Laiva on lastattu…

Laiva on lastattu…

30.09.2010

Machalassa tapahtuu. Parhaillaan käynnissä olevilla juhlaviikoilla palkitaan mm. suurin banaaniterttu ja valitaan koko maailman banaanimissi. Machala onkin Ecuadorin banaanipääkaupunki. Suuri osa maan banaaniviljelmistä sijaitsee täällä El Oron provinssissa, kuten myös kaksi suurinta satamaa. Toinen on Ecuadorin suurimman kaupungin Guayaquilin satama ja toinen Machalan Puerto Bolívar. Paikallisia ja lomalaisia Puerto Bolívariin houkuttelevat rantabulevardi, kalaravintolat ja veneyhteys läheiselle Jambelí-saarelle.

Puerto Bolívarista lähtee viikossa maailmalle 12-15 rahtilaivaa. Laivat on lastattu pääasiassa banaaneilla. Lähtevästä tavarasta 95% on banaanilaatikoita Euroopan ja Pohjois-Amerikan markkinoille. Laivoista suurimmat kuljettavat kerralla jopa 300 000 banaanilaatikkoa. Muita vientituotteita ovat mm. mango ja ananas. Puerto Bolívariin nämä laivat eivät suinkaan saavu tyhjinä, vaan ne tuovat maahan mm. banaanilaatikoiden valmistuksessa käytettävän pahvin, elektroniikkaa ja Škoda-autoja.

Edellisessä postauksessani kerroin Asoguabon järjestämistä Banana Tour -turistikierroksista banaanitiloille. Halutessaan turistiryhmät voivat vierailla myös satamassa seuraamassa öistä banaanien laivaan lastausta. Satamaan ei kuitenkaan noin vain voi kävellä sisään. Tarkkojen turvatoimien jälkeen ja vartijoiden alati ryhmää seuratessa on kierros kuitenkin mahdollinen.

Banaanit poimitaan ja pakataan laatikoihin aina aamuisin ja iltapäivisin. Valmiit banaanilaatikot kasataan puulavoille kahdeksan laatikon korkuisiksi pinoiksi. Satamaan ensimmäiset laatikoita tuovat rekat alkavat saapua iltapäivällä klo 15 jälkeen ja liikennettä riittää sitten aamuyöhön asti. Rahtilaivojen lastaaminenkin jatkuu läpi yön. Reilun kaupan (mm. Oké-merkki) banaaneiden lisäksi myös mm. Chiquitan, Del Monten, Bonanzan ja Don Carloksen hedelmät lähtevät Puerto Bolívarista.

Satamassa tapahtuu myös laaduntarkastus. Laadunvalvojat avaavat ja tarkistavat yhden laatikon tuhannesta. Asoguabo hoitaa laaduntarkastuksen omissa tiloissaan ennen satamaan saapumista, joten sen banaaneita kuljettavat rekat voivat ajaa laatikot suoraan laitureiden läheisyyteen lastausta odottamaan. Laivasta riippuen Asoguabon tuottamat Reilun kaupan banaanit matkaavat joko konteissa tai laivan ruuman suurissa osastoissa. Joka tapauksessa lämpötila matkan ajan on mukavan viileä +14 astetta. Banaanit poimitaan aina vihreinä ja perille esimerkiksi Eurooppaan ne myös saapuvat vihreinä.

Asoguabon banaaneiden kolme suurinta ostajamaata ovat Sveitsi, Suomi ja Italia. Kauppa käy myös Hollannissa, Iso-Britanniassa, USA:ssa ja Uudessa-Seelannissa. Panaman kanavan liikenteestä riippuen matka Eurooppaan kestää noin 19-21 päivää. Kohdesatamia ovat mm. Rotterdam, Amsterdam, Hampuri ja Antwerpen. Sieltä Suomeen banaanit matkaavat vielä päivän tai pari. Suomessa banaanit saavat vihdoin keltaisen värinsä kaupan keskusvarastoissa erityisissä automatisoiduissa banaanikypsyttämöissä. Kypsyminen kestää noin 4-8 vuorokautta ja se voidaan ajoittaa halutulle päivälle. Mielenkiintoinen fakta siis on, että banaani, jonka syöt tänään, on poimittu noin neljä viikkoa sitten.

Kuvat: Laadunvalvontaa ja laivan lastausta Puerto Bolívarissa.