EETTISEMPÄÄ
ELEKTRONIIKKAA

Huoli tuotannon vastuullisuudesta on kiihtynyt 2000-luvulla sitä mukaa, kun yhä suurempi osa käyttämistämme tavaroista ja laitteista on alettu valmistaa kaukomailla ja tietoisuus globalisoituneen talouden ympäristö- ja ihmisoikeusongelmista on kasvanut. Tämä on näkynyt myös pyrkimyksenä huomioida kestävyysnäkökulmat aiempaa järjestelmällisemmin julkisen sektorin toiminnassa.

Tietotekniikka on yksi riskialoista. Laitteiden tuotantoketjut ovat monipolvisia, ja valmistus tapahtuu usein maissa, joissa työntekijöiden ja ympäristön oikeuksien valvonta on puutteellista. Viime vuosina on alettu kiinnittää huomiota myös taloudelliseen vastuuseen: monet tunnetuimmista it-brändeistä ovat välttäneet veroja yleistä oikeustajua vastaan sotivien monimutkaisten rahoitusjärjestelyiden avulla.

Täyttääkseen vastuuvelvollisuunsa on viranomaisten huomioitava sosiaalinen, ekologinen ja taloudellinen kestävyys tietotekniikkalaitteiden ja -palveluiden käyttötavoissa, hankinnoissa ja käytön jälkeisessä elämässä.

Tälle sivustolle on koottu esimerkkejä ja ehdotuksia, joiden on tarkoitus tukea viranomaisia tässä tehtävässä.

MIKSI VASTUULLISIA HANKINTOJA?

Julkisten hankintojen Euroopan unionissa on noin 2 000 miljardia euroa vuodessa, mikä vastaa lähes viidennestä EU:n bruttokansantuotteesta. Julkisia hankkijoita – eli niin sanottuja hankintayksiköitä – ovat valtion ja kuntien virastot ja laitokset, kuntayhteenliittymät ja esimerkiksi koulut. Suomessa niiden tekemien hankintojen kokonaisarvo oli noin 35 miljardia vuonna 2010, mikä vastasi 20 prosenttia kansantuotteesta.
Julkishankintojen suuren volyymin vuoksi niissä noudatettavilla periaatteilla ja käytännöillä on huomattava vaikutus markkinoiden, yritysten ja toimintapojen kehitykseen laajemminkin.
"Joka viides tietokone Euroopassa on julkisen sektorin ostama."
Joillakin aloilla, esimerkiksi rakentamisessa ja tietotekniikassa julkishankkijoiden rooli on poikkeuksellisen keskeinen, sillä ne vastaavat merkittävästä osuudesta kaikista ostoista. Arvioiden mukaan joka viides tietokone Euroopassa on julkisen sektorin toimijan ostama.
Elektroniikkateollisuus ei ole kevyttä liiketoimintaa: sektorin globaali hiilijalanjälki on kaksi kertaa suurempi kuin Suomen.
Tietotekniikan suurimmat ympäristörasitukset ovat energiankulutus ja siitä aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt, kaivannaisten louhinnan ympäristövaikutukset, elektroniikkajäte sekä laitteissa käytetyt myrkylliset kemikaalit ja raskasmetallit. Eniten energiaa kuluttavat palvelimet, konesalit, kopio- ja monitoimikoneet, tietokoneet ja näytöt.
Suosimalla omissa hankinnoissaan mahdollisimman vastuullisia tuotteita ja palveluita julkinen sektori paitsi noudattaa omia vastuuvelvoitteitaan ja näyttää esimerkkiä, myös luo kysyntää ja antaa tuottajille taloudellisen kannustimen panostaa vastuullisuuteen.
Koska huomattava osa eurooppalaisviranomaisten tarvitsemista laitteista ja palveluista tuotetaan kokonaan tai osittain EU:n ulkopuolella, hankintapäätöksillä on kauskantoisia seurauksia. Suomessa tehty päätös saattaa muuttaa olosuhteita maailman toisella puolen.
“Sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden huomioiminen on pitkälti vielä alkutekijöissään”
Hankinnan kohteiden – laitteiden ja palveluiden – kestävyyttä tai eettisyyttä voidaan arvioida ekologisin, sosiaalisin ja taloudellisin kriteerein.
Ekologinen kestävyys viittaa tuotteen aiheuttamaan ympäristökuormitukseen: kuinka paljon luonnonvaroja valmistusprosessi syö, millainen on tuotteen valmistuksen ja käytön aikainen ympäristörasitus ja energiantarve, kuinka laite kuormittaa luontoa käytöstä poistuttuaan.
Sosiaalinen kestävyys tarkoittaa tuotteiden valmistuksen ja käytön yhteiskunnallista ja ihmisoikeusulottuvuutta. Tällöin kyse on esimerkiksi siitä, millä tavoin valmistusprosessissa varmistetaan työntekijöiden perusoikeuksien tai yleismaailmallisten ihmisoikeuksien turvaaminen.
Viime vuosina huomiota on alettu kiinnittää myös hankintojen taloudelliseen vastuullisuuteen, esimerkiksi siihen, että tuotteen tai palvelun toimittava yritys maksaa veronsa asianmukaisesti.
Tämän sivuston esimerkkien ja ehdotusten on tarkoitus avittaa viranomaisia huomioimaan kestävyys nykyistä kattavammin tietotekniikan käytössä ja hankinnassa.

MITÄ LAKI SANOO?

Kaikissa julkisissa hankinnoissa tulee noudattaa Maailman kauppajärjestön WTO:n määrittelemiä periaatteita, joita ovat taloudellisuus, avoimuus, kilpailullisuus, syrjimättömyys ja tavaroiden vapaa liikkuminen
Euroopan unionissa hankintoja säädellään hankintadirektiivillä, joka pannaan jäsenmaatasolla toimeen kansallisessa lainsäädännössä. Hankintadirektiivi on hiljattain uusittu, ja Suomen hankintalakia päivitetään parhaillaan. Hankintalain lisäksi it-hankintoja Suomessa määrittävät muun muassa kuntalaki sekä tietohallintalaki.
EU-tasolla julkisten hankintojen vastuullisuudesta on linjattu myös esimerkiksi vuoden 2011 yritysten yhteiskuntavastuuta koskevassa strategiassa. Lisäksi viranomaishankkijoiden tulee huomioida muun muassa YK:n liiketoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevat periaatteet sekä OECD:n vastuuperiaatteet monikansallisille yrityksille. Julkistoimijoilla on velvollisuus varmistaa, etteivät ne edes välillisesti edistä perustyöelämäoikeuksien tai ihmisoikeuksien loukkauksia.
Hankintalaissa ei ole periaatteellisia esteitä tiukkojenkaan vastuullisuuskriteerien sisällyttämiselle. Päinvastoin se sallii niiden sisällyttämisen kaikkiin hankintoihin. Lain pykälässä 49 tämä on määritelty seuraavasti:
“Hankintayksikkö voi asettaa hankintasopimuksen toteuttamiselle erityisehtoja, jotka voivat koskea erityisesti ympäristö- ja sosiaalisia näkökohtia, kuten ammatillista koulutusta työpaikalla, kansainvälisen työjärjestön (ILO) sopimusten noudattamista, työoloja ja työehtoja tai vammaisten palvelukseen ottamista. Edellytyksenä on, että ehdot ovat syrjimättömiä ja yhteisöoikeuden mukaisia ja että niistä ilmoitetaan hankintailmoituksessa tai tarjouspyynnössä.”
Kokonaistaloudellista edullisuuden arvioinnissa on mahdollista huomioida myös "asianomaisen yleisön tarpeisiin liittyviä" taloudellisia, laadullisia ja ympäristövaatimusten täyttämiseen liittyviä perusteita, jos ne ovat mitattavissa ja liittyvät hankinnan kohteeseen.
Ostajalla on hyvin suuri liikkumavara ja vapaus käyttää mitä tahansa laatu- tai muita ominaisuustekijöitä tuotteiden ja palveluiden valinnassa. Toistaiseksi sosiaalisten vastuullisuuskriteerien soveltaminen on kuitenkin jäänyt verrattain vähäiseksi. Taloudellisten kestävyysnäkökulmien huomioisesta on vasta alustavia kokemuksia.
Uusi hankintadirektiivi antaa periaatetasolla aiempaa paremmat mahdollisuudet erityiskriteerien käytölle hankintaprosessin eri vaiheissa. Yksi lakiuudistuksen tavoitteista on nimenomaisesti helpottaa esimerkiksi työllisyyteen ja sosiaalisiin näkökulmiin liittyvien tekijöiden huomioimista. Jatkossa on esimerkiksi helpompi sisällyttää kilpailutukseen tuotantomenetelmät ja -prosessit, vaikkeivät ne olisikaan lopputuotteen (hankinnan kohteen) näkyviä ominaisuuksia.
Direktiivissä EU velvoittaa jäsenmaita toteuttamaan "aiheellisia toimenpiteitä varmistaakseen, että talouden toimijat noudattavat hankintasopimuksia toteuttaessaan sovellettaviaympäristö-, sosiaali- ja työoikeudellisia velvoitteita, jotka on vahvistettu unionin oikeudessa, kansallisessa lainsäädännössä, työehtosopimuksissa tai - - kansainvälisissä ympäristö-, sosiaali- ja työoikeudellisissa säännöksissä”.
Se, kuinka Suomi ja muut EU-maat kansallisessa hankintalainsäädännössään määrittelevät "aiheelliset toimenpiteet", määrittää paljon vastuullisuuskriteerien käyttömahdollisuuksia.

VASTUULLISUUSHAASTEET
ELEKTRONIIKKASEKTORILLA

Elektroniikkalaitteiden tuotanto- ja arvoketju on tyypillisesti erittäin pitkä ja monipolvinen. Eri tuotantovaiheet tapahtuvat usein eri maissa, ja niistä vastaavat eri yritykset. Jotkut erikoistuvat raaka-aineisiin, toiset komponentteihin, kolmannet kokoonpanoon ja niin edelleen.
Tietotekniikan vastuuhaasteet liittyvät esimerkiksi työntekijöiden oikeuksiin, työturvallisuuteen, ihmisoikeuksiin, suureen ympäristökuormitukseen ja veronmaksuun.

