Tehdas Bangladeshissa
Tehdas Bangladeshissa. Kuva: Clean Clothes -kampanja.

Vaatealan eettiset ongelmat

Vaatteiden maahantuonti

Kuten kuviosta näkyy, suomalaisten ostamat vaatteet tehdään pääosin Aasian niin sanotuissa riskimaissa. Riskimaat ovat BSCI-järjestelmän1 määrittelemiä maita, joissa ihmisoikeusloukkausten riski on suuri. BSCI:n riskimaalistassa on muiden muassa Kiina, Intia, Bangladesh, Venäjä, Romania ja Ukraina.

Suomeen tuotavien vaatteiden suurin alkuperämaa on Kiina. Aasian maista Kiinan ohella tärkeimpiä tuotantomaita ovat Intia, Bangladesh ja Pakistan. Myös Turkista tulee melko paljon vaatteita Suomeen.

Vaatealan suurimmat sosiaalisen vastuun ongelmat Aasian ja myös joissakin Itä-Euroopan tuotantomaissa ovat terveydelle vaaralliset työolot, lapsityövoima, pakkotyö, matalat palkat ja ylipitkät työajat. Farkkujen hiekkapuhallus aiheuttaa hengenvaarallista silikoosia, ja Bangladeshissa on ollut kuolonuhreja vaativia tehdaspaloja ja -romahduksia. Lapsityövoimaa on vaatealalla edelleen. Joillakin tehtailla on pakkotyöksi laskettavia käytäntöjä, kuten palkkojen pidättämistä, jotta työntekijä ei pääsisi lähtemään tehtaalta. Palkat eivät yleisesti ottaen riitä elämiseen edes kehitysmaissa, ja 12-tuntiset työpäivät kuusi tai seitsemän päivää viikossa eivät ole harvinaisia.2

Yritykset ja ihmisoikeudet3

YK:n liike-elämää ja ihmisoikeuksia koskevat, vuonna 2011 valmistuneita periaatteet4 (Ruggien periaatteet) selkiyttävät yritysvastuun eri osapuolten velvollisuuksia.

John Ruggie työryhmineen loi kolme pääperiaatetta eli pilaria, jotka ovat:

  1. Valtioilla on velvollisuus suojella ihmisiä yritysten ja muiden tekemiltä ihmisoikeusloukkauksilta
  2. Yritykset ovat vastuussa ihmisoikeuksien kunnioittamisesta
  3. Valtioiden on varmistettava, että ihmisoikeuksien rikkojat joutuvat vastuuseen ja uhrit saavat tehokasta oikeudellista ja muuta tukea

Ensimmäisen pilarin mukaan päävastuu ihmisoikeuksien toteutumisesta säilyy valtioilla, jotka ovat velvollisia sääntelemään laeilla ja muilla tavoin yritysten toimintaa.

Toinen pilari toteaa myös yrityksillä olevan vastuuta. Yritysten on vältettävä omalla toiminnallaan aiheuttamasta ihmisoikeusloukkauksia tai myötävaikuttamasta niihin. Lisäksi niiden on yritettävä estää tai lieventää ihmisoikeusloukkauksia, jotka ovat suoraan yhteydessä niiden toimintaan, tuotteisiin tai palveluihin, vaikka kyseinen yritys ei itse olisi niitä aktiivisesti aiheuttamassa. Lisäksi Ruggie on tarkentanut, että yritysten on raportoitava siitä, miten ne varautuvat ihmisoikeusloukkausten varalle.

Kolmannen pilarin mukaan valtioiden täytyy varmistaa lakien ja muiden keinojen avulla oikeuskäsittely ja asianmukaiset tuomiot ihmisoikeuksien loukkaajille sekä esimerkiksi kuntoutusta, rahallisia ja muita korvauksia uhreille. Yritysten taas täytyy maksaa korvauksia tai hyvittää loukkaukset muilla keinoin. Yrityksillä on velvollisuus korvata myös tavarantoimittajien aiheuttamia ihmisoikeusloukkauksia.

