Tosi-TV:tä ompelusta Intiassa

01.02.2010

Verta, hikeä ja t-paitoja on tosi-TV -ohjelma muotia rakastavista brittinuorista, jotka menevät töihin intialaisille vaatetehtaille. Neliosaisesta sarjasta on tullut kaksi osaa.

Melkein jätin ensimmäisen osan katsomisen kesken, kun mielestäni ohjelman tekijöillä oli oma eettisyytensä kateissa. Zoomattiin itkua, vaikka asianomainen kielsi. Katsoin kuitenkin osan ja toisenkin, loppuun. Toinen osa ei ollut enää niin paha tuon itkun kannalta, vaikka siinäkin oli ahdistusta kyllikseen.

Sinänsä ohjelman tekijöillä oli kuitenkin varmasti hyvät aikeet, ja on hyvä idea tehdä tosi-TV:tä oikeista oloista Etelässä. Olen myös kuullut ylistäviä kommentteja ohjelmasta, koska siinä ilmenee hyvin intialaisten vaikea tilanne.

Räätälit saivat pienemmillään 10 rupiaa per paita. Se on 16 eurosenttiä nykyisillä kursseilla. Hyvä ompelija (huono ei kykene tuohon määrään) joutuu tekemään päivässä 20 kelpuutettavaa vaatetta saadakseen 200 rupiaa eli 3,1 euroa. YK:n äärimmäisen köyhyyden raja on yksi dollari päivässä ja toinen köyhyysraja kaksi dollaria päivässä.

Nuoret britit eivät saavuttaneet edes kuuden paidan määrää kolmessa vuorokaudessa. Paljon kangasta meni haaskuuseen.

Työpäivä ahtaassa ”ompelukoneita sisältävässä huoneessa” alkoi klo 9 ja töitä tehtiin jopa klo 24 saakka. Työntekijät, jotka kaikki olivat jostakin syystä miehiä, nukkuivat tehtaan lattialla ja lähettivät palkastaan rahaa kotiin. Tehtaassa ei ollut lavuaaria suihkusta puhumattakaan ja sähkönkin kanssa oli vähän niin ja näin.

Tehtaan voittomarginaali oli ohjelman mukaan 40-50 rupiaa eli 62-78 eurosenttiä per vaate. Ohjelmassa eräs brittinuorista arvioi kyseisen paidan maksavan kaupassa 10 puntaa eli reilut 10 euroa (11,5 € nykykurssilla). (Ks. tässä blogissa Lenkkarin hinnan jakautuminen.)

Kuten toinen brittinuorista sanoi, räätälit eivät elä palkallaan, he vain pysyvät hengissä. Olen samaa mieltä. He viettävät päivät ja yöt tehtaassa maksaakseen esimerkiksi lastensa opiskelun. Se ei ole elämää. He uhrautuvat lastensa vuoksi.

Eräskin sarjan nuori brittimies julisti ensimmäisessä osassa, että hänestä köyhyys on itseaiheutettua. Mielen mahdollista muuttumista käsitellään ainakin kakkososassa. Katsokaa itse! Ohjelman jokainen osa on katsottavissa kuukauden päivät Areenassa.

Odotan myös toista vastaavaa sarjaa Verta, hikeä ja noutoruokaa. Valmistaudun jo etukäteen tulevaan. Sarjan jälkeen taidan ryhtyä kokkailemaan enemmän itse lähellä tuotetuista raaka-aineista.

-Outi Moilala

Kirjoittaja on tutkinut vaatealan eettisyyttä.