Haasteet alkavat kaivoksilta

Monet elektroniikkalaitteissa käytetyt raaka-aineet ovat peräisin kaivoksilta maissa, joissa perusihmisoikeuksien turvaaminen on vaikeaa. Esimerkiksi Kongon demokraattisessa tasavallassa kapinallisten ja erinäisten puolisotilaallisten joukkojen hallussa olevat kaivokset ovat rahoittaneet ja ruokkineet sotimista, jossa on kuollut enemmän ihmisiä kuin yhdessäkään konfliktissa sitten toisen maailmansodan.
Kongosta ja sen naapurimaista tulee suuri osa elektroniikkakomponenteissa käytetystä tinasta, tantaalista, volframista ja kullasta. Ilman niitä tietokoneet, tabletit ja kännykät eivät toimisi. Välttämättömiä raaka-aineita it-laitteiden komponentteihin löytyy myös muista ihmisoikeusriskimaista esimerkiksi Keski-Afrikassa sekä Latinalaisessa Amerikassa.
Kaivosten lisäksi puutteita työoloissa on kaivannaisten myyntikeskuksissa sekä sulatoissa. Sulatoista suuri osa sijaitsee Aasiassa ja lähi-idässä. Niissä ei useimmiten erotella "konfliktivapaita" ja "konfliktimineraaleja".
Etenkin suuremman mittakaavan kaivostoiminta on johtanut myös huomattaviin ympäristötuhoihin.

Tehtaiden työoloissa on parannettavaa

Suuri osa elektroniikkalaitteistamme valmistetaan tehtaissa, joiden työolot eivät täytä kansainvälisesti sovittuja vähimmäisstandardeja.
Lukemattomissa tutkimuksissa on osoitettu, kuinka tunnetuimpien teknologiabrändien käyttämissä tuotantolaitoksissa ei makseta elämiseen riittävää palkkaa, teetetään epäinhimillisiä ylitöitä, kielletään järjestäytyminen ja kollektiiviset työehtoneuvottelut eikä anneta mahdollisuutta lepotaukoihin. Puutteet työturvallisuudessa ovat yleisiä.
Räikeimmissä tapauksissa on tavattu nykyajan orjuutena pidettävää velkavankeutta ja työntekijöiden passien takavarikointia.
"Tietotekniikan vastuullisuutta tulisi parantaa koko elinkaaressa: kaivoksilla, kokoonpanolaitoksilla, käytössä ja kierrätyksessä."

Elektroniikka rasittaa luontoa ja terveyttä

Suurimmat elektroniikkalaitteiden ympäristörasitukset ovat energiankulutus ja siitä aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt, elektroniikkajäte sekä laitteissa käytetyt myrkylliset kemikaalit ja raskasmetallit.
Laitteista eniten energiaa kuluttavat palvelimet, konesalit, kopio- ja monitoimikoneet, tietokoneet ja näytöt. Vaikka monien laitteiden energiatehokkuus on parantunut, tietotekniikan käytön lisääntyminen sekä kasvanut tarve tiedon varastoinnille ja prosessoinnille merkitsevät, että energiatarve on edelleen nousussa.
Energiankulutusta sekä uusiokäytön tarvetta lisää myös laitteiden lyhyt käyttöikä. Arvioiden mukaan älypuhelimen keskimääräinen käyttöikä on noin 1,8 vuotta, tablettien 2,5 vuotta ja kannettavien tietokoneiden reilut kolme vuotta.
Alle viidennes käytöstä poistetusta elektroniikasta maailmassa kierrätetään asianmukaisesti. Elektroniikkajätettä syntyy vuosittain kymmeniä miljoonia tonneja, ja määrän arviodaan kasvavan kolmanneksella vuosina 2012–2020. Suomessakin jätteen määrä on arviolta noin sata tuhatta vuodessa. Elektroniikkajätteen lähettäminen ulkomaille on laitonta, mutta käyttökelpoisen käytetyn elektroniikan ei.
Laitteiden kunnon valvominen on kuitenkin vaikeaa, ja esimerkiksi Nigeriaan ja Ghanaan lähtee Euroopasta paljon "uusiokäytettäviä" laitteita, jotka päätyvät suoraan kaatopaikalle. Arviolta 5–13 prosenttia EU-alueen e-jätteestä viedään laittomasti ulkomaille. Suuri osa elektroniikkajätteen kasvusta tulee etelän nousevista talouksista, joissa kierrätys ja jälkikäsittely ovat usein heikolla tolalla.
Elektroniikkaromuvuoret ovat vakava ympäristö- ja terveysriski. Laitteissa on usein elohopeaa, lyijyä ja muita raskasmetalleja, erilaisia loiste- ja palonestoaineita sekä muoveja, jotka epäasianmukaisesti käsiteltyinä voivat saastuttaa maaperää, ilmaa ja vesistöjä. Monet näistä aineista, kuten myös e-jätteen käsittelyssä käytettävät kemikaalit, ovat lisäksi erittäin vaarallisia terveydelle, ja esimerkiksi hengitystiesairaudet ovat yleisiä kehitysmaiden romunkerääjien keskuudessa. Monet heistä ovat alaikäisiä lapsia. E-jätteen myrkkyaineet voivat aiheuttaa myös erilaisia syntymävikoja, hermovaurioita, syöpää ja monia muita terveyshaittoja.

Taloudellinen vastuu nousussa

Viime vuosina yhteiskuntavastuun osana on alettu puhua myös yritysten taloudellisesta vastuusta, johon luetaan esimerkiksi se, että yritys maksaa voitoistaan oikeudenmukaisesti veroa. Tällä hetkellä yleinen ymmärrys Suomessa ja EU:ssa on, että vastuullinen veronmaksu on keskeinen osa vastuullista liiketoimintaa.
Verojaan aggressiivisesti minimoivat yritykset saavat ansaitsematonta kilpailuetua suhteessa muihin, vastuullisempiin toimijoihin, ja vääristävät siten markkinamekanismia. Samalla yhteiskunnnan verotulot pienenevät. Veronvälttely tyhjentää siis juuri sitä kirstua, josta julkisyhteisöiden hankinnat ja muu toiminta rahoitetaan.
Monimutkaiset, veroparatiiseja hyödyntävät vero- ja rahoitusjärjestelyt ovat keskeinen osa monien tunnettujen kansainvälisten laite- ja ohjelmistovalmistajien liiketoimintaa. Esimerkiksi Apple, Microsoft ja Google ovat olleet julkisuudessa mittavan veronvälttelynsä vuoksi.

YHTEISHANKINTAYRITYKSILLÄ
JA OHJEISTUKSILLA
SUURI VAIKUTUS

Valtion hankintoja on keskitetty valtiovarainministeriön alaisuudessa toimivaan Hansel-yhteishankintayritykseen, joka hoitaa kilpailutuksia ja tekee puitesopimuksia hankintayksiköiden käyttöön. Esimerkiksi vuonna 2014 Hanselin tekemien puitejärjestelyiden kautta ostettiin 715 miljoonan euron edestä tavaroita ja palveluita. Tietotekniikan osuus oli reilut 190 miljoonaa. Kuntien yhteisiä hankintoja puolestaan on ohjeistettu Kuntaliitosta käsin. Kuntaliiton omistama KL-Kuntahankinnat Oy kilpailuttaa ja hallinnoi Hanselin tavoin puitesopimuksia. Kaikista julkisista hankinnoista noin 75 prosenttia tehdään kuntasektorilla.

Yhteishankintojen tai yleisohjeistusten tarkoituksena on säästää rahaa, aikaa ja työvoimaa. Yksittäisillä hankintayksiköillä ei usein ole myöskään riittävää asiantuntemusta monimutkaisten hankintaprosessien tekemiseen itsenäisesti.

Käytännössä Hanselin ja Kuntaliiton ohjeistukset, puitejärjestelyt, mallisopimukset ja esimerkit ohjaavat paljolti sitä, kuinka hankintoja Suomessa tehdään, millaisia käytäntöjä niissä noudatetaan ja mitä ylipäänsä pidetään mahdollisena. Vastaava keskeinen portinvartijarooli on hankintapalveluita, -neuvontaa ja -koulutusta antavalla valtio-omisteisella Motiva Oy:llä.

On vaikeaa kuvitella, että oleellisia ja laajasti noudatettuja muutoksia yleisiin hankintakäytäntöihin tulisi ilman, että joku näistä kolmesta toimijasta antaisi sille hyväksyntänsä. Puitejärjestelyillä on keskeinen asema it-hankinnoissa, ja toisaalta kuntien hankintaviranomaiset sanovat usein suoraan heidän toimintansa perustuvan olemassa oleviin suosituksiin.

Tietokonehankinnat olivat ensimmäisiä Hanselin puitejärjestelyitä, joissa sosiaalisia vastuullisnäkökulmia pyrittiin huomioimaan. It-hankintasopimuksissa toimittajilta pyydetään vapaaehtoista vastuullisuusselvitystä. Mikäli sellaista ei toimiteta heti sopimuksen alussa, Hansel tekee toimittajille vastuullisuuskyselyn. Kaikkien hankintojen alussa tehdään nykyään riskikartoitus, jossa tarkastellaan myös työntekijöiden oikeuksia ja ihmisoikeuksia. Hanselin mukaan sosiaalisen vastuun operationalisointi sopimusten vertailuperusteissa tai sopimusehtojen toteutumisen valvonta on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi.

MITEN VASTUULLISUUS TOTEUTUU NYT?