Vuonna 2014 eri puolilla maailmaa, myös EU:ssa ja sen jäsenmaissa, valmistellaan sitä, miten Ruggien periaatteet olisi toteutettava käytännössä. Suomessa on hyväksytty syksyllä 2014 Ruggien periaatteiden kansallinen toimeenpanosuunnitelma5. Eettisen kaupan puolesta ry, Kepa ja monet muut järjestöt vaativat, että lainsäädännöllä asetetaan yrityksille sitovia velvoitteita muun muassa ihmisoikeusvaikutusten arviointien tekemiseksi ja niistä raportoimiseksi.6 Järjestöt katsovat, että viime vuosina yritysten tuotannossa ilmitulleiden ihmisoikeusloukkausten7 vuoksi yritysten vapaaehtoisen vastuun aika on ohi ja että kaikkia yrityksiä ei saada vastuulliseksi, ellei sitä tehdä sitovilla laeilla. 8

BSCI-järjestelmä

Suurin osa tässä selvityksessä mukana olevista suomalaisista yrityksistä on järjestänyt niin sanottujen riskimaiden tehdastarkastukset Business Social Compliance Initiativen eli BSCI-järjestelmän avulla. BSCI on laajalle levinnyt yritysten johtama vastuujärjestelmä: sillä on maailmanlaajuisesti yli tuhat yritysjäsentä.

BSCI-järjestelmä nojaa tehtaiden tarkastuksiin eli auditointeihin, joita se teettää auditointiyrityksillä riskimaissa. Vaikka suomalainen brändiyritys olisi BSCI-järjestelmän jäsen, kaikkien sen käyttämien tavarantoimittajien tehtaita ei ole välttämättä vielä tarkastettu eivätkä tehtaat välttämättä ole läpäisseet tarkastusta.

Rikkaiden maiden brändiyritykset maksavat BSCI-järjestelmään jäsenmaksua ja johtavat järjestelmää kaupan alan etujärjestöjen kanssa. BSCI-järjestelmä ei anna kaikkea tietoa toiminnastaan julkisuuteen: esimerkiksi sen tarkastuttamien tehtaiden tiedot se antaa vain jäsenyrityksilleen.

BSCI-järjestelmä on kansainvälisen Clean Clothes -kampanjan9 (Suomessa Puhtaat vaatteet) kritisoima pääosin siksi, että siinä valtaa käyttävät rikkaissa maissa olevat brändiyritykset. Järjestöjen, ammattiliittojen ja muiden yrityksistä riippumattomien tahojen,johtamia vastuujärjestelmiä ovat muiden muassa SA8000-standardi ja Fair Wear Foundation. Kansainvälinen Clean Clothes -kampanja suosittelee järjestöjohtoisia järjestelmiä ja monet isot ulkomaiset brändiyritykset (kuten H&M ja Zara-ketjun emoyhtiö Inditex) kuuluvat johonkin näistä järjestöjohtoisista järjestelmistä.

Tehdastarkastukset eivät ratkaise kaikkea

Tehdastarkastuksilla on saatu vain vähän parannuksia tehtaiden työoloihin, tyypillisesti esimerkiksi paloturvallisuus on parantunut hieman, mutta palkat eivät10. Surullisenkuuluisa esimerkki tahdastarkastusten riittämättömyydestä on Bangladeshin Rana Plazan tehdasrakennus, joka romahti huhtikuussa 2013 tappaen yli tuhat vaatetyöntekijää. Rana Plaza oli auditoitu monta kertaa ennen romahtamistaan.11

Tehdastarkastuksissa ei myöskään aina huomata keskeisiä ja vaikeasti havaittavia epäkohtia, kuten järjestäytymis- ja neuvotteluoikeuksien loukkauksia, tai liiallisia ylitöitä. Työ- ja palkkalistat saattavat esimerkiksi olla väärennettyjä ja työntekijöiden haastatteluja työolojen selville saamiseksi saatetaan tehdä liian pikaisesti.

Clean Clothes -kampanja kritisoi BSCI-järjestelmää myös pintapuolisuudesta, vaikka tarkastajayritykset olisivat sinänsä luotettavia. Ongelmana on, että tehdastarkastukset ylipäänsä keskittyvät pääasiassa tehtaan vastuuseen työoloista, eivätkä ota huomioon brändiyrityksen vastuuta.

Osa Clean Clothes -kampanjan väestä, kuten tutkija Jeroen Merk12, pitävät brändiyritysten itse tekemiä tarkastuksia tehokkaampina, koska omien tarkastusten avulla yritykset saavat paremmin tietoa alihankkijoiden työoloista ja pystyvät vaikuttamaan niihin.

