Järjestöt muistuttavat puolueita: Suomi ei elä umpiossa

Järjestöt muistuttavat puolueita: Suomi ei elä umpiossa

01.03.2011

Kepan tiedote 28.2.2011

Suomi hyötyisi itsekin kansainvälisen vakauden ja hyvinvoinnin
aktiivisesta edistämisestä, muistuttaa lähes sata suomalaista järjestöä
yhteisessä vaalijulistuksessaan.

Vaalipaneeli
Neljä
vuotta sitten vaalipaneelissa kannatettiin muiden muassa kehitysmaita
haittaavien maatalouden vientitukien poistamista. Pian selviää, mikä tänä
vuonna puhuttaa. Kuva: Janne Sivonen/Kepan arkisto.

Yhteensä
83 kansalaisjärjestöä muistuttaa puolueita, että monet ensi vaalikauden
haasteista ovat luonteeltaan rajat ylittäviä – ja tämän tulisi
heijastua myös tuleviin vaalikeskusteluihin. Talouskriisin
jälkijäristykset ja ilmastonmuutos koettelevat myös kehitysmaita ja
heijastuvat sieltä takaisin teollisuusmaihin ja Suomeenkin.

Julistuksen takana on sekä valtakunnallisia että paikallisia
järjestöjä eri puolilta Suomea. Julistuksen laatimista on koordinoinut
Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ja sen on allekirjoittanut muun
muassa Kirkon Ulkomaanapu, Plan Suomi Säätiö ja Reilun kaupan
edistämisyhdistys.

“Yhteisiin ongelmiin on onneksi ratkaisuja, joissa suomalaisten ja
maailman rutiköyhän enemmistön edut yhtyvät. Yksi tällainen keino olisi
taloudellista turbulenssia tasoittava rahoitusmarkkinavero, jota Suomen
tulisi ajaa aktiivisesti EU:ssa”, toteaa puheenjohtaja Markku Niskala
Kepasta.

“Lisääntyvä eriarvoisuus rikkaan pohjoisen ja köyhän etelän välillä
on oikeudenmukaisuus- ja ihmisoikeuskysymys. Samalla se on yhä enemmän
myös turvallisuushaaste”, Niskala sanoo.

Puheenjohtaja Markku Niskala luovuttaa vaalijulistuksen puolueiden
edustajille ulkopoliittisen vaalipaneelin yhteydessä Vanhalla
ylioppilastalolla Helsingissä tiistaina 1.3. Niskala muistuttaa, että
kehitysapu yksinään ei poista köyhyyttä, vaan esimerkiksi kauppa- ja
maatalouspolitiikan pitää johdonmukaisesti tukea köyhyyden vähentämistä.

“On selvää, ettei samanaikaisesti kannata antaa toisella kädellä ja ottaa toisella”, Niskala sanoo.

Järjestöjen vaalijulistuksen pääkohdat:

  • Veroparatiisien suitsiminen ja rahoitusmarkkinaveron
    käyttöönotto vakauttaisivat kansainvälistä taloutta ja toisivat lisää
    verotuloja.
  • Suomen on säädettävä ilmastolaki, joka johtaisi 40 prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2020 mennessä.
  • Yritysvastuusääntöjä on parannettava: kehitysmaiden hikipajat eivät ole kenenkään etu.
  • Julkisissa hankinnoissa tulee valita tuotteita, joiden tuotannossa ei ole loukattu työntekijöiden oikeuksia tai tuhottu luontoa.
  • Kehitysyhteistyössä on lisättävä köyhien maiden vastuuta ja
    valtaa omasta kehityksestään ja nostettava apu YK:ssa sovittuun 0,7
    prosenttiin kansantaloudesta vuoteen 2015 mennessä.

Toimituksille tiedoksi

Vaalipaneelia voi seurata suorana verkosta Suomen Kuvalehden sivuilla.

Vaalijulistus ja allekirjoittaneiden järjestöjen nimet ovat luettavissa Kepan verkkosivulta.

Tiedotusvälineet ovat tervetulleita seuraamaan ulkopoliittista
vaalipaneelia. Se järjestetään Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä
tiistaina 1.3. kello 16–18. Lisätietoja paneelista löytyy Kepan
verkkosivuilta.

Lisätietoja

  • Kepan kampanja- ja viestintäjohtaja Mika Railo, puh. 040 590 3446