Eurooppalaiset kuluttajat vaativat päättäjiltä läpinäkyvyyttä nahka- ja kenkätuotantoon

6.4.2016


On lähes mahdotonta saada tietoa ostamiensa kenkien alkuperästä. Suomalaiset vaativat yhdessä muiden EU-kansalaisten kanssa avoimuutta tuotantoketjuihin ja sääntelyä työntekijöiden oikeuksien parantamiseksi. Kuvassa Change your shoesin edustajia Euroopan parlamentin ulkopuolella.

EU-kansalaisten yhteinen vetoomus globaalin kenkäteollisuuden työolojen parantamiseksi toimitettiin tänään eri maiden europarlamentaarikoille Brysselissä. Vetoomuksessa vaaditaan läpinäkyvyyttä kenkien ja nahkatuotteiden tuotantoketjuihin ja helppoa tiedonsaantia kenkien tuotanto-olosuhteista kuluttajille. Yli 16 000 EU-kansalaista marssi virtuaalisesti Brysseliin keräämällä yhteensä yli 63 miljoonaa askelta mobiiliaskelmittarilla. Suomalaiset marssivat Change your shoes -sovelluksella yhteensä yli 700 000 askelta avoimuuden puolesta!

Europarlamentaarikoille luovutettiin myös vaatimuksia, joita on kerätty kansalaiskeskusteluissa ympäri Eurooppaa. Suomessa vaatimuksia kerättiin Eetin 15-vuotisjuhlaseminaarissa.  Vaatimuksiin kuuluu muun muassa tiukkojen vastuullisuuskriteerien asettaminen EU-alueelle tuotaville tuotteille ja vastuullisuusmerkin luominen.

Tapaamiseen osallistuivat myös indonesialaiset Eci Ernawati Trade Union Rights Centeristä sekä Indonesiassa kotonaan kenkiä ompeleva Wanti, jotka kertoivat Indonesian työntekijöiden oikeuksien puutteellisesta kunnioittamisesta.

Wanti kertoi, että tehdessään kymmenen tunnin työpäiviä hän saa kuussa noin 800 000 rupiaa, eli noin 60 euroa. Asia Floor Wage -koalition mukaan elämiseen riittävä palkka Indonesiassa olisi noin 300 euroa. Kotonaan työtä tekevillä ei ole työsopimuksia, työterveydenhuoltoa tai turvaa työn jatkumisesta. He eivät myöskään ole virallisia työntekijöitä eikä heillä ole oikeutta liittyä ammattiyhdistykseen.



Wanti ja Eci Ernawati - Indonesialaiset vieraat

– Eurooppalaisten brändien tulee olla tietoisia kotonaan työtä tekevien oloista ja suojella heidän oikeuksiaan. Työntekijät eivät tiedä aina oikeuksistaan, eikä heillä ole neuvotteluvaltaa. He eivät myöskään voi protestoida olojaan vastaan, sillä heidät voi helposti korvata uusilla työntekijöillä, sanoo Eci Ernawati Trade Union Rights Centeristä.

– EU on suuri markkina-alue ja voi käyttää valtaansa edistämään tuotteitamme tekevien ihmisten työoloja. Vaadimme EU:lta lainsäädäntöä, joka takaa kuluttajien tiedonsaannin tuotanto-olosuhteista ja suojelee työntekijöitä ihmisoikeusloukkauksilta, tiivistää Change your shoes -hankkeen Suomen koordinaattori Anna Härri.

Vuonna 2014 tuotettiin yhteensä 24 miljardia kenkäparia, josta 88 prosenttia valmistettiin Aasiassa. Suurin kenkätuottajamaa on Kiina 15,7 miljardin parin tuotannolla, ja seuraavaksi suurimmat ovat Intia, Vietnam, Brasilia ja Indonesia. Kenkätyöläiset työskentelevät usein elämiseen riittämättömillä palkoilla ilman ylityökorvauksia ja oikeutta liittyä ammattiliittoon. Työolosuhteet ovat vaarallisia etenkin nahan parkitsemoissa, joissa voidaan käsitellä voimakkaita kemikaaleja ilman asianmukaista suojavarustusta.

Change your shoes -hanke edistää eettistä kenkien ja nahan tuotantoa. Hankkeessa on 15 eurooppalaista ja 3 aasialaista partnerijärjestöä. Hanketta toteuttaa Suomessa Eettisen kaupan puolesta ry (Eetti).

Euroopan unioni tukee Change your shoes -hanketta. Hankkeen julkaisut ja tapahtumat ovat yksinomaan Eettisen kaupan puolesta ry:n vastuulla, eikä niiden voida katsoa edustavan Euroopan Unionin mielipiteitä.

LINKIT:

European Citizens: EU markets offer unfair products -raportti
Lisätietoa: Eetin kampanjakoordinaattori Anna Härri (anna.harri@eetti.fi, 044 595 0094)

www.puhtaatvaatteet.fi/kengat/