Vastuullinen infomaatio- ja kommunikaatiteknologian käyttö edellyttää, että laitteiden ja palveluiden hankinnassa, käyttötavoissa ja käytön jälkeisessä elämässä huomioidaan mahdollisimman kattavasti sosiaalinen, ekologinen ja taloudellinen kestävyys.
"Yksikään Suomen kaupunki ei ole soveltanut sosiaalisia kestävyyskriteereitä tietotekniikahankinnoissaan periaatetason viittauksia lukuun ottamatta. "

Ekologinen kestävyys

Yksikään kaupunki ei ole soveltanut sosiaalisia kriteereitä käytännössä periaatetason viittauksia lukuun ottamatta, joskin kiinnostusta on. Taloudellisen vastuun kriteereistä vasta keskustellaan, ja monet hankintayksiköt kokevat, että niiden sisällyttäminen hankintoihin olisi nykyisen lainsäädännön puitteissa vaikeaa.
Ekologisten kriteerien käytössä on onnistuttu huomattavasti paremmin, mutta niidenkin ala on edelleen varsin suppea tuotantoketjun ja tuotteen elinkaaren kokonaisympäristövaikutukset huomioiden.

Ekologinen vastuullisuus

Suomessa ekologisia hankintoja on huomioitu hankinnan eri vaiheissa: pakollisissa vaatimuksissa (tekniset eritelmät), pisteytettävissä tarjoajien vertailuperusteissa sekä hankintasopimuksen ehdoissa.
Varsinkin tuotteen käyttöaikaiseen energiatehokkuuteen liittyvä ekologinen kestävyys on huomioitu esimerkiksi Hanselin ja Motivan toiminnassa ja ohjeistuksissa. Laitteille on esimerkiksi asetettu energiatehokkuusvaateita (Energystar-merkki) ja annettu laatuvertailussa lisäpisteitä vähäisestä virrankulutuksesta. Hanselin puitejärjestelyissä kannettaville tietokoneille 10 prosenttia vertailupisteistä perustuu "haitallisten ympäristövaikutusten minimointiin".
Joissain hankintayksiköissä, esimerkiksi Helsingin hankintapalveluissa, toimittajilta on edellytetty pitkiä takuuaikoja, mikä on ohjannut niitä tarjoamaan pitkän käyttöiän laitteita.
Ongelmallisemmaksi on osoittautunut käyttöä edeltävä ja seuraava aika: laitteen tuotantoketjuun (raaka-aineiden hankinta, valmistusvaiheen ja -laitoksen ympäristökuormitus, kuljetukset) sekä kierrätykseen ja uudelleenkäyttöön liittyvät ominaisuudet.
"Valitettavasti nykyinen hankintalaki ajaa hinnan käyttämiseen valintakriteerinä."
Erään kaupungin it-hankinnoista vastaava johtaja

Sosiaalinen vastuullisuus

Sosiaalisten vastuukriteerien soveltamisesta tietotekniikkaostoihin on vielä melko vähän kokemuksia. Syyksi nimetään usein hankintalain rajoitukset tai toimittajan sosiaalisen vastuun todentamisen vaikeus.
Muita kuntatoimijoiden esiin nostamia ongelmia ovat, että "kestävä tietotekniikka" on käsitteenä epämääräinen, ettei eettisiä it-tuotteita ole käytännössä saatavilla ja että liian paljon vastuuta tulkinnoista sälytetään hankintayksiköiden ja yksittäisten asiantuntijoiden kontolle. Varsinkaan kuntatasolla ei usein ole riittävää poliittista ohjausta. Ilman vahvaa päätöksentekijöiden tukea hankintaviranomaisilla on suurempi kynnys koetella lainsäädännön rajoja.
Tämä saattaa johtua osittain siitä, ettei hankintojen vastuullisuus yleisesti ole paljoa esillä kuntien johdossa. Kuntapäättäjillä ei aina ole vastuidensa täyttämisen edellyttämää tietoja osaamispohjaa vastuullisista hankinnoista.
Toisaalta silloinkin, kun selvä strateginen vastuullisuuslinjaus on olemassa, sen jalkauttaminen käytäntöön on haastavaa. Johtavien poliitikkojen tulisi edellyttää myös periaatteiden soveltamista käytäntöön.

KÄYTÄ KESTÄVÄSTI, EHKÄISE
E-JÄTETTÄ JA KIERRÄTÄ

Tietotekniikan käyttötavat vaikuttavat oleellisesti sen ympäristörasitukseen. Oleellista on jo hankkeen suunnitteluvaiheessa varmistaa, että kaikki laitteet tulevat tarpeeseen, ja selvittää yhteiskäytön mahdollisuudet.

Käyttövaiheessa ympäristökuormaa voi keventää pienillä teoilla. Laitteita ei tulisi pitää päällä silloin kuin niitä ei käytetä. Tietokonevälitteiset puhelinkokoukset vähentävät matkustamista. Turhaa tulostamista on syytä välttää, ja tulostimien olestusasetuksiksi voi laittaa kaksi sivua arkin molemmin puolin.

Mobiililaitteiden käyttöikä katkeaa usein näytön tai jonkin muun osan rikkoutumiseen. Suojakotelo on edullinen ja fiksu ratkaisu.

Käyttöikää voi pidentää myös suosimalla kevyempiä ohjelmistoja. Jo hankintavaiheessa olisi hyvä edellyttää joko vanhempien ohjelmistoversioiden tukemista pidempään tai ”kevytversioiden” julkaisemista uusista ohjelmistoista, jotka ovat liian raskaita vanhoille laitteille. Vaihtoehtoisesti voi suosia avoimen lähdekoodin käyttöjärjestelmiä ja ohjelmistoja, jotka usein pyörivät vanhemmillakin laitteilla. Turhat ohjelmat kannattaa poistaa.

Käyttöikää voi jatkaa myös kierrättämällä laitteita kunnan yksiköiden kesken. Käytännössä kaikki tietotekniikkalaitteet kuuluvat niin sanotun tuottajavastuun piiriin. Tuottajavastuu tarkoittaa, että laitteiden valmistajilla ja maahantuojilla on velvollisuus järjestää niiden asianmukainen keräys, kierrätys ja uudelleenkäyttö omalla kustannuksellaan.

"Kierrätysraaka-aineen energiasäästö on 60–95 prosenttia uuden materiaalin tuotantoon nähden."

Hankintojen yhteydessä tulee edellyttää, että toimittaja on järjestänyt elektroniikan kierrätyksen mahdollisimman vastuullisesti, ISO-standardien mukaisin menetelmin ja virallisten kierrätyslaitosten kautta. Myös uusiokäyttöä voidaan edellyttää toimintakunnossa palautettavien laitteiden osalta.

Vastuullinen hankkija voi itsekin järjestää tietotekniikan kunnostusta ja kierrätystä. Esimerkiksi Helsingissä tästä vastaa erillinen yksikkö, joka on samalla vaikeasti työllistyvien työkeskus.

Kierrätyksessä tulisi huomioida myös raaka-aineiden tehokas uudelleenkäyttö. Metallista riippuen kierrätysraaka-aineen energiasäästö on 60–95 prosenttia uuden materiaalin tuotantoon nähden.

Eväitä elektroniikan vastuullisempaan käyttöön ja hankintaan

Vastuullinen informaatio- ja kommunikaatioteknologian käyttö edellyttää, että laitteiden, palveluiden ja ohjelmistojen hankinnassa, käyttötavoissa ja käytön jälkeisessä elämässä huomioidaan mahdollisimman kattavasti sosiaalinen, ekologinen ja taloudellinen kestävyys. Parhaimmillaan informaatioteknologia voi olla kestävän kehityksen mahdollistaja.
"Kestävä tietotekniikan käyttö vauhdittaa kestävää kehitystä."
Tyypillisessä julkisessa hankintamenettelyssä on vastuullisuunäkökulmasta seuraavat relevantit vaiheet:
EU:n hankintadirektiivi mahdollistaa vastuullisuuden ja kestävyyden huomioimisen soveltuvuusehdoissa, hankinnan kohteen vähimmäisvaatimuksissa, tarjousten vertailuperusteissa sekä sopimuksen toteuttamisehdoissa. Tämä kattaa myös tuotantomenetelmien ja -prosessien vastuullisuuden, joka on tulkittavissa hankinnan kohteen ”näkymättömäksi laatuominaisuudeksi”.

Tarvekartoitus ja käytön suunnittelu

Hankintalainsäädäntö antaa hankintayksiköille vapaat kädet tarpeiden määrittelylle. Tarvekartoitus on hyvä tehdä siten, että siihen osallistuvat sekä hankinnan kohteen loppukäyttäjät että markkinatarjonnan ja olemassaolevien palveluiden mahdollisuudet tuntevia asiantuntijoita. Tähän vaiheeseen kuuluu myös riskianalyysi.
Kestävin – ja taloudellisin – valinta saattaa monesti olla hankinnan peruminen tai lykkääminen. Siksi jokaisen päätöksen tulisi läpäistä tiukka tarveharkintaseula.
Aitojen tarpeiden tuntemus, tarkoituksenmukaisuus, yhteiskäyttö, päivittäminen ja kierrätys ovat kaikki askelia kestävämmän käytön suuntaan.
Esimerkiksi kannettavien elektroniikkalaitteiden kohdalla käyttöiän pidentäminen ja uuden laitteen oston lykkääminen on todellinen ympäristöteko. Valmistusprosessi vastaa 60–85 prosentista niiden ilmastokuormituksesta. Älypuhelimen käyttöiän pidentäminen vuodella voi vähentää elinkaaripäästöjä miltei kolmanneksella.
Monesti käyttöiän pidentämistä ja uusiokäyttöä vaikeuttaa, etteivät uudet ohjelmistot usein toimi vanhoissa laitteissa. Tämän vuoksi hankinnassa tulisi edellyttää joko vanhempien ohjelmistoversioiden tukemista pidempään tai ”kevytversioiden” julkaisemista uusista ohjelmistoista, jotka ovat liian raskaita vanhoille laitteille.
"Kannettavien elektroniikkalaitteiden ilmastokuormituksesta 60-86 prosenttia syntyy valmistusvaiheessa."
Huolellinen markkinakartoitus on paikallaan, jotta hankintayksikössä on realistinen käsitys siitä, mikä ylipäänsä on mahdollista. Koska tietotekniikan vastuullisuushaasteet ovat suuria, eikä täydellistä vaihtoehtoa ole useimmiten saatavilla, vuoropuhelu toimittajien kanssa selkiyttää tilannetta ja antaa mahdollisuuden vastuullisuuden maksimaaliseen huomioimiseen. Tästä syystä niin sanottu neuvottelumenettely on usein tarkoituksenmukaisin hankintamenetelmä. Siinä hankintayksikkö neuvottelee sopimuksen ehdoista yhdessä valitsemiensa toimittajaehdokkaiden kanssa.
Kestävyyttä edistäviä toimintatapoja ovat esimerkiksi kokousten pitäminen puhelin- tai nettikonferensseina, tulostamisen vähentäminen ("paperiton toimisto") sekä tarkkuus laitteiden määrässä ja päälläoloajassa. Ilmaiset tai edulliset avoimen lähdekoodin ohjelmistot sekä pienentävät kuluja että tukevat pieniä toimijoita, joiden tuotanto- ja organisaatiokäytännöt ovat usein markkinoita hallitsevia poikkikansallisia konserneja kestävämmällä pohjalla. Mahdollisuus hyödyntää tällaisia ja muita kestäviä käytäntöjä pitää huomioida jokaisen hankinnan suunnitteluvaiheessa.

