02.11.2011

”Ensimmäiset kaksitoista tänne! Ja
sieltä pojat tuonne Marcon luo. Ja te loput Cecilian ja Eevan
mukaan! Onhan kaikilla hyttysmyrkkyä? Tytöt nyt kannattaisi ehkä
vaihtaa sandaalit saappaisiin, aamulla on vähän satanut…” Kun
liki neljänkymmenen quitolaisen opiskelijan lauma on jaettu
helpommin käsiteltäviin ryhmiin, ohjaa kukin opas joukkonsa
banaanien lomitse ojien ylitse tilalle. Cecilia kertoo kokeneesti
banaanin viljelystä: mistä kaikki alkaa, millaisia
kastelujärjestelmiä käytetään, missä vaiheessa kukin työvaihe
kuuluu tehdä. Puheessa vilisee ammattisanastoa, opiskelijat
kuuntelevat ja esittävät satunnaisia kysymyksiä.

Cecilia, kuten lähes kaikki Asoguabon
turismiprojektin oppaat, on tuottaja itsekin ja tuntee siksi
banaaninkasvatuksen ja pakkaamisen vaiheet läpikotaisin. Opastaminen
on luontevaa, onhan jokainen opas käynyt opaskoulutuksen
hollantilaisjohdossa. “Sillä kurssilla oli sitten tiukka
meininki!” huudahtaa Cecilia muistellessaan kolmen vuoden takaista
intensiivikoulutusta. “Neljä päivää se kesti, aamusta iltaan,
lounaskin syötiin paikan päällä!” Mietin yhteistyötäni eri
oppaiden kanssa. Aluksi vaikutti, että banaanikierroksen sisältö
on tiukan yhtenevä; osuuskunnan historiasta Reiluun kauppaan, siitä
sosiaalisten projektien kautta itse viljelyyn ja sadonkorjuuseen.
Sittemmin olen huomannut, että sekä sisältö, tyyli, että tahti
vaihtelevat. Mitä opaskoulutuksessa oikeastaan käsiteltiin?
Sisältöä? Esiintymistä? Kaikkea, Cecilia vastaa. Mutta pääpaino
oli esiintymisessä: äänenpainoissa, katsekontaktissa,
anekdooteissa… “Sisältö, siis banaaninkasvatus ja osuuskunnan
rooli meidän tietysti oletettiin jo tietävän.” Koulutuksessa
kaikille jaettiin kansio opastamiseen liittyvistä tärkeistä
huomioista, yhdessä mentiin tilalle harjoittelemaan, ja lopuksi oli
vielä opaskoe: “Siellä me Muyuyacussa opastettiin toinen
toisiamme” Cecilia muistelee. “Vähän jännitti, mutta kaikki
läpäistiin! Dominikaanisessa tasavallassa oli läpäissyt vain
neljä yhdeksästä!”

/>

Cecilia Manzanillas (vasemmalla), yksi Asoguabon opaskoulutuksen käyneistä tuottajista veti kierroksen opiskelijaryhmälle Quitosta. 

Koulutus lienee ollut onnistunut,
sillä luontevia esiintyjiä ovat kaikki Asoguabon oppaat. Kiireet
vain estävät montaa opastamasta: kurssille osallistui parikymmentä
tuottajaa, mutta hiljattain kierroksia ovat vetäneet vain Cecilia,
Augusto, Wilson ja Luis. Välillä ongelmaksi kierroksilla tuppaa
muodostumaan liika tieto: opas ei tule ajatelleeksi, ettei turistille
ole arkitietoa vaikkapa se, että banaani tekee vain yhden tertun
elinaikanaan. Siksi Ceciliaakin harmittaa: hän unohti mainita
terttuun kiinnitetyn värikkään nauhan kertovan sadonkorjaajille,
mitkä hedelmät ovat valmiita leikattavaksi. Vaan eipä tuo niin
vakavaa ole, kun opas unohtaa kertoa jotakin, yleensä joku kysyy. Ja
jos ei kysy, on paikalla vapaaehtoinen, joka kyllä lisää,
varsinkin jos kyseessä on Reilun kaupan systeemiin ja sen tuomiin
etuihin liittyvä unohdus.