Perustietoa puuvillakasvista

Perustietoa puuvillakasvista

07.09.2009

Puuvilla on edelleenkin käytetyin tekstiilikuitu. Puuvillakasvi kasvaa 11-25 asteen lämpötilassa ja se on herkkä kosteuden ja lämpötilan vaihteluille. Sitä voidaan viljellä Ukrainasta Australiaan ulottuvalla alueella. Puuvillaan viljellään myös neljässä Euroopan maassa. Keinotekoinen kastelu on joissain olosuhteissa tarpeellista.

Puuvilla kasvaa yli metrin korkeaksi ja puuvillatuppo on kasvin hedelmä. Puuvillalla on syvä juuri, joka voi olla kaksi kertaa kasvin pituinen.

Kukinto alkaa parin päästä kasvin istuttamisesta. Kukka on ensin kermanvalkoinen, sitten pinkki ja lopulta tummanpunainen. Kukinto voi kestää kuukausiakin, jos olosuhteet ovat suotuisat.

Punainen kukka putoaa kolmen päivän kuluessa, ja jäljelle jää pienen jalkapallon muotoinen vihreä hedelmän alku. Sen sisällä kypsyvät siemenet. Puuvillapallo on kypsyessään ruskea, sitten kuidut kasvavat ja valkoinen tuppo aukeaa.

Puuvilla on valmis kerättäväksi heti tuppojen ilmaannuttua. Tupot kerätään joko käsin tai koneellisesti noin kaksi kuukautta kukinnon alkamisesta. Käsin kerätessä puuvilla on puhtaampaa. Kaikki yhdysvaltalainen puuvilla on kerätty koneellisesti, kehitysmaissa se suoritetaan yleensä käsin.

Puuvillan siemenistä puristettu öljy on syötävää. Siemenet käytetäänkin usein rehuksi.

Puuvillapeltoa Arizonassa Yhdysvalloissa. Kuva: Brian Dunnette/Wikimedia Commons

Lähteet: UNTADin puuvillatietokanta, yhdysvaltalaisen kansallisen puuvilla-alan etujärjestön Cotton Counts -opetustietokanta.

-Outi Moilala

Kirjoittaja on vanha Repun aktiivi.