Toimittajaa koskevat soveltuvuusehdot

Hankinnan kohteen lisäksi vastuullisuusvaatimukset voivat koskea myös toimittajaa. Yritys, joka on rikkonut lakia tai jättänyt esimerkiksi maksamatta verojaan, on mahdollista sulkea pois kilpailutuksesta siksi aikaa, että se on korjannut tilanteen. Hankintayksikkö voi pyytää tarjoajilta selvityksiä soveltuvuuden arvioimiseksi.
Toimittajan soveltuvuusehtoihin on hyvä kirjata viittaukset myös keskeisimpiin työntekijöiden oikeuksia, työehtoja ja ympäristöystävällisyyttä koskeviin kansainvälisin standardeihin, kuten Kansainvälisen työjärjestön ILO:n yleissopimuksiin.
Esimerkiksi Hanselin tarjouspyynnöissä edellytetään tarjoajan vakuuttavan, että “tarjousta laadittaessa on otettu huomioon verotusta, ympäristönsuojelua, työsuojelua, työoloja ja työehtoja koskevat lakisääteiset velvoitteet.”
Ekologisen vastuun osalta toimittajalta tulee edellyttää esimerkiksi ISO-standardien mukaista tai vastaavaa ympäristöohjelmaa.
Taloudelliseen vastuullisuuteen liittyvistä ehdoista on laissa määriteltyjä velvollisuuksien laiminlyöntejä lukuun ottamatta vähän kokemuksia, mutta soveltuvuusehdoissa tulisi edellyttää vähintään avoimuutta yrityksen omistuspohjan ja mahdollisen konsernirakenteen suhteen.

Hankinnan kohteen vähimmäisvaatimukset

Lähtökohtaisesti hankinnan kohteen minimivaatimukset tulee määritellä niin, että jo niiden täyttämisellä varmistetaan hankinnan vähimmäistavoitteen toteutuminen.
EU-direktiivin mukaan teknisessä eritelmässä määritellään tuotteelta tai palvelulta edellytetyt ominaisuudet, joihin sisältyvät myös "ympäristö- ja ilmastomyönteisyyden taso" sekä tuotteeseen kohdistuvat vaatimukset "tuotantoprosessien ja -menetelmien osalta kaikissa tavara- tai palveluhankinnan elinkaaren vaiheissa". Eritelmässä on kuvattava myös menetelmä, jolla vaatimustenmukaisuutta arvioidaan.
Hankintaviranomaisella on esimerkiksi oikeus vaatia määrätynlaista energiatehokkuutta tai että ostettava tavara valmistetaan tietystä materiaalista, sisältää tietyn osuuden kierrätettyä tai uudelleen käytettyä materiaalia tai että siihen on mahdollista vaihtaa määrättyjä komponentteja (etenkin näytöt ja akut ovat usein kannettavien laitteiden ongelma). On myös mahdollista vaatia, ettei mikään materiaaleista tai kemikaaleista saa olla ympäristölle haitallinen.
Ympäristövastuun osalta EU:n ympäristöä säästävien hankintojen kriteerien (GPP) perustason tulisi muodostaa ehdoton vähimmäistaso kaikille hankinnoille, ja lähtökohtaisesti hankinnoissa tulisi noudattaa ohjeistuksen vastuullisempia lisäkriteereitä. GPP-kriteerien tavoitteena on hankkia laitteita, jotka ovat kilpailijoitaan energiatehokkaampia, hiljaisempia, pitkäikäisempiä, helpommin päivitettäviä, paremmin kierrätettäviä ja vähemmän myrkyllisiä.
Toimittajalla (ja varsinaisella valmistajayrityksellä) tulisi myös olla käytössä ISO-standardin mukainen tai vastaava ympäristöohjelma.
"Hankinnassa voidaan edellyttää Kansainvälisen työjärjestön yleissopimusten noudattamista."
Työoikeuksien osalta hankinnoissa voidaan edellyttää esimerkiksi Kansainvälisen työjärjestön ILO:n yleissopimusten noudattamista. Myös sen, ettei tietokoneissa käytettävässä prosessorissa saa olla konfliktialueilta tulleita kaivannaismateriaaleja, pitäisi olla tulkittavissa hankinnan kohteen laatuominasuudeksi.
EU-oikeuden mukaan Reilun kaupan kriteerien mukaista, tuottajille takuukorvauksen takaavaa tuotantotapaa voidaan pitää "aineettomana laatuominaisuutena", jota hankinnassa on mahdollista edellyttää. Tietotekniikkasektorilla vastaavana kriteerinä voi soveltaa esimerkiksi TCO-sertifikaattia , joka huomioi niin laiteiden ekologiset kuin sosiaaliset näkökohdat.
On huomattava, ettei tiettyä merkkiä tai sertifikaattia kuitenkaan voi edellyttää, vaan vaatimusten tulee kohdistua kriteeristöön – sertifikaatti on tällöin yksi, muttei ainoa, tapa osoittaa vaatimusten täyttyminen.
Elleivät Suomen valmisteilla oleva hankintalaki ja sen soveltamiseen laadittavat ohjeet tuo hankinnan kohteen määritelmän joustavuuteen lisäselkoa, vastuullisuuteen sitoutuneiden hankintayksiköiden tulisi rohkeasti kokeilla rajoja. Tällöin kilpailutus joko menisi sellaisenaan läpi tai sitten tulkintaan saataisiin markkinaoikeuden myönteinen tai kielteinen päätös. TCO-sertifikaatti määrittää kuitenkin hyvän vastuullisuuden vähimmäistason.

Tarjousten vertailuperusteet

Tarjousten vertailuperusteiden käyttämisen vahvuus on asteittaisuus. Toisin kuin vähimmäisvaatimuksissa, vertailuperusteissa hankintaedellytysten täyttymistä arvioidaan pisteittäin. Tarjouspyynnöstä on käytävä ilmi vertailuun sovellettavat vertailukriteerit sekä kunkin kriteerin suhteellinen painoarvo.
Toimitusketjultaan monimutkaisten tavaroiden, kuten elektroniikkalaitteiden, kohdalla ei usein ole edes mahdollista löytää "täydellistä" vaihtoehtoa. Vertailuperusteissa toimittajia voidaan palkita siitä, että ne täyttävät vastuullisuusedellytykset puutteistaan huolimatta paremmin kuin kilpailevat tarjoukset.
Myös vertailuperusteiden osalta uusi direktiivi on aiempaa sallivampi vastuunäkökulmien huomioimiselle. Halvimman hinnan sijaan hankintaviranomaisten on valittava "kokonaistaloudellisesti edullisin" tarjous. Jäsenmaiden on mahdollista säätää, ettei pelkkää hintaa saa koskaan käyttää ainoana perusteena. On toivottavaa, että Suomi toimii näin.
Huomattavaa on, että direktiivi velvoittaa huomioimaan myös sellaiset tekijät, jotka kuuluvat tavaran tai palvelun tekoprosessiin tai elinkaaren johonkin vaiheeseen, vaikka ne eivät olisi niiden "fyysinen osa". Nykyisenkin lain puitteissa sosiaalisia näkökohtia on ollut mahdollista sisällyttää edellyttäen, että niillä on jonkinlainen yhteys hankinnan kohteen "laatuun".
Myös esimerkiksi tietokoneita valmistavan tehtaan palkkatason, ylitöiden määrän tai työturvallisuuden voi tulkita vastaavaksi laatuominaisuudeksi, josta palkitaan lisäpistein. Yksilöidympiä vertailukriteereitä löytyy esimerkiksi CSR-kompassista, TCO-sertifikaatin ehdoista tai Electronics Watch -organisaation sivuilta.
Ekologisen vastuun kannalta on myönteistä, että elinkaarikustannuksiin tulee laskea hankinta- ja käyttökulujen lisäksi myös kierrätyskustannukset. Lisäksi elinkaarikustannuksiin sisältyvät tuotteesta tai palvelusta sen elinkaaren aikana aiheutuvat "ulkoiset ympäristökustannukset", mikäli niiden rahallinen arvo on määriteltävissä ja mitattavissa. Direktiivissä mainitaan erikseen kasvihuonekaasupäästöt ja muut ilmastonmuutoksen hillintään liittyvät kustannukset.
Tällaisten kustannusten arviointiperusteiden tulee olla syrjimättömiä ja yleisesti käytettävissä eivätkä ne saa vaatia "kohtuuttomia ponnistuksia" toimittajilta. Esimerksi laitteen elinkaaren hiilijalanjäljen määrittämiseen on saatavilla nämä ehdot täyttäviä menetelmiä. Jotkut laitevalmistajat, kuten vastuullisuuden maksimointiin tähtäävä matkapuhelinvalmistaja Fairphone , ovat oma-aloitteisesti laatineet tuotteidensa koko elinkaaren ympäristökuormitusanalyysejä.
Vertailuperusteissa huomioitavia ja palkittavia ominaisuuksia ovat esimerkiksi laitteiden käyttöikä, takuu, varaosien saatavuus ja päivitettävyys, purkaminen, helppo käytöstä poistaminen sekä yhteiskäyttö ja monipuolisuus niiltä osin, kun ne ylittävät vähimmäisvaatimukset.
Koska IT-laitteita usein päivitetään sopimuskauden aikana, on sekä vertailuperusteissa että teknisissä eritelmissä paikallaan täsmentää tarjousasiakirjojen kriteerien pätevän myös päivitettyihin versioihin.

