Järjestöt: Suomen edistettävä yhtiöiden ylikansallista toimintaa sitovia ihmisoikeusvelvoitteita

26.10.2017


Maailman valtiot käsittelevät tällä viikolla YK:ssa ehdotusta uudeksi sitovaksi ihmisoikeussopimukseksi, jonka tarkoituksena on estää ylikansallisesta liiketoiminnasta aiheutuvia ihmisoikeusloukkauksia kuten lapsityövoiman käyttöä ja ympäristötuhoja.

Kansalaisjärjestöt vaativat Suomea ja EU:ta osallistumaan rakentavasti neuvotteluihin, jotta loukkausten uhreilla olisi jatkossa mahdollisuus saada oikeutta. Maailmanlaajuisesti vastaavan vetoomuksen on allekirjoittanut lähes 1000 kansalaisjärjestöä.

Hallitusten edustajat ovat kokoontuneina Geneveen päättääkseen perjantaina sopimusneuvottelujen aloittamisesta YK:ssa sitovien ihmisoikeusvelvoitteiden säätämiseksi YK:n ihmisoikeusneuvoston 2014 tekemän päätöksen mukaisesti. Velvoitteet koskevat ylikansallisten yhtiöiden ja muiden yritysten ylikansallisia 
tuotantoketjuja.

Järjestöt muistuttavat, että osa yrityksistä on mukana toiminnassa, josta seuraa ympäristön saastumista, pakkotyövoiman käyttöä, piittaamattomuutta työlainsäädännöstä sekä jopa väkivaltaa ihmisiä ja ihmisoikeuspuolustajia kohtaan. Tällä hetkellä yrityksiä on kuitenkin monesti mahdoton saada 
vastuuseen toiminnasta. Sääntelyssä olevat aukot johtuvat osittain siitä, että yritykset toimivat kansainvälisesti, mutta niitä sääntelevät lait ovat kansallisia.

- Myös täällä Genevessä kuullut yritysten tekemien ihmisoikeusloukkauksien kohteeksi joutuneiden yhteisöjen todistukset rikkomuksista tekevät erittäin näkyväksi sen, että nykyiset yritysten vapaaehtoiset periaatteet eivät ole riittäviä. Sitovaa sopimusta tarvitaan, jotta taataan loukkauksien kohteena oleville vahvat oikeussuojakeinot, ja todellinen mahdollisuus hakea oikeutta ja korvauksia, sanoo Siemenpuu-säätiön toiminnanjohtaja Hanna Matinpuro.

Valtaosa kehitysmaista on Genevessä kannattanut sitovien  ihmisoikeusvelvoitteiden asettamista yrityksille.

- EU on esittänyt, että ylikansallisten yhtiöiden tulisi voida vapaaehtoisesti päättää kunnioittavatko ne ihmisoikeuksia vai eivät. Samaan aikaan näille yrityksille säädetyt erityisoikeudet ovat johtaneet tilanteeseen, jossa ne pystyvät jatkuvasti tekemään liikevoittoa ihmisoikeusloukkausten kustannuksella ja 
samalla ylikansallisen tuotantoketjun avulla väistämään joutumasta vastuuseen, kommentoi Ville-Veikko Hirvelä Maan ystävät ry:stä.

- Olisi ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta erittäin tärkeää, että Suomi ja EU lähtisivät yhteistyöhaluisesti mukaan neuvotteluihin ja päättäisivät tällä viikolla konkreettisista jatkotoimenpiteistä, jotta varsinaiset sopimusneuvottelut voivat alkaa, sanoo Eettisen kaupan puolesta ry:n toiminnanjohtaja 
Lotta Staffans.

YK:n hallitustenvälisen työryhmän puheenjohtajan ehdottamat sitovat velvoitteet kaikkien yhtiöiden ylikansallisiin tuotantoketjuihin kytkeytyvälle toiminnalle pohjautuvat YK:n peruskirjassa ja sen pohjalta tehdyissä YK:n ihmisoikeussopimuksissa säädettyjen, kaikille yhdenvertaisten ihmisoikeuksien ensisijaisuuteen, suhteessa ylikansallisten yhtiöiden ja sijoittajien erityisoikeuksiin.

Neuvotteluja seuraavat Genevessä:

Lotta Staffans, Eettisen kaupan puolesta ry, +358 40 573 0806, 
lotta.staffans@eetti.fi, Genevessä 25.-27.10.

Ville-Veikko Hirvelä, Maan ystävät ry, +358 452 380890, 
villeveikkoh1@gmail.com, Genevessä 21.-27.10.

Hanna Matinpuro, Siemenpuu-säätiö sr, +358 50 5691189, 
hanna.matinpuro@siemenpuu.org Genevessä 24.-26.10.

Kansalaisjärjestöjen vetoomus
Suomalaisjärjestöjen ulkoministeri Soinille ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Mykkäselle elokuussa lähettämä kirje