BSCI-järjestelmän keskeiset puutteet:

  • keskittyy tehdastarkastuksiin
  • päästää jäsenenään olevat brändiyritykset vähällä esim. ostokäytäntöjen suhteen
  • vain osa jäsenyrityksen tavarantoimittajista on yleensä tarkastusten piirissä.
  • tarkastukset eivät koske raaka-aineiden tuottajia, vaan raaka-aineiden tuottajien vastuullisuuden valvonta on brändiyritysten käyttämien tehtaiden vastuulla
  • BSCI-järjestelmän jäsenyys ei vielä takaa, että yritys toteuttaisi Ruggien periaatteiden määrittelemiä ihmisoikeusvelvoitteita
  • ei vaadi elämiseen riittävää palkkaa

Elämiseen riittävä palkka

Jokaisen tulisi saada oikeudenmukainen korvaus työstään, mutta tämä ei globaalissa vaatetuotannossa useinkaan toteudu. Elämiseen riittävällä palkalla tarkoitetaan palkkaa, jolla voi elää kohtuullisen hyvää elämää.13 Lain mukaiset vähimmäispalkat tuotantomaissa, erityisesti Aasiassa, mutta myös Itä-Euroopassa, eivät lähes koskaan ole elämiseen riittävällä tasolla. Järjestöjen mukaan monissa tuotantomaissa lain mukaiset vähimmäispalkat pitäisi vähintäänkin kolminkertaistaa, jotta voitaisiin puhua elämiseen riittävästä palkasta.

Vaikka ompelijoiden palkat kolminkertaistettaisiin, vaatteiden loppuhinnat eivät juuri nousisi. Fair Wear Foundationin laskelman mukaan Intian tekstiilikaupungissa Tirupurissa Reilun kaupan puuvillasta ommellun t-paidan hinta nousisi viisi prosenttia, jos ompelijalle maksettaisiin järjestöjen vaatima, kaksi ja puoli -kertainen palkka. Kuluttaja tuskin huomaisi hinnan nousua.14

Brändiyritysten edustajat ovat usein sitä mieltä, että tuotantomaiden ja itse tehtaiden vastuulla on määrittää vähimmäispalkka elämiseen riittävälle tasolle. Elämiseen riittävän palkan maksaminen on kuitenkin ihmisoikeus15, ja Ruggien periaatteiden mukaan yritysten velvollisuus on kunnioittaa ihmisoikeuksia, vaikka valtiot, joissa ne toimivat, eivät niin tekisikään. Valtiot eivät myöskään välttämättä uskalla nostaa vähimmäispalkkoja kovinkaan paljon pelossa, että yritykset sijoittavat tehtaansa muualle. Näin on joissain tapauksissa käynytkin. Tehtaat taas sanovat, ettei niillä ole varaa maksaa enempää palkkoja menettämättä voittomarginaaliaan. Tämä pattitilanne olisi ratkaistavissa, jos brändiyritykset sitoutuisivat julkisesti elämiseen riittävään palkkaan.

Yksikään haastatelluista suomalaisista yrityksistä ei ollut sitoutunut maksamaan elämiseen riittävää palkkaa. Ulkomaisista siihen ovat sitoutuneet esimerkiksi Zara-ketjun omistaja Inditex ja tässä selvityksessä esimerkkinä käyttämämme Switcher.16

BSCI-järjestelmässä ei vaadita elämiseen riittävän palkan maksamista. Tehtaiden on maksettava lain tai kollektiivisen työehtosopimuksen mukaista vähimmäispalkkaa sen mukaan, kumpi on korkeampi.

Ostokäytännöt

Liikesuhteiden katkaiseminen ihmisoikeusloukkausten seurauksena ei usein ole paras ratkaisu. Sen sijaan brändiyritysten tulisi ylläpitää pitkiä alihankkijasuhteita, koska usein liikesuhteiden katketessa kärsijäksi joutuvat lopulta tehtaan työntekijät, jotka menettävät työpaikkansa. Ongelmia tulisi ratkoa yhdessä tavarantoimittajatehtaiden kanssa.