Hankintasopimuksen toteuttamisen ehdot

Sopimuksen toteuttamisen ehdot koskevat hankintasopimuksen solmimisen jälkeistä aikaa. Ellei kestävyysvaatimusten täyttymistä pystytä osoittamaan esimerkiksi määrätyn sertifikaatin avulla jo tarjouskilpailun aikana, tapahtuu ehtojen varmennus sopimuskauden aikana. Sopimusehdot ovat vertailuperusteita vahvempi työkalu siinä mielessä, että ne asettavat toimittajalle sopimuskautta koskevia pitkäjänteisempiä ja ehdottomampia velvoitteita.
Uuden EU-direktiivin mukaan hankintaviranomaisella on mahdollisuus asettaa hankintasopimuksen toteuttamista koskevia "taloudellisia tai sosiaalisia taikka innovointiin, ympäristöön tai työllisyyteen liittyviä näkökohtia” sopimuksen täyttämisvelvoitteiksi.
Tällaisia voivat olla esimerkiksi yleisiä työntekijöiden oikeuksia koskevien, kansainvälisistä perusssopimuksista nousevien velvoitteiden noudattaminen ja tämän vaatimuksen laajentaminen toimittajan koko tuotanto- tai alihankintaketjuun. Direktiivin mukaan Suomen olisi mahdollista sisällyttää tällainen vaatimus myös omaan lainsäädäntöönsä.
Nykyisin kansainvälisesti vallitsevan käsityksen mukaan yritysten vastuu toimintansa yhteiskunnallisista vaikutuksista ulottuu tuotantoketjun ensimmäiselle portaalle asti.
"Sopimusehdot asettavat toimittajalle koko sopimuskautta koskevia pitkäjänteisiä velvoitteita."
Hankintasopimuksessa on mahdollista asettaa ehdottomia vaatimuksia siitä, että toimittaja varmistaa sopimuksessa määriteltyjen ehtojen täydellisen noudattamisen kaikilla alihankkijatasoilla. Käytännössä toimittajalla ei useimmissa tapauksissa ole tosiallista mahdollisuutta täyttää ehtoa, koska se edellyttäisi, että sillä olisi täydellinen valta koko valmistus- ja arvoketjussa myös kaikkien alihankkijoidensa osalta. It-laitteiden kohdalla tällainen tilanne on nykytilanteessa epätodennäköinen tuotantoketjun pituudesta ja monipolvisuudesta johtuen. Usein hankintayksikön sopimuskumppani ei ole varsinainen it-brändi, vaan välittäjäyritys, joka myy tai vuokraa sen laitteita.
Absoluuttisen vastuuvaatimuksen sijaan käytännöllisempää voi olla edellyttää toimittajaa käyttämään kaikki keinonsa vastuullisuuden takaamiseksi ja mahdollisten ongelmien tai puutteiden poistamiseksi tai vähentämiseksi. Tämän huolellisuusvelvoitteen (due diligence) täyttäminen edellyttää, että yrityksellä on ohjeistus ja menetelmät toimintansa ihmisoikeusvaikutusten kartoittamiseksi ja valvomiseksi sekä kielteisiin vaikutuksiin puuttumiseksi. Huolellisuusvelvoite sisältyy esimerkiksi YK:n, OECD:n ja EU:n piirissä vahvistettuihin monikansallisten yritysten vastuuperiaatteisiin.
Hankintasopimuksessa it-laitteiden ja palveluiden toimittaja on velvoitettava esimerkiksi seuraamaan työntekijöiden oikeuksien kunnioittamista alihankkijoidensa tuotantolaitoksissa tuotantoketjun eri tasoilla ja selvittämään, kuinka ehtojen rikkomiseen on reagoitu.
Toimittaja voi osoittaa ehdon täyttymisen kansainvälisen standardin mukaisella sertifikaatilla (esimerkiksi SA8000, TCO Certified) tai muulla riippumattoman kolmannen osapuolen tekemällä luotettavalla tarkastusmenetelmällä. Myös muut vaihtoehdot, kuten vastuullissuussitoumus ja sopimuskauden aikainen itsearviointi etukäteen määritellyn lomakkeen avulla voivat tulla kyseeseen, joskaan ne eivät ole yhtä luotettavia ja siksi eivät suositeltava vaihtoehto.
Sopimusehtojen kohdalla oleellinen näkökulma on myös pitkäjänteisyyteen liittyvä asteittaisuus. Täydelliseen tilanteeseen ei useimmiten päästä hetkessä, mutta toimittajalla on mahdollisuus ja velvollisuus osoittaa kehityksen kulkevan oikeaan suuntaan.
Valvontavelvoitteen voisi sisällyttää hankintasopimukseen esimerkiksi tällaisella muotoilulla:
Toimittaja sitoutuu panemaan täytäntöön kaikki sopimuksessa mainitut työehtoihin ja ympäristöystävällisyyteen liittyvät vaatimukset niiltä osin, kun toimittajalla on niihin täydellinen kontrolli. Niiltä osin kun toimittajalla ei ole täydellistä kontrollia tai valtaa tuotantoketjussa, on tämän käytettävä kaikki keinonsa ja mahdollisuutensa, jotta sopimuksessa määritelty tavoitetaso saavutettaisiin.

Sosiaalisen vastuun sisällyttäminen sopimusehtoihin

Jotta sopimusehtoja voitaisiin käyttää tehokkaasti it-sektorin sosiaalisen vastuullisuuden parantamiseen, tulisi niiden sisältää ainakin seuraavia vähimmäiselementtejä.
Tiedot alihankkijoista ja tuotantolaitosten sijainneista
Tuotanto-olosuhteiden tarkastelu edellyttää tietoa siitä, missä tuotanto tarkalleen tapahtuu. Toimittajan tulee antaa hankintayksikölle riittävä informaatio hankinnan kohteen tuotantoketjusta, esimerkiksi tehtaiden sijainnit ja nimet, niiden valmistamat välituotteet sekä mahdolliset suoritetut vastuullisuusauditoinnit ja mikäli mahdollista niiden tulokset (jos toimittajan päätettävissä).
Työolosuhteiden ja -ehtojen määrittely
Hyvä lähtökohta työntekijöiden oikeuksien määrittelyyn on, että tuotantoketjun kaikissa vaiheissa tulisi noudattaa Kansainvälisen työjärjestön ILO:n perussopimusten ehtoja. Käytännössä niiden täydellinen toteutuminen on valitettavasti mahdotonta useissa maissa, joissa elektroniikkalaitteita tai niissä käytettäviä komponentteja tai raaka-aineita valmistetaan.
Tätä taustaa vasten hankintasopimuksen ehdoissa on tarpeen määritellä realistiset odotustasot tuotantolaitoskohtaisesti. Näihin voi sisältyä esimerkiksi elämiseen riittävä minimipalkka, enimmäistyöaika, lomapäivät ja työsuhteiden vakinaisuus. Työehtojen määrittelyssä voi olla mahdollista turvautua myös kolmannen osapuolen apuun.
Hiljattain perustettu eurooppalainen Electronics Watch -verkosto on julkaissut nimenomaan elektroniikkateollisuutta koskevat työehtoperiaatteet. Nämä, kuten myös ainoa varta vasten tietotekniikkalaitteille laadittu laitesertifikaatti TCO asettavat tavoitetasoksi ILO-sopimusten perusoikeudet.
Valvonta ja tarkastukset tuotantolaitoksissa
Sopimusehtojen merkitys riippuu niiden toteutumisen valvonnasta. Valvonta edellyttää myös tuotantolaitostarkastuksia. Sopimukseen tulee kirjata, että toimittajalla on vastuu varmistaa, että kaikki sen alihankkijat sallivat riippumattomia tarkastuksia.
Julkisella hankintayksiköllä harvemmin on riittäviä resursseja eri puolilla maailmaa sijaitsevien tehtaiden tarkastamiseen – silloinkaan, kun kyseessä on yhteishankinta tai esimerkiksi Hanselin kaltainen puitejärjestelyiden ylläpitäjä.
Riippumattoman kolmannen osapuolen tekemät auditoinnit tai sertifikaatit lienevät usein käytännöllisen tapa monitoroinnin toteuttamiseen. Tällöin hankintaviranomaisen ei tarvitse omakohtaisesti tarkastaa tuotantoketjun eri kerroksia. Mikäli mahdollista, kustannuksia voi yrittää jakaa hankintayksiköiden yhteistyöllä.
Epäkohtien korjaaminen ja sanktiot ehtojen rikkomisesta
Toimittajalla on velvollisuus tehdä parhaansa, jotta sopimusehdot täyttyvät toimitusketjussa. Mikäli tuotantolaitosten vastuullisuusvalvonnassa paljastuu epäkohtia esimerkiksi työehtojen tai ihmisoikeuksien kunnioittamisessa, on toimittajan ryhdyttävä toimiin asian korjaamiseksi. Sopimukseen tulisi kirjata, millainen menetelmä toimittajalla on epäkohtiin puuttumiseksi, sekä määritellä myös näiden toimenpiteiden laiminlyönnistä seuraavat sanktiot.
YK:n yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevien periaatteiden mukaisesti toimittajalla tulisi olla käytössä myös oikeusmekanismeja, joiden kautta kaikki osalliset, myös alihankkijoiden työntekijät, voivat nostaa esiin epäkohtia käsiteltäväksi ja korvattavaksi.

