Lukiolaiset laittoivat yritykset tiukoille Nuorten kuluttajafoorumissa

20.5.2013

Nuorten kuluttajafoorumiin kokoontuneet nuoret esittivät Nokian ja Ikean edustajille tiukkoja kysymyksiä yritysvastuusta. Työministerin valtiosihteerille Janne Metsämäelle annettiin selkeä viesti siitä, että vastuullisuuden takaamiseksi halutaan yrityksiä sitovaa lainsäädäntöä.

Tikkurilan lukiossa 20.5. järjestettyyn Nuorten kuluttajafoorumiin osallistui yhteensä noin 300 lukiolaista ja ammattikoululaista. Aamupäivän keskustelupaneelissa esille nousi erityisesti globaaleihin tuotantoketjuihin liittyvät ihmisoikeusloukkaukset ja tuotannon valvonta. Yleisöä kiinnosti myös se, maksavatko yritykset veroja kaikkiin niihin maihin, joissa ne toimivat.

Ikean kestävän kehityksen johtajalta Outi Karjalaiselta kysyttiin, miksi Ikea ei käytä Reilun kaupan puuvillaa tuotteissaan. Karjalainen lupasi paneutua asiaan.

Nokialta haluttiin vastausta siihen, miten metallien louhinta Kongossa voi olla eettistä.
- Olemme todenneet, että tämä on yhden yrityksen harteille liian iso kysymys ja pyrimme nyt rakentamaan vastuullista toimitusketjua yhdessä muiden toimijoiden kanssa, Nokian ympäristöjohtaja Helena Castrén vastasi.

Valtiolta toivottiin säätelyä

Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala huomautti, että vastuullisen tuotannon selvittäminen ei voi olla kuluttajien vastuulla. Hän sai yleisöltä tukea kun heiltä kysyttiin, pitäisikö laissa määrätä tiukemmin yritysvastuusta.

Valtion sekä kuntien rooli vastuullisuuden edistäjinä julkisissa hankinnoissa nousi esille kun Vantaan tilapalvelut Oy:ltä kysyttiin, voisiko koulussa olla enemmän luomu- ja lähiruokaa. Vantaan tilapalvelut Oy:n Pirjo Huvila-Nicklenin mukaan nuorten kannattaa aina lähettää yrityksille palautetta.

- Yrityksillä voi olla suuri merkitys maailman köyhyyden poistamisessa, kunhan yritysvastuuasiat ovat kunnossa, kommentoi paneelin vetäjä Matti Virkkunen, joka itse opiskelee Tikkurilan lukiossa.

"Maailmantuska on välttämätöntä"

Iltapäivällä yleisöä innosti Paleface, Redrama ja Tommy Lindgren esittämällä kappaleita uudelta Ricky-Tick Big Band ja Julkinen sana -kokoonpanon kanssa tehdyltä levyltä Burnaa. Artistit myös antoivat omia vinkkejään siitä, miten oikeudenmukaista maailmaa voi edistää.

- Kaikki on globaalia ja jokainen teko ja jokainen penni on linkki muuhun maailmaan, sanoi Paleface.

- Maailmantuskan kokeminen on välttämätöntä, mutta sitä ei kannata jäädä voivottelemaan, sillä on useita tapoja toimia, lisäsi Lindgren. Poliittisiin päättäjiin kannattaa olla yhteydessä kaikista huolenaiheista.

Iltapäivän työpajoissa nuoret pureutuivat pienryhmissä tiettyihin yritysvastuuseen liittyviin aiheisiin ja tuottivat manifestin vastuullisesta globaalista tuotannosta ja kulutuksesta.

Tapahtuma toteutettiin osana ulkoasiainministeriön tukemaa Globaalin kuluttajan ajokortti – kohti kansalaisvaikuttamista -hanketta. Lisätietoja löytyy osoitteesta www.globaalikuluttaja.fi/kuluttajaparlamentti tai hankekoordinaattori Anna Härriltä, anna.harri (at) eetti.fi / 044 307 1123.