Reilu kauppa jatkaa nopeaa kasvuaan

25.10.2010

Reilun kaupan tuotteiden myynti jatkaa myös tulevina vuosina nopeaa kasvuaan. Näin uskoo Reilun kaupan kansainvälinen yhteistyöelin FLO (Fairtrade Labelling Organizations International), johon myös Suomen Reilun kaupan edistämisyhdistys kuuluu.

“Tuotteiden myynti on kasvanut viime vuosina keskimäärin 22 prosenttia joka vuosi, ja järjestelmän tavoitteena on pitää yllä samaa kasvutahtia myös tulevina vuosina. Tarve reiluun kaupankäyntiin ei ole kadonnut. Päinvastoin, Reilua kauppaa tarvitaan aina vain enemmän, jotta mahdollisimman monella kehitysmaan viljelijällä olisi mahdollisuus parantaa perheensä ja yhteisönsä elämää Reilun kaupan avulla”, Tuulia Syvänen, FLO:n operatiivinen johtaja sanoo.

Nopeaa kasvua aiotaan ylläpitää luomalla kriteerejä yhä uusille tuotteille, laajentumalla uusille toimialoille ja levittämällä Reilun kaupan tuotteiden myyntiä yhä uusiin maihin. Myös uusien kriteerien luomista on nopeutettu, jotta järjestelmä voisi mahdollisimman tehokkaasti vastata suurten yritysten kasvavaan kysyntään.

“Kiinnostus Reilua kauppaa kohtaan on edelleen kovaa. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa suosituimpaan suklaapatukkaan Cadbury Dairy Milkiin ja Nestlén KitKat-suklaaseen on tullut Reilun kaupan merkki. Starbucksin kaikissa kahviloissa Euroopassa on käytössä Reilun kaupan kahvi, ja se osti Reilun kaupan kahvia viime vuonna jo yli 17 miljoonaa kiloa. On tärkeää, että saamme suuria yrityksiä mukaan. Niiden isojen volyymien kautta Reilun kaupan hyötyjä pystytään levittämään laajalle”, Syvänen sanoo.

Esimerkkeinä uusista Reilun kaupan aluevaltauksista ovat kulta ja kosmetiikka sekä katkaravut, jonka kriteerejä luodaan parhaillaan. Kultakoruja ja Reilun kaupan raaka-aineita sisältävää kosmetiikkaa nähtäneen maailmalla jo ensi vuonna.

“Kosmetiikassa käytetään paljon pieniä määriä raaka-aineita, joita voidaan ottaa mukaan Reiluun kauppaan suhteellisen helposti. Kosmetiikan avulla saamme paljon uusia köyhiä viljelijöitä ja keräilijöitä esimerkiksi Ghanasta ja Burkina Fasosta mukaan Reilun kaupan piiriin. Tämä on iso asia, koska Reilun kaupan tavoitteena on aina ollut nimenomaan se, että kaikkein köyhimmät pääsisivät mukaan hyötymään siitä.”

Myös Suomessa Reilun kaupan tuotteiden myynti on jatkanut kasvuaan tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Nopeimmin on kasvanut viinien (29 %), suklaan (15 %), sokerin (15 %), kukkien (14 %) ja teen (13 %) suosio.

“Kuluttajat niin Suomessa kuin muissakin maissa haluavat ostaa Reilun kaupan tuotteita. Jo 82 prosenttia suomalaisista tuntee Reilun kaupan merkin, ja kriteerejä pidetään tiukkoina. Myös ulkopuolinen valvonta herättää suomalaisissa luottamusta”, Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Pirjo Virtaintorppa sanoo.

Tänään alkaa valtakunnallinen Reilun kaupan viikko. Sen teemana on “Tee pieni muutos”, ja tarkoituksena on kannustaa suomalaisia käyttämään Reilun kaupan tuotteita yhä enemmän myös työpaikoilla ja muualla kodin ulkopuolella.

“Jo yli 400 työpaikkaa Suomessa käyttää Reilun kaupan tuotteita. Meillä on myös 6 Reilun kaupan kuntaa ja kaupunkia sekä lähes 90 Reilun kaupan seurakuntaa, joissa tuotteet ovat luonnollinen osa jokapäiväistä arkea. Tarvitsemme paitsi yksittäisiä kuluttajia myös työpaikkoja ja muita yhteisöjä, jotta yhä useampi kehitysmaan ihminen pystyy omalla työllään ansaitsemaan elantonsa”, Pirjo Virtaintorppa sanoo.

REILU KAUPPA NUMEROINA

– Reilun kaupan tuotteita tuottaa 1,2 miljoonaa viljelijää ja suurtilan työntekijää 60 eri kehitysmaassa.

– Tuottajayhteisöjä oli vuoden 2009 lopussa 827, ja niiden määrä kasvoi 11 prosenttia edellisvuodesta.

– Reilun kaupan tuotteita myytiin viime vuonna maailmanlaajuisesti 3,4 miljardin euron arvosta, 15 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

– Reilun kaupan tuotteita myydään noin 70 maassa. FLO:n jäsenjärjestöjä, kuten Reilun kaupan edistämisyhdistys, on 24 maassa.

– Reilun kaupan kuntia ja kaupunkeja Suomessa ovat: Espoo, Lohja, Joensuu, Pori, Tampere ja Utajärvi. Maailmassa on yhteensä noin 800 Reilun kaupan kaupungin arvonimen saanutta kaupunkia.

– Reilun kaupan lisää kanavoitui viime vuonna kehitysmaihin useita kymmeniä miljoonia euroja. Lisää käytetään muun muassa tuotannon ja yhteisöjen kehittämiseen sekä koulutukseen. Lisäksi tuottajayhteisöt hyötyvät muun muassa Reilun kaupan takuuhinnoista, pitkistä sopimuksista ja tuesta, jota Reilun kaupan järjestelmä tarjoaa esimerkiksi markkinoinnissa ja liiketoiminnan kehittämisessä.

Lisätietoja

Tuulia Syvänen, operatiivinen johtaja, Fairtrade Labelling Organizations International, p. 044 287 5400.

Pirjo Virtaintorppa, toiminnanjohtaja, Reilun kaupan edistämisyhdistys, p. 050 410 1370.

Suomessa vierailee Reilun kaupan viikolla kaksi malawilaista Reilun kaupan sokerinviljelijää, Charity Mzongwe ja Aubrey Chilenje. Mzongwe vierailee maanantaina Porissa, tiistaina Lohjalla ja Turussa, keskiviikkona Tampereella ja torstaina Espoossa. Chilenje on maanantaina Helsingissä, tiistaina Kirkkonummella, keskiviikkona Tampereella ja torstaina Espoossa.

Haastattelupyynnöt: Heidi Korva, viestintäpäällikkö, Reilun kaupan edistämisyhdistys, p. 044 287 5401.

Uuden Reilun kaupan lähettilään nimi paljastetaan tiistaina 26.10.