Esimerkki: Dataportin
tietokonehankinnat

Vastuullisen tietotekniikan hankinta on vielä alkutekijöissään, ja rohkaisevista ennakkotapauksista on pulaa. Bremenin ja Hampurin kaupunkien sekä joidenkin muiden saksalaisten hankintayksiköiden it-hankinnoista vastaava Dataport-yhteiselin on yksi esimerkki keskimääräistä vastuullisemmasta toimijasta.

Dataport on tietotekniikkalaitteiden hankinnoissaan edellyttänyt tarjouskilpailuun osallistuvia kuvaamaan, millaisella arviointimenetelmällä tai -järjestelmällä ne varmistavat soimuksessa määriteltyjen sosiaalisen vastuun kriteerien toteutumisen. Vastuukriteerit sisälsivät Kansainvälisen työjärjestön ILOn kahdeksan perussopimuksen mukaisten ehtojen lisäksi myös edellytyksen täyttää muita elektroniikkatuotannossa haasteellisia työoikeuksia. Ehtojen määritettiin koskevan sekä ostettavien tietotekniikkalaitteiden valmistusta että niissä käytettävien raaka-aineiden hankintaa.

Tarjouksissa kuvailtujen sosiaalisen vastuun arviointimenetelmän painoarvo oli 10 prosenttia tarjousten vertailuperusteista. Tästä puolet tuli menetelmän uskottavuudesta tai toteuttamiskelpoisuudesta, 40 prosenttia valvontakeinoista ja 10 prosenttia menetelmään sisältyvistä työehto- ja ihmisoikeusstandardeista.

Tarjoajien vastuullisuusvalvontamenetelmän uskottavuutta arvioitiin sen mukaan, kuinka kattavasti ne pystyivät nimeämään toimitusketjunsa alihankkijat ja toimittajat, milllaiset edellytykset niillä oli saada tietoa alihankkijoiden työoloista tuotantoketjun eri vaiheissa ja miten hyvin ne pystyisivät osoittamaan tuotantolaitosten ryhtyneen konkreettisiin toimiin edellytettyjen ILO-standardien saavuttamiseksi.

Toimittajaehdokkaita pyydettiin myös erittelemään, miten ne käytännössä aikoivat osoittaa sosiaalisten ehtojen noudattamisen sopimuskaudella. Tarjouspyynnössä kuvailtiin yksi mahdollinen tapa järjestää toimitusketjun vastuullisuusvalvonta ja vastata hankintayksikön esittämiin kysymyksiin pakollisessa raportoinnissa.

Tarjouspyynnön mukaan sopimusehtojen valvontamenettely riippuisi valituksi tulleen toimittajan vastullisuusvalvontajärjestelmästä. Voittaneeseen tarjoukseen sisältyi säännöllisiä arviointikokouksia toimittajan, puitesopimuksen järjestäjän ja kunnallisten hankintayksiköiden edustajien kesken.

Mitä opittavaa?

Tämän kaltaisen kilpailumenetelmän taustaoletus on, että neuvottelumenetelmän käyttö ja vuoropuhelu kannustaa tarjoajia pohtimaan ja kehittämään käytäntöjään. Samalla myös hankintaviranomaisten ymmärrys siitä, mikä on mahdollista, paranee.

Dataportin esimerkissä molemmat odotukset täyttyivät jossain määrin. Esimerkkitapauksen puutteita olivat, ettei tarjouspyynnössä määritelty työehtojen, vastuuvalvontamenetelmän tai valvonnan vähimmäistasoa.

Kuvailtu hankintamenettely myös edellyttää, että tarjoajat ottavat vastuunäkökulman vakavasti ja pyrkivät saamaan siitä mahdollisimman suuret pisteet. Yksi keino tämän varmistamiseen olisi antaa vastuullisuusnäkökulmille suurempi painoarvo laatuvertailussa, esimerkiksi 20-30 prosenttia 10 prosentin sijaan, tai kirjata kriteerit vähimmäisvaatimuksiin.

Taloudellinen vastuu
hankinnoissa

Taloudellisesti kestävät julkiset hankinnat suosivat toimittajia, jotka maksavat toiminnastaan asianmukaista veroa kuhunkiin toimipaikkaansa siellä tapahtuvan todellisen arvonlisäyksen mukaisesti. Esimerkiksi monimutkaiset konserniyhtiöiden väliset rahoitusjärjestelyt, joissa hyödynnetään kansainvälisen verojärjestelmän porsaanreikiä ja salaisuuskäytäntöjä veronmaksun minimoimiseksi, eivät vastaa yleistä käsitystä yhteiskunnallisesti vastuullisesta yritystoiminnasta.

Hankintalainsäädäntö ja vakiintuneet hankintakäytännöt eivät erikseen mainitse veroja tai taloudellisesta vastuuta, ja niiden sisällyttäminen hankintakriteereihin on koettu vaikeaksi. Julkisten neuvontaviranomaisten vastuullisten hankintojen ohjeistuksissa tai tiedonannoissa ei myöskään käsitellä asiaa.

Hankintalaki ei ota kantaa hankintakriteereihin vaan menetelmällisiin periaatteisiin, joten mitään lähtökohtaista estettä esimerkiksi verovastuun sisällyttämiselle ei ole, kunhan se on perusteltavissa hankinnan kohteeseen liittyvänä laatuominaisuutena. Taloudellista vastuuta voi pitää osana sosiaalista tai yhteiskunnallista vastuuta, johon hankintayksiköitä on erityisesti kannustettu.

"Taloudellinen vastuu on osa yritysten yhteiskunnallista vastuuta, jonka edistämiseen hankintayksiköitä on erityisesti kannustettu."

Tällä hetkellä hankintalaissa mainitaan, että verovelvollisuuksiensa laiminlyönnnistä tuomittu yritys on mahdollisuus sulkea pois hankintakilpailuista siksi aikaa, että se sovittaa velvollisuutensa. EU-lainsäädännössä on myös erityistapaus, jonka mukaan on mahdollista vaatia, ettei tarjouskilpailuun osallistuneiden yhtiöiden tulos saa olla tappiollinen kuin yhtenä kolmesta edellisestä tilikaudesta sellaisen järjestelyn seurauksena, jossa yhtiö siirtää voittoaan emoyritykselleen.

Pidemmälle menevistä taloudellisen vastuun kriteereistä ei toistaiseksi ole paljoa kokemusta, eikä yhtään siihen liittyvää tapausta ole myöskään käsitelty eurooppalaisessa oikeusistuimessa.

Joissakin kaupungeissa, esimerkiksi Helsingissä ja Ruotsin Kalmarissa, asiaa on kuitenkin pyritty edistämään. Näiden kokemusten, sosiaalisisten hankintojen ennakkotapausten sekä uuden hankintadirektiivin muotoiluiden perusteella näyttäisi, että hankintayksiköiden olisi mahdollista huomioida taloudellinen vastuu tarjouskilpailun eri vaiheissa, varsinkin toimittajan soveltuvuusehdoissa sekä sopimusehdoissa.

"Hankintalaki ei ota kantaa hankintakriteereihin vaan menetelmällisiin periaatteisiin, joten mitään lähtökohtaista estettä esimerkiksi verovastuun edellyttämiselle ei ole."

Veroparatiisikytkyjen arvioimiseksi toimittajia tulisi edellyttää toimittamaan tiedot konsernirakenteestaan ja omistajistaan. Tämä on osa toimittajan soveltuvuuden sekä kapasiteetin arviointia. Tiedoista tulisi käydä ilmi, mitä tytäryhtiöitä toimittajalla on missäkin maissa, ja kuinka ne asettuvat mahdolliseen konsernirakenteeseen.

Seuraava askel olisi edellyttää myös kattavia ja toimintamaittain eriteltyjä tilinpäätöksiä, joista käy ilmi liikevaihto, työntekijöiden määrä, työntekijäkulut, rahoituskulut ja maksetut verot jokaisessa maassa.

Hankintasopimuksen toteuttamista koskeviin ehtoihin voisi sisällyttää myös, että toimittaja sitoutuu maksamaan veronsa todellisen arvonlisän mukaan yrityksen kuhunkin toimipaikkaan eikä harjoita aggressiivista verosuunnittelua hankinnan kohteena olevan tuotteen tai palvelun tuotantoprossessiin ja arvoketjuun liittyen.

Tällainen sitoumus viestii taloudellisen vastuun tärkeydestä, mutta käytännössä se on merkityksellinen vain, mikäli sen toteutumista on mahdollista arvioida lukujen valossa. Siten suositeltavaa olisi edellyttää myös tietoa yllämainituista taloudellisista muuttujista.

Vastuuvalvonnan kärjessä:
TCO Certified ja Electronics Watch

Ongelmana teollisuuden itsesäätelyjärjestelyissä ja useissa niin sanotuissa kolmennan osapuolen auditointijärjestelmissä on, että tuotantolaitoksen johto on yleensä etukäteen tietoinen tarkastuksen ajankohdasta, työntekijät eivät voi tai uskalla puhua auditoijille vapaasti ja valvonta on kertaluonteista.
Sitä, kuinka toimittajat noudattavat vastuuhuolellisuusvelvoitettaan, tarkastellaan usein niiden täyttämien itsearviointilomakkeiden avulla. Ilman konkreettista ja säännöllistä valvontaa, joko hankintayksikön tai kolmannen osapuolen toimesta, itsearviointien luotettavuuden arviointi on kuitenkin vaikeaa.

