21.04.2011

Panamericanaa
edestakaisin sahatessani olen kiinnittänyt huomioni kiitettävään
määrään ekoturismia harjoittavia palveluntarjoajia. Epäilykseni
kuitenkin heräsivät, kun näin ekovesipuiston, ja vahvistuivat
vieraillessani läheisessä ”ekoturismikeskuksessa”. Natustin
talouspaperiin käärittyä grillibanaania, panikoin vesiliukumäessä
ja tarkkailin naapuripöydän kertakäyttömukien kulutusta.
Taustalla sunnuntaitamme elävöitti paikallinen lavatähti, täysin
ämyrein luonnollisesti. Mietin, mikä erottaa ekoturismikeskuksen
muista vapaa-ajan keskuksista. Vettä juoksutetaan, sähköä
käytetään surutta, roskat laitetaan yhteen jäteastiaan (tai sen
viereen). Onko ero ehkä uima-altaan vieressä ratsastajia
odottavissa hevosissa? Vai vihreässä näkymässä yli
banaaniviljelmien?

Sittemmin olen tutustunut
ecuadorilaiseen ekoturismiin useammastakin näkökulmasta:
kivenheiton päässä Quitosta sijaitsevaan Pahuman orkideapuistoa
hoidetaan ekoturismin keinoin. Mindossa majoituin ekomajoituksessa,
Quitossa taas Ecuadorin ekoturismijärjestön jäsenhotellissa.
Orkideabongauksen lomassa päätin pistää ekoturismia opiskelevan
partiolaisoppaani koville: mitä se eko-etuliite nyt sitten
oikeastaan tarkoittaa? Mitä ekoturismi käytännössä on?
Yliopistossa opetetaan kuulemma turismia, markkinointia ja muuta
sellaista, mutta ekologisin lähestymistavoin. Pahumassa on turha
haaveilla ratsastuskierroksista. Muuta en oppaastani saanut irti.
Valaisisiko majoittuminen ekohotelleissa asiaa? Mindossa ilahdun
majapaikan tarjoamasta biohajoavasta shampoosta sekä kehotuksesta
sammuttaa valot ja toimittaa muovipullot vastaanottoon kierrätystä
varten.

Nettisivujensa mukaan Ecuadorin ekoturismijärjestön
päätavoitteena on tukea turismin kestävää kehitystä.
Käytännössä kävijöiden tulee noudattaa tiettyjen normien
mukaisia toimintatapoja. Järjestö pyrkii edistämään kestävää
harmoniaa turismin, luonnonsuojelun, tutkimuksen ja koulutuksen
välillä. Quitossa järjestön jäsenhotellissa majoittuessani luin
tyytyväisenä ohjeita matkailijoille: perus pyykkitaakan kevennyksen
lisäksi ainakin pullovedelle tarjottiin vaihtoehtona suodatettua
hanavettä. Pettymyksekseni huomasin kuitenkin, että vaikka minä
tunnollisesti viikkasin pyyhkeeni telineeseen, vielä tunnollisempi
siivooja pesi sen päivittäin samalla kun vaihtoi lakanat,
estelyistä huolimatta.

Palasin miettimään
ekoturismia ääneen käydessäni työkavereideni kanssa läheisillä
”ekoturismiputouksilla”. Ystävälläni oli vastaus valmiina:
kohdetta hoidetaan ekologisesti: siellä ei käytetä lannoitteita
eikä moottorisahoja. Sieltä ei saa viedä kasveja tai eläimiä
mukanaan. Kävijöitä opastetaan kunnioittamaan luontoa vierailunsa
ajan. Ahaa! Nähtävästi en siis ollut havainnut eko-etuliitteen
merkitystä, koska sillä viitataan toimintaan, joka minun
käsitejärjestelmässäni kuuluun kategoriaan ”luonnossa
liikkuminen”. Tästä johtunee, että minun on ollut hankala myös
hahmottaa ekous Asoguabon ekoturismiprojektissa. Tarkemmin ajateltuna
on kuitenkin totta, että vieraat yleensä vierailevat
sekametsätiloilla, liikkuvat eläimiä ja kasvillisuutta
kunnioittaen, sekä vievät roskansa mennessään. Lounasrouvien
vetäytymisestä huolimatta keittokin tarjoillaan soppatykistä, ei
niistä harmaista hermojani repivistä muovipurkeista, joiden alle
toisinaan tuntuu että hautautuvat tämän maan luonnonihmeet yksi
kerrallaan.