Kambodžalaisten vaatetyöntekijöiden palkat nousevat

28.03.2011

Kuukausien tiukan kamppailun jälkeen ammattiliitot
ja työnantajat ovat päässeet sopimukseen palkkojen korottamisesta
Kambodžassa.

Liitot ja vaatetehtailijat ovat päässeet sopimukseen merkittävistä
palkankorotuksista. Sopimus on paikallisten työntekijöiden
ennennäkemättömän laajan aktivismin tulosta maassa, missä nopeasti
kasvava vaateteollisuus on tullut kaikkein tärkeimmäksi sektoriksi ja
tulonlähteeksi.

Kansainvälisen Clean Clothes -kampanjan
yhteistyökumppani Kambodžan vaatetyöntekijöiden liitto (CCAWDU) ja muut
liitot järjestivät maanlaajuisen vaatetyöntekijöiden lakon viime vuoden
syyskuussa vaatiakseen 67 euron minimikuukausipalkkaa. Tutkimusten
mukaan tämä on välttämätön minimi yhdelle palkansaajalle nelihenkisen
perheen elättämiseen.

Lakko
oli menestys – kolmantena päivänä noin 200 000 osallistujan määrä teki
siitä Kambodžan historian suurimman ja maailmanlaajuisesti yhden
kaikkien aikojen suurimmista vaatetyöntekijöiden lakoista. Mutta kun
työntekijät halusivat palata töihin, tehtaanomistajat kostivat
erottamalla satoja ihmisiä.

Etuuksien,
kuten ”läsnäolo-” ja palvelusvuosilisien, tasosta sopimiseksi käytiin
viisi neuvottelukierrosta. Maaliskuun seitsemäntenä päästiin
sopimukseen, joka antaa työntekijöille keskimäärin 7,20 euron lisän.
Suhteessa nykyiseen 44 euron minimipalkkaan tämä on noin 16 prosentin
korotus.

Kansainvälinen
Clean Clothes -kampanja ja CCAWDU suhtautuvat myönteisesti näihin
tuloksiin, ja edelleen kehottavat ylikansallisia Kambodžasta tilaavia
merkkiyhtiöitä takaamaan vaatetyöntekijöille elämiseen riittävän palkan.

Allekirjoita kansainvälisen Clean Clothes -kampanjan vetoomus niille tehtaille, jotka eivät vieläkään ole päästäneet lakkoon osallistuneista takaisin töihin.