Brändiyritysten tulisi ulottaa vastuunsa omaan toimintaansa eikä keskittyä pelkästään kontrolloimaan tehtaita. Kova kilpailutus, tiukat toimitusajat ja halvat hinnat tekevät vaikeaksi sen, että tehtaat voisivat maksaa kunnollisia palkkoja ja liian tiukkojen toimitusaikojen vuoksi tehtaissa tehdään jopa yötöitä. Tämän vuoksi brändiyritysten on syytä tarkastella omia ostokäytäntöjään. BSCI-järjestelmässä yritysvastuu jää usein pelkäksi alihankkijoiden kontrolloinniksi, eivätkä brändiyritykset huomioi omaa vastuutaan tarpeeksi.

Järjestäytymis- ja kollektiivinen neuvotteluoikeus

Oikeus järjestäytyä haluamaansa ammattiliittoon ja oikeus neuvotella työehtosopimuksista kollektiivisesti ovat osa Kansainvälisen työjärjestön (ILO) määrittelemiä työelämän perusoikeuksia.17 Oikeus ammatilliseen järjestäytymiseen valitettavasti puuttuu monilta vaatetyöntekijöiltä. Ay-aktiiveita tai liittoihin liittyneitä monesti uhkaillaan työpaikan menettämisellä tai mikä pahempaa, suoralla väkivallalla.

Brändiyritykset voivat vaikuttaa ay-oikeuksien toteutumiseen esimerkiksi allekirjoittamalla ay-oikeudet takaavia sopimuksia. Brändiyritykset voivat myös perustaa tehtaiden työntekijöitä varten puhelinnumeron, johon työntekijät voivat soittaa, jos heidän oikeuksiaan on poljettu. Joihinkin vastuujärjestelmiin kuuluvat tällaiset puhelinnumerot, jotka ohjautuvat joko paikalliselle kansalaisjärjestölle tai suoraan brändiyritykselle.

Vaikka BSCI-järjestelmän periaatteisiin kuuluu ay-oikeuksien kunnioittaminen, käytännössä nämä oikeudet harvemmin toteutuvat.


Viitteet

1 Lisää BSCI-järjestelmästä tämän selvityksen sivulla 6.

2 Outi Moilala (2013) Tappajafarkut – ja muita vastuuttomia vaatteita. Into Kustannus.

3 Tämä osa teksistä on julkaistu aiemmin Työmaana maailma -lehden numerossa 2/2012 ja kirjassa Tappajafarkut – ja muita vastuuttomia vaatteita (Outi Moilala 2013).

5 Ks. Valtioneuvoston tiedote 388/2014. Haettu 24.9.2014

7 Ks. muun muassa Finnwatchin raportit Halvalla on hintansa ja Viidakon lait.

9 Kansainvälinen Clean clothes -kampanja pyrkii parantamaan vaatetus- ja urheiluvaateteollisuudessa työskentelevien työntekijöiden oloja. Kampanja kouluttaa ja mobilisoi kuluttajia, lobbaa yrityksiä ja hallituksia sekä tarjoaa suoraa solidaarisuustukea työntekijöille näiden kamppailussa oikeuksiensa ja parempien työolojen puolesta. CCC toimii 16:ssä Euroopan maassa. Jäseniä ovat ammattiliitot ja monipuolisesti eri asioita kuten naisten oikeuksia ja köyhyyden vähentämistä ajavat kansalaisjärjestöt. Suomessa kampanja tunnetaan nimellä Puhtaat vaatteet. Eettisen kaupan puolesta ry kuuluu Puhtaat vaatteet -verkostoon. Ks. www.puhtaatvaatteet.fi ja www.cleanclothes.org

10 Outi Moilala (2013) Tappajafarkut – ja muita vastuuttomia vaatteita. Into Kustannus.

11 Clean Clothes Campaign (2014), Tailored Wages, s. 10.

12 SASK Työmaana maailma (2/2010b) Hyvä vai huono BSCI? Teksti Outi Moilala.

13 Clean Clothes Campaign (2014) Tailored Wages.

14 Fair Wear Foundation (2012) Climbing the Ladder to Living Wages.

15 Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa (Artikla 25) tunnustetaan oikeus riittävään elintasoon.

16 Kansainvälisten brändiyritysten vastaukset Elämiseen riittävästä palkasta selviävät Clean Clothes -kampanjan raportista Tailored Wages.