Electronics Watch

Electronics Watch on Euroopan komission rahoittama riippumaton valvontayhteistyöelin, joka auttaa julkisyhteisöitä varmistamaan sosiaalisten oikeuksien toteutumisen tietotekniikkalaitetoimittajien tuotantoketjuissa. Electronics Watchin on perustanut seitsemän eurooppalaista järjestöä, joiden työtä tukee 70-jäseninen asiantuntijaneuvosto sekä yli 40 kansalais- ja työntekijäjärjestöä riskituotantomaissa. Sen jäseneksi voi liittyä mikä tahansa it-hankintoja tekevä julkisyhteisö.
Electronics Watch pyrkii vastaamaan kahteen haasteeseen. Ensinnäkään yritysten omat vastuuohjeistukset, auditointikäytännöt tai sertifikaatit eivät usein riitä ehkäisemään työntekijöiden oikeuksien loukkauksia alihankkijoiden tuotantolaitoksissa. Toiseksi useimmilla hankintayksiköillä ei ole rahallisia ja muita resursseja järjestää omaa valvontaa.
Työskentelemällä tuotantomaiden paikallisten työntekijöiden, järjestöjen ja asiantuntijoiden kanssa pitkäjänteisesti Electronics Watch lupaa pystyvänsä tarjoamaan kattavan ja tarkemman kuvan tuotanto-olosuhteista kuin satunnaisia pistotarkastuksia tekevät kansainväliset auditointiorganisaatiot. Maatason valvontaa tekevät paikallisten työelämäkysymysten asiantuntijat, joihin myös tuotantolaitosten työntekijät luottavat. Valvonnan kustannukset jakautuvat Electronics Watchin jäsenten kesken, jolloin yksittäisen hankintayksikön maksuosuus pysyy kohtuullisena.
Electronics Watchin jäseniä ovat julkisyhteisöt sisällyttävät hankintasopimuksiinsa vaatimuksen, että tietotekniikkatoimittajat työskentelevät täyttääkseen ennalta määritellyt työehtostandardit tuotantoketjussaan. Electronics Watch valvoo ehtojen noudattamista ja laatii toimittajille toimenpidesuosituksia tilanteissa, joissa ehdot eivät täyty. Jäseniksi liittyneet hankintayksiköt saavat myös neuvontaa esimerkiksi vastuullisen hankintamenettelyn suunnittelussa, lainsäädännön mukaisten sopimusehtojen sisällyttämisessä hankintasopimukseen sekä ehtojen rikkomisesta seuraavien toimenpiteiden valmistelussa.
Electronics Watchin sopimusmallissa vastuunäkökulmat on sisällytetty sopimusehtoihin. Peruste tälle on, että koska sopimusehdot pätevät koko sopimuskauden ajan, hankintayksikkö ja toimittaja voivat pitkäjänteisemmin työskennellä yhdessä tuotantoketjun vastuuolosuhteiden parantamiseksi. Electronics Watchin hankintasopimusmalli on yhteneväinen EU:n uuden hankintadirektiivin kanssa.
Electronics Watch on vielä alkuvaiheessa. Mikään suomalainen hankintayksikkö ei ole toistaiseksi liittynyt sen jäseneksi. Helsingin hankintatoimessa harkitaan Electronics Watchin palveluiden hyödyntämistä tulevaisuudessa.

TCO Certified

TCO Certified on ainoa vartavasten it-laitteille laadittu kolmanne osapuolen vastuusertifikaatti. Ruotsin toimihenkilökeskusjärjestö TCO:n hallinnoima sertifikaatti on myös siinä mielessä ainutlaatuinen, että se tarkastelee laitteiden koko elinkaarta kaivoksilta kierrätykseen ja huomioi sekä ympäristölliset että sosiaaliset näkökohdat.
Valtaosa vastuusertifikaateista myönnetään tuotantolaitoksille, mutta TCO Certified on tuotekohtainen. Tällä hetkellä sertifikaatti on saatavissa tietokoneiden näytöille, kannettaville tietokoneille, tableteille, älypuhelimille, pöytätietokoneille, videotykeille ja kuulokkeille.
TCO-sertifikaatti edellyttää, että tuotantolaitoksilla on kolmannen osapuolen todennus ympäristövastuusta sekä kansainvälisten ja paikallisten työelämän perusoikeuksien noudattamisesta. Vaateet koskevat myös esimerkiksi tuotteiden energiatehokkuutta, turvallisuutta, -käyttöergonomiaa, takuuaikoja, päivitettävyyttä ja kierrätystä.
TCO-sertikaation vahvuuksia ovat, että se on laadittu nimenomaan elektroniikkalaitteita silmälläpitäen ja että se tarkastelee kestävyyttä poikkeuksellisen laaja-alaisesti. Sertifioiduille laitteille ja niiden valmistuspaikoille tehdään pistotarkastuksia myös sertifioinnin jälkeen.

Suositukset päättäjille ja hankintayksiköille

It-laitteiden ja palveluiden hankintaa sekä käyttöä suunnitellessan hankintayksiköiden tulisi huomioida ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys.

Jotta hankintayksiköiden työ olisi mahdollisimman helppoa ja riskitöntä, päätöksentekijöiden tulisi tarjota selkeä, vastuullisuuteen kannustava ja opastava toimintakehys. Parhaillaan uudistettava hankintalaki on tässä keskeisessä asemassa.

Alla on suuntaa-antavan lista asioista, jotka tulisi huomioida nykyistä kestävämpien julkisten hankintojen toteuttamiseksi.

Suositukset päättäjille

Suomen tulisi kirjata hankintalakiin, ettei pelkkää hintaa saa käyttää hankinnan kokonaistaloudellisuuden ainoana arviointikriteerinä kuin poikkeustapauksissa.

Ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden sekä koko elinkaaren huomioiminen tulee säätää pakolliseksi niin sanottujen riskituotteiden hankinnoissa

Työ- ja elinkeinoministeriön tulisi laatia nykyistä selvempiä ja pidemmälle meneviä ohjeistuksia sosiaalisten vastuukriteerien sisällyttämisestä hankinta-asiakirjoihin.

Veronmaksun merkitys keskeisenä taloudellisena vastuukysymyksenä on viime vuosina tunnustettu yleisesti. Uudessa hankintalaissa tulisi olla sosiaalisen kestävyyden ohella viittaus taloudelliseen kestävyyteen tai maininta siitä, että sosiaalisena eritysnäkökohtana voi pitää myös esimerkiksi toimittajan rahoituksen vastuullisuutta.

Hankintalakiuudistuksessa tulee tehdä verovastuun sisällyttäminen hankinta-asiakirjoihin mahdollisimman helpoksi, ja työ- ja elinkeinoministeriön tulee laatia hankintayksiköille aiheesta käytännöllinen ohjeistus.

Julkisten hankintayksiköiden mahdollisuuksia saada tarjouskilpailuihin osallistuvia yhteisöjä koskevia viranomaistietoja tulisi helpottaa lainsäädäntöteitse.

Kuntapäättäjien tulee varmistaa, että heidän kunnassaan on vastuullisten hankintojen strategia ja -ohjeistus, ja valvoa vastuullisuuden toteutumista hankintatasolla. Strategian tulee kattaa hankintojen koko arvoketju kierrätykseen tai uusiokäyttöön asti.

Kuntien tulee taata hankintayksiköille on riittävät ajalliset, ammatilliset ja taloudelliset resurssit vastuullisten hankintojen toteuttamiseksi.

Vanhojen elektroniikkalaitteiden kierrätys tulee tehdä kunnissa mahdollisimman helpoksi ja vaivattomaksi tavallisille ihmisille. Monella suomalaisella ei ole tietoa siitä, mihin vanhat laitteet voi viedä.

Suositukset hankintayksiköille

Varmista, että hankintayksikölläsi on kestävän hankinnan strategia ja ohjeistus, joka määrittelee hankintayksikön vastuullisuustavoitteet sekä riskituotteet ja -palvelut, joissa on tavallista suurempi vastuuhaasteiden todennäköisyys. It-hankintojen tulee sisältyä riskiryhmään.

Vastuuohjeen tulee kattaa sosiaaliset, taloudelliset ja ekologiset näkökulmat. Riskialoilla tulee olla alakohtainen vastuullisuusohjeistus.

Varmista, että hankinnan valmisteluun osallistuu it-sektorin vastuullisuuskysymysten asiantuntijoita ja että myös taloudellinen vastuu huomioidaan.

Viesti toimittajille, että asetatte kaikille laite- ja palveluhankinnoille vastuullisuusehtoja. Kerro myös soveltamanne kriteerit avoimesti etukäteen.

Selvitä, voisiko hankintayksikkösi liittyä vastuullisten eurooppalaisten julkisten hankkijoiden muodostamaan Electronics Watch -verkostoon.

Erittele selvästi, millaista informaatiota ja milloin toimittajan on annettava sopimusehtojen täyttymisen osoittamiseksi. Mainitse, että puutteet varmennustiedon toimittamissa saattavat johtaa sopimuksen purkuun tai muihin ennalta määriteltyihn sanktioihin.

Taloudellisen toimintakapasiteettin, vastuullisuuden ja asianmukaisen veronmaksun todentamiseksi toimittajilta tulisi edellyttää maakohtaisia tilinpäätöstietoja sekä tietoa konsernirakenteesta ja omistajista.

EU:n ympäristöä säästävien julkisten hankintojen kriteerien (GPP) perustason tulee muodostaa kaikkien tietotekniikkahankintojen ehdoton vähimmäistaso. Lähtökohtaisesti teknisten eritelmien tulisi perustua GPP- lisäkriteereihin. (Ohjeistus päivitetään vuoden 2015 aikana.)

Suosi käytettyä aina kun mahdollista.

Pyri maksimoimaan laitteiden käyttöikä. Laitteen päivittäminen tai siirtyminen kevyempiin ohjelmistoihin voivat pidentää elinkaarta vuosilla. Mahdollisuus pitkäaikaiseen käyttöön tulisi huomioida jo hankintojen suunnitteluvaiheessa.

Selvitä yhteiskäytön mahdollisuudet. Useimmat tietotekniikkalaitteet eivät ole jatkuvassa käytössä.

Varmista, että toimittaja on järjestänyt elektroniikan kierrätyksen mahdollisimman vastuullisesti, ISO-standardien mukaisin menetelmin ja virallisten kierrätyslaitosten kautta. Edellytä mahdollisuuksien mukaan uusiokäyttöä toimintakunnossa palautettavien laitteiden osalta.

Internetin välityksellä tapahtuvat virtuaalikokoukset vähentävät matkustustarvetta ja pienentävät siten kasvihuonekaasupäästöjä

Paperisten muistioiden ja tulosteiden sijaan suosi asiakirjojen lukemista, jakamista ja muokkaamista verkossa. Niin sanotut pilvipalvelut keventävät toimistojen välittömiä ympäristövaikutuksia, mutta huomiota tulee kiinnittää myös palveluntarjoajan energiajalanjälkeen.

