suositteli.

Etelä-Afrikkalaisen ay-aktiivin Dean van Rooyn mukaan
Etelä-Afrikan viinitilojen työntekijöiden olojen ongelmat ovat syvällä ja
useiden sukupolvien aikana syntyneitä. Työntekijät eivät tiedä muunlaista
elämää, ja heidän koko perheensä työskentelee yleensä viinitilalla. He pitävät
viinitilan johtajaa pelastajanaan, vaikka he eivät esimerkiksi saa läheskään
riittävästi palkkaa ja elävät köyhyydessä ja joutuvat kysymään johtajalta luvan
joka kerta tilan alueelta poistuessaan.

Eetti ry on yhteistyössä Kalevi Sorsa –säätiön ja
Palvelualojen ammattiliittojen kanssa käynnistämässä kampanjan eettisemmän
viinintuotannon puolesta. Valtion alkoholimonopoli tarjoaa Alkolle erinomaisen mahdollisuuden
vaikuttaa myönteisesti viinitilojen työntekijöiden elämään.