Malesialaistutkija: ”Työssä ei ole kyse vain rahasta, vaan myös kulttuuriperinnöstä, arvoista ja itsenäisyydestä.”

19.10.2016

Lounasseminaari 17.10.2016Kun IKEAn sisäänostajat kiinnostuivat malesialaisen kutojayhteisön tuotteista, malesialaiset vastasivat "Ei kiitos."

- Kerroin yhteisölle, mitä tapahtuu, jos he siirtyvät massatuotantoon ja yrityksen ohjattaviksi. Työssä ei ole kyse vain rahasta, vaan myös kulttuuriperinnöstä, arvoista ja itsenäisyydestä, kutojayhteisön kanssa työskentelevä Welyne Jeffrey Jehom kertoo.

Jeffrey Jehom on antropologi ja solidaarisuustalousaktiivi Malesiasta. Hän on toinen Eettisen kaupan puolesta ry:n Suomeen kutsumista asiantuntijoista. Toinen on tutkija Jun-E Tan, joka tutkii muun muassa YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden ja ruohonjuuritason solidaarisuustaloustoimijoiden yhteyksiä ja kartoittaa solidaarisuustaloushankkeita eri puolilla maailmaa.

Solidaarisuustaloudella tarkoitetaan oikeudenmukaisempaan, kestävämpään ja demokraattisempaan talouteen tähtäävää toimintaa, joka toimii vaihtoehtona valtavirran talousajattelulle ja voiton maksimoinnille. Yhteisön, ympäristön ja yksilön tarpeet huomiova toiminta, kuten esimerkiksi aikapankit, ruokaosuuskunnat ja vaihtopiirit ovat solidaarisuustaloutta.

Suomen vierailullaan tutkijat ovat kertoneet solidaarisuustalouden malesialaisista muodoista, kuten borneolaisesta, koko yhteisöä kokoavasta kankaankudonnasta, jossa kullakin kankaalla on oma tarinansa. Jeffrey Jehom on aloittanut iban-kansan parissa hankkeen, jossa perinteinen malesialainen matonkudonta tuo sukupolvia yhteen ja tuottaa samalla yhteisölle taloudellista turvaa.

- Aluksi jäseniä oli vain seitsemän. Nyt kaksi vuotta myöhemmin jäseniä on jo 300, Jeffrey Jehom kertoo.

Sekä Suomi että Malesia ovat sitoutuneet YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030:een, ja molemmissa maissa on paljon ympäristön tilasta ja nykyisestä talouspolitiikasta huolestuneita kansalaisia.

- Malesiassa on paljon ruohonjuuritason kansalaistoimintaa. Hallitus ei tee mitään paikallisille yhteisöille hyödyllistä työtä, Jeffrey Jehom sanoo.

Solidaarisuustaloustutkija Tanin mukaan on hienoa, että Suomessa ruohonjuuritaso ja julkiset toimijat ovat osa samaa keskustelua. - Toisaalta joka maassa on kuilu, iso tai pieni, ylevän poliittisen lauselman ja käytännön toimeenpanon välillä, sanoo Tan.

Tiedekulman paneelikeskustelussa maanantaina solidaarisuuskäsitteen määritelmä herätti keskustelua. Samoin pohdittiin sitä, mikä rooli voisi olla voittoa tavoittelemattomilla järjestöillä ja yhdistyksillä solidaarisuustaloudessa. Millaista järjestäytymistä, lainsäädäntöä, rahoitusta tai ohjausta solidaarisuustalous tarvitsee?

Jun-E Tania kiinnostaa erityisesti, miten valtioiden tavoite kestävän kehityksen kasvuun ja ruohonjuuritason aloitteellisuus saadaan kohtaamaan ja yhteistyöhön. Keskustelu jatkuu keskiviikkona Eetin toimintaillassa Antikvariaatti Sofiassa, Helsingissä.

Solidaarisuustaloustutkijat ovat Suomessa torstaihin 20.10. saakka, minkä jälkeen kiertue jatkuu Latviassa ja Virossa. Kiertue on osa Euroopan komission rahoittamaa SUSY (Sustainability and Solidarity in Economy) -yhteistyöhanketta, johon osallistuu Suomesta Eetti. Hanke jatkuu vuoden 2017 loppuun.

Lisätietoa solidaarisuustaloudesta