25.05.2011

Edellisessä kirjoituksessani mainitsin vierailun täsmäviljelyyn keskittyneelle San Vicenten yhteisötilalle ja jäin odottamaan uteluja: Miten niin täsmäviljelyä? Ja mikä se sellainen yhteisötila sitten…? Kysymyksiä ei ole kuulunut, ja vaikka tästä tietysti voisi päätellä, että San Vicenten toiminta on tuttua ja itsestään selvää, tulin siihen tulokseen, että kyseessä lienee pikemminkin suomalainen luokkahuonekäyttäytyminen. Tiedättehän, kun luennoitsija sanoo ”Keskeytelkää ihmeessä, kysykää ja kommentoikaa”, suurin osa salista jää odottelemaan, että siihen omaan kysymykseen vastataan ihan kysymättäkin.

Suomalaisesta luokkahuoneesta takaisin San Vicenten vartioiduille porteille ja edelleen polttavan kuumalle, pölyävälle pihalle. Jo pakkausalueelle tullessa huomaa, ettei tällä kertaa ollakaan sillä Asoguabon viiden hehtaarin reilulla keskivertotilalla. Portin ja vartijan takaa paljastuu linjasto, josta Henry Fordkin voisi olla ylpeä. Siinä missä pientiloilla yleensä käsitellään noin viittä parinkymmenen kilon banaaniterttua kerrallaan, San Vicenten katoksen alla oleville kaapeleille mahtuu tarvittaessa yli 100 kimppua kerrallaan. Kotikaupungin uimahallin lastenallasta muistuttavia altaita on neljä, kun yleensä hedelmät kelluttelevat aikansa kahdessa muutaman neliömetrin altaassa. Punnituksen ja tarroituksen jälkeen banaanit yleensä pakataan laatikoihin ihan siinä viereisellä pöydällä, josta ne sitten nostetaan autoon, tai parhaassa tapauksessa muulin kyytiin. San Vicentessä liukuhihnaa on kahdessa kerroksessa, ja matkalla vaa’alta pakattavaksi hedelmät mutkittelevat kuin turistit perulaisessa rajatarkastuksessa. On ilmiselvää, että tilalla ollaan varauduttu liikuttamaan banaanimassoja.

Vauvabanaanit odottavat kasvattamossa siirtoa jäljellä oleville 80 hehtaarille.

Massan liikkeelle saaminenhan vaatii tiettävästi yhden tuuppauksen sijaan tasaista työntöä. Niin on ollut myös San Vicenten laita: ensimmäisessä sadonkorjuussa saatiin tuotannon laadusta vastaavan Marco Oviedon mukaan aikaiseksi hätäiset neljä laatikkoa kelpotavaraa, mikä 150 hehtaarin tilalla on melko surkuhupaisa tulos, olkoonkin, että toistaiseksi satoa kerätään ”vain” 70 hehtaarin alalta. Tuotanto kasvaa viikko viikolta, kaiken kaikkiaan kultaisen käyrän määrä voi yltää jopa viiteen konttiin viikossa. Tällä hetkellä parhaina viikkoina matkaan lähtee 2500 laatikkoa. Juuri täsmäviljelyllä päästään tällaisiin massoihin. Tila on jaettu maatyypin ja laadun mukaan osiin, joita tarkkaillaan jatkuvasti. Osittamisen ansiosta kutakin palstaa voidaan hoitaa optimaalisesti; maaperän hiekka- tai savipitoisuudesta esimerkiksi riippuu, kuinka paljon kastelua tarvitaan. Tilalla on sääasema kastelumäärien ja lannoitusajankohdan optimoimiseksi. Luomulannoitteet tilataan keskitetysti paikalliselta kanankakkatuottajalta, ja kaikkien palstojen kastelua voidaan säädellä yhdestä pisteestä.

Kaikkien palstojen kastelu voidaan hoitaa yhdestä pisteestä.

Tällainen alueittain tarkkailu ja tuotannontekijöiden optimointi vaikuttaa itsestään selvältä, mutta ecuadorilaisten pienviljelijöiden keskuudessa täsmätuotantoon on vielä matkaa. Asoguabon johtajan Lianne Zoeteweijn mukaan yksi San Vicente –projektin tavoitteista onkin ohjata pientuottajia kohti kestävällä tavalla tehokkaampaa tuotantoa. Lisäksi yhteisötilalla pyritään tuottamaan hyötyä kaikille osuuskunnan jäsenille. Aiemmin San Vicenten luomubanaanin tuotanto ajoitettiin niille viikoille, joina banaanin kysyntä perinteisesti on huipussaan. Tästä on sittemmin luovuttu, sillä laskelmista huolimatta aikataulussa oli vaikea pysyä kun prosessin joka vaihe tuppasi venähtämään. Joka tapauksessa jatkuvallakin tuotannolla päästään tavallista korkeampiin myyntilukuihin, ja korkeammasta myynnistä hyötyvät kaikki; yhteisötilalla kun ei ole yhtä isäntää, vaan se on kaikkien Asoguabon jäsenten omistama.