Kuvausassistenttina

Kuvausassistenttina

30.11.2010

Wilson Sanchez on banaanitilallinen. Hänen maatilansa sijaitsee vihreillä vuorilla noin 360 metrin korkeudella merenpinnasta El Oro- ja Azuay-provinssien rajalla. Tila Aguas calientes on saanut nimensä ylempänä vuoren rinteellä sijaitsevasta kuumasta lähteestä. Wilson perheineen asuu valtatien varrella kylässä, josta autolla matkaa tilalle on noin puoli tuntia. Autolla ei vielä pääse ihan perille asti, vaan savista tietä on noustava vielä noin kilometrin matka rinnettä ylös. Alempana rinteillä on 16 muuta pientilaa, jotka yhdessä Wilsonin tilan kanssa muodostavat Muyuyacu-nimisen tuottajaryhmän Asoguabossa. Tilat ovat pieniä ja niistä kullakin tuotetaan noin 15 laatikkoa luomubanaaneita viikossa. Viime viikolla Wilson myi 20 laatikkoa Norjaan ja Italiaan vietäviksi. Reilun kaupan banaanien lisäksi Wilson viljelee myyntiin oritos- eli baby-banaaneja ja kaakaopapuja sekä perheensä käyttöön mm. appelsiineja ja tilapia-kaloja. Apunaan Wilsonilla on vain yksi työntekijä – nuori David Contento. Tarvittaessa Wilsonin vaimo tai naapuritilaa pitävä veli käyvät auttamassa tilan töissä.

Viimeiset kaksi viikkoa Wilson on työskennellyt joka päivä kameran edessä. Sveitsiläinen elokuvantekijä Lutz Leonhardt on täällä parhaillaan kuvaamassa dokumenttiaan Reilun kaupan tuottajista. Valmiissa täyspitkässä elokuvassa tulee olemaan puoli tuntia materiaalia kustakin kolmesta tuottajasta: Wilsonista, perulaisesta kahvinviljelijästä sekä malilaisesta puuvillanviljelijästä. Dokumentin pitäisi olla valmis noin vuoden päästä. Ensin sitä tullaan näyttämään elokuvateattereissa Sveitsissä ja myöhemmin muissakin Euroopan maissa, toivottavasti myös Suomessa.

Lutz viettää Ecuadorissa yhteensä vain vähän yli kaksi viikkoa. Kootakseen mahdollisimman paljon hyvää materiaalia on hän kuvannut aamusta iltaan Wilsonia töissä sekä muutamia muita lyhyitä pätkiä Asoguaboon liittyen. Kamera on seurannut Wilsonia ja Davidia kaikkialle. Dokumentissa tullaan siis näkemään todellista banaanitilallisen elämää – banaanintaimien istuttamista, kastelujärjestelmän asentamista, kokouksiin osallistumista, hedelmien poimimista, käsittelemistä ja kuljettamista.

Kuvausassarina eli kanto-, haastattelu- ja yleisapurina toimimisen ohella olen päässyt seuraamaan läheltä elokuvan tekoa. Prosessiin kuuluu väsyttävän paljon odottelua ja hiljaa paikallaan pysymistä. Tuon tuosta toiminta on pysäytettävä kunnes äänityslaitteiden asennot on korjattu, parempi kuvauskulma löydetty tai kameroiden asetukset vaihdettu. Välillä otetaan kaikki uusiksi. Kommenttini kameran takaa on: elokuvaus on rankkaa, mutta myös hauskaa ja mielenkiintoista.

Netistä muuten löytyy jo tulevan dokumentin traileri. Kuvamateriaali on kaksi vuotta vanhaa ja peräisin Lutzin ensimmäiseltä tutkimusmatkalta. Fair Unfair on elokuvan työnimi.

David Contento (ylh. vas.) punnitsee ja Wilson Sanchez (ylh. oik.) pakkaa luomubanaaneita. Empacadora (kesk. vas.) eli banaanien käsittely- ja pakkausalue. David ja Wilson odottavat jähmettyneinä paikoillaan (kesk. oik.) lupaa ohjaajalta jatkaa taas töitä. Dokumentinpaloja: Lutz Leonhardt kuvaa kun Wilson kuorii muutaman appelsiinin (alh. vas.) ja kun banaanilaatikoita kuormataan muulin selkään (alh. oik.) alas mäkeä autolle vietäväksi.