Pidä laitteet pois päältä silloin kuin niitä ei käytetä pitkään aikaan.

Vastuusertifikaatteja

Erilaisia tavaroiden ja palveluiden tuotannon kestävyyttä tarkastelevia vastuusertifikaatteja ja audintointiorganisaatiota on runsaasti. Niiden kattavuudessa ja luotettavuudessa on huomattavia eroja.
YK:n ja Maailmanpankin alaisen Kansainvälisen kauppakeskuksen ITC:n ylläpitämässä Standards Map -palvelussa voi vertailla ja arvioida yli 130 vastuullisuusstandardia ja -ohjeistoa. Palvelu pyrkii osaltaan selkeyttämään eri sertifikaattien ja ja standardien viidakkoa, helpottamaan vertailua ja vähentämään päällekkäisyyksiä.http://www.standardsmap.org/
Alla on listattu joitakin lupaavimmista tällä hetkellä tarjolla olevista standardeista, jotka soveltuvat julkisten hankintojen vähimmäisvastuutason määrittelemiseen.
Kunnianhimoisimpana niistä voi pitää Electronics Watchia sekä TCO-sertifikaattia. Electronics Watchin toiminta on vasta alussa, eikä mikään suomalainen hankintayksikkö ole vielä liittynyt sen jäseneksi. TCO-sertifikaatin haaste on, että sertifioitujen tuotteiden valikoima on toistaiseksi rajallinen.Olisi suotavaa, että hankintayksiköiden vähimmäisvaatimukset olisivat kuitenkin ainakin TCO-merkin tasolla aina kun mahdollista.

Sosiaalisen vastuun sertifikaatit

TCO Certified

Ainoa vartavasten it-laitteille laadittu kolmannen osapuolen vastuusertifikaatti. Ruotsin toimihenkilökeskusjärjestön TCO:n hallinnoima sertifikaatti tarkastelee laitteiden koko elinkaarta kaivoksilta kierrätykseen ja huomioi sekä ympäristölliset että sosiaaliset näkökohdat poikkeuksellisen laajasti. Sosiaaliset kriteerit pohjautuvat Kansainvälisen työjärjestön ILO:n perussopimuksiin. TCO-sertifikaatti myönnetään kullekin laitteelle erikseen.
http://tcodevelopment.com/tco-certified/

Electronics Watch

Tietotekniikan tuotantoketjujen vastuullisuuden parantamiseen tähtäävän Electronics Watch -verkoston on perustanut seitsemän eurooppalaista järjestöä, joiden työtä tukee 70-jäseninen asiantuntijaneuvosto sekä yli 40 kansalais- ja työntekijäjärjestöä riskituotantomaissa. Electronics Watchiin liittyvät julkisyhteisöt sisällyttävät hankintasopimuksiinsa vaatimuksen, että tietotekniikkatoimittajat työskentelevät täyttääkseen Kansainvälisen työjärjestön ILO:n perussopimuksiin pohjautuvat työehtostandardit tuotantoketjussaan. Electronics Watch valvoo ehtojen noudattamista ja laatii toimittajille toimenpidesuosituksia tilanteissa, joissa ehdot eivät täyty. Maatason valvontaa tekevät paikalliset asiantuntijat. Uudenlaiseen julkishankkijoiden yhteistoimintalliin perustuvan organisaation on määrä aloittaa toimintansa vuoden 2015 puolivälissä.
http://electronicswatch.org/en/

SA 8000

SA 8000 -sertifioinnin ehdot perustuvat Kansainvälisen työjärjestön ILO:n perussopimuksiin sekä YK:n lasten oikeuksien julistukseen. SA 8000 on kansainvälisesti tunnustettu, ja sitä pidetään kattavimpana laajalti käytetyistä tuotantolaitossertifikaateista. SA 8000 edellyttää esimerkiksi elämiseen riittävän palkan maksamista sekä säännöllisiä seurantatarkastuksia. Sertifikaattia hallinnoivan Social Accountability Internationalin taustalla ja rahoittajina on yrityksiä. Työntekijä- ja asiantuntijajärjestöillä on neuvoa-antava rooli.
http://sa-intl.org/

Business Social Compliance Initiative BSCI

Eurooppalaisten kauppaketjujen BSCI on yksi yleisimmin käytetyistä yritysten itsensä hallinnoimista vastuualoitteista. BSCI:n vastuullisuusohjeisto sisältää 11 Kansainvälisen työjärjestön ILO:n perussopimuksiin ja muihin kansainvälisiin sopimuksiin perustuvaa keskeistä työehtoa, jotka tuotantolaitosten tulisi täyttää. BSCI-auditoinnit tekee SAI:n hyväksymä sertifiointiyritys.
http://www.bsci-intl.org/

Fair Labor Association FLA

Yritysten, kansalaisjärjestöjen ja yliopistojen vastuullisuusverkosto, jonka jäsenyritysten tulee pyrkiä noudattamaan Kansainvälisen työjärjestön ILO:n perussopimuksiin pohjautuvia vastuullisuussääntöjä. FLA:n ajatus on varmistaa, että sen jäsenyritysillä on olemassa tuotantoketjun vastuuvalvontajärjestelmä.
http://www.fairlabor.org/

Conflict-Free Smelter Programme CFSP

Conflict-Free Sourcing Initiative -yritysverkoston ohjelma identifioi kaivannaissulattoja ja -jalostamoita, joiden tuotteet ovat ”konfliktivapaita”, eli niiden tuotanto ei suoraan tai välillisesti ole hyödyttänyt aseellisia ryhmittymiä Kongon demokraattisessa tasavallassa ja sen naapurimaissa. CFSP-auditointijärjestelmän avulla it-laitteiden valmistajat voivat varmistaa, etteivät ne käytä tuotannossaan konfliktimineraaleja.
http://www.conflictfreesourcing.org/

Ympäristömerkit

TCO Certified

Ainoa vartavasten it-laitteille laadittu kolmannen osapuolen vastuusertifikaatti. Tarkastelee laitteiden koko elinkaarta kaivoksilta kierrätykseen ja huomioi sekä ympäristölliset että sosiaaliset näkökohdat. TCO-sertifikaatti myönnetään kullekin laitteelle erikseen.
http://tcodevelopment.com/tco-certified/

Joutsenmerkki (pohjoimainen ympäristömerkki)

Joutsenmerkillä merkityt laitteet ovat energiatehokkaita, helposti purettavia ja kierrätettäviä, vähäpäästöisiä ja hiljaisia eivätkä sisällä vaarallisia muoveja tai palonestoaineita.
http://joutsenmerkki.fi/wp-content/uploads/2013/07/Imaging-equipment-version-6.2.pdf

EU-ympäristömerkki

EU-ympäristömerkin mukaiset laitteet kuluttavat keskiarvoa vähemmän energiaa, sisältävät vähemmän terveydelle ja ympäristölle haitallisia aineita sekä ovat helposti purettavia, kierrätettäviä ja päivitettäviä.
http://eu-ymparistomerkki.fi/

Energy Star -merkki

Energy Star -merkityt laitteet ovat keskimääräistä energiatehokkaampia.
http://www.eu-energystar.org/

lisää tietoa

CSR kompassi

CSR-kompassi sisältää hyödyllisiä neuvoja ja ohjeita sosiaalisen vastuun huomioimisesta julkisissa hankinnoissa. Sivustolla on myös tarjousasiakirjoissa sovellettavia mallitekstejä.
http://julkinen.csr-kompassi.fi/

Kokemuksia sosiaalisten kriteerien käytöstä julkisissa hankinnoissa

Työ- ja elinkeinoministeriön vuonna 2015 julkaisema katsaus kymmenen suomalaisen hankintayksikön kokemuksista sosiaalisesti vastuullisista hankinnoista.
http://www.tem.fi/files/42394/TEMjul_18_2015_web_19032015.pdf

Electronics Watch

Tietotekniikan tuotantoketjujen vastuullisuuden parantamiseen tähtäävän Electronics Watch -verkoston sivuilla on paljon tietoa it-sektorin vastuullisuushaasteista sekä niiden ratkaisuista julkisten hankkijoiden näkökulmasta.
http://electronicswatch.org/en/

Sosiaalisesti vastuulliset hankinnat -opas

Työ- ja elinkeinoministeriön opas perustelee, miksi sosiaalisesti vastuulliset hankinnat kannattavat, ja antaa ohjeita vastuullisiin hankintoihin.
http://www.tem.fi/files/38066/Opas_Sos.hankinnat_ccx.PDF

Kohti veroparatiisivapaita ostoja -selvitys

Finnwatch-järjestön julkaisu esittelee mahdollisuuksia huomioida veronmaksun vastuullisuus julkisissa hankinnoissa.
http://finnwatch.org/images/pdf/HankinnatFinal.pdf

Motivan hankintapalvelu

Valtion omistava asiantuntijayritys antaa ohjeita energiatehokkaisiin ja ympäristöystävällsiin hankintoihin. Motiva julkaisee hankintayksiköiden käyttöön hankinnoissa sovellettavia it-laitteiden esimerkkikriteerejä.
http://www.motivanhankintapalvelu.fi/tietopankki/it-_ja_toimistolaitteet

EU:n oppaat ympäristöä säästävistä hankinnoista

EU:n ympäristöä säästävien hankintojen oppaat ja kriteerit antavat hyvän pohjan ympäristö- ja energianäkökulman huomioimiseen julkisissa hankinnoissa. Niiden tulisi muodostaa ekologisten kestävyyskriteerien vähimmäistaso kaikissa julkisissa it-hankinnoissa.
http://ec.europa.eu/environment/gpp/pdf/handbook_fi.pdf

Hankinnat.fi

Työ- ja elinkeinoministeriön sekä Kuntaliiton yhteinen julkisten hankintojen sivusto.
www.hankinnat.fi