Uusi kampanja vaatii päättäjiltä toimia verovälttelyn kitkemiseksi

Uusi kampanja vaatii päättäjiltä toimia verovälttelyn kitkemiseksi

09.10.2013


Eetti on yhdessä muiden järjestöjen kanssa ajamassa
kansainvälisesti toimiville suomalaisille yrityksille maakohtaista
kirjanpitoa, joka puuttuisi yritysten verovälttelyyn.

Suomessa yritysten verovälttely
aiheuttaa vuosittain vähintään 320 miljoonan euron verotappiot.
Kehitysmaissa tilanne on monin kerroin huonompi, sillä globaalista
etelästä karkaa vuosittain suuryritysten verovälttelyn vuoksi yli
800 miljardia euroa. Summa vastaa noin yhdeksänkertaisesti koko
kehitysavun määrää.

Lääkkeeksi yritysten verovälttelyyn
Eettisen kaupan puolesta ry ja muut järjestöt ajavat
suuryrityksille velvoitteen raportoida tilinpäätöksensä
maakohtaisesti.

– Raportointi lisäisi läpinäkyvyyttä
ja nostaisi yritysten kynnystä pakoilla verovastuutaan, kommentoi
Eettisen kaupan puolesta ry:n toiminnanjohtaja Lotta Staffans.

Panelistit yhtä
mieltä maakohtaisen raportoinnin tärkeydestä

Järjestöjen yhteinen verokampanja
polkaistiin käyntiin 9. lokakuuta Kauas verot karkaavat
-seminaarilla, jossa suomalaiset poliitikot keskustelivat
konkreettisista toimista yritysten verovälttelyn kitkemiseksi.
Täydessä Eurooppasalissa asiasta keskustelivat Miapetra
Kumpula-Natri (sd), Aila Paloniemi (kesk), Kaj Turunen (ps) ja Li
Andersson (vas).

Panelistit näkivät aiheen erittäin
tärkeänä nykyisessä taloustilanteessa ja kannattivat kaikki
maakohtaisen kirjanpidon toteutumista. He myös kiittelivät
yritysten verovälttelyn noustua viime aikoina isommin julkiseen
keskusteluun.

– Se, mihin ei voida vielä
lainsäädännön keinoin vaikuttaa tarvitaan julkisuuspainetta,
jotta asiat muuttuisivat. Nyt on momentum, toivottavasti järjestöt
painavat päälle, kehoitti Miapetra Kumpula-Natri.

Yhtä mieltä oltiin lisäksi siitä,
ettei keskustelu saisi rajoittua tarkastelemaan ongelmaa ainoastaan
Suomen kannalta. Tärkeää olisi löytää yhteisiä ratkaisuja
globaaliin ongelmaan ja olla myös mukana tukemassa kehitysmaiden
lainsäädännön sekä hallinnon kehitystä.

– Meidän tulisi nostaa isommin myös
globaali näkökulma esille eikä keskittyä pelkästään
tarkastelemaan asiaa Suomen näkökulmasta. Olisiko meillä tässä
parantamisen varaa?, kysyi Aila Paloniemi.

Suomalaiset
haluavat läpinäkyvyyttä

Yhdeksän kymmenestä suomalaisista
katsoo, että suuryritykset pitäisi velvoittaa raportoimaan
tilinpäätöstietonsa maakohtaisesti läpinäkyvyyden lisäämiseksi
ja verovälttelyn paljastamiseksi, ilmenee Kepan Taloustutkimuksella
teettämästä mielipidetiedustelusta.

Verokampanjassa vaaditaankin
suomalaisia päättäjiä ryhtymään toimiin läpinäkyvyyden
lisäämiseksi. Allekirjoita sinäkin vetoomus osoitteessa
www.veroparatiisimatkat.fi.

Kampanjassa vero-oikeudenmukaisuuden
puolesta ovat mukana Eettisen kaupan puolesta ry lisäksi Attac ry,
Kirkon ulkomaanavun nuorisoverkosto Changemaker, Finnwatch ry, Kehys
ry, Kepa ry sekä Pelastakaa lapset ry.

Lue myös Kepan ajankohtaiskatsaus
Kauas verot karkaavat: Kuinka veroparatiisitalous kukistetaan?

Lisätietoja: Lotta Staffans, Eettisen
kaupan puolesta ry:n toiminnanjohtaja, 050 349 5230, lotta (at)